Kommentti

Kun joku puhuu ”taistelujoukosta”, siirtyy vastuu kuulijalle. Varsinkin poliitikkojen puheessa sana saa sävyjä ja merkityksiä puhujansa paatoksen mukaan. Ehkä onkin syytä hieman pohtia, mitä tuo englannin kielestä suoraan suomennettu sana taistelujoukko, Battle Group, oikeastaan tarkoittaa. Kyseessä on Euroopan unionin nopean toiminnan joukkoihin kuuluva yksikkö. Se on kieltämättä sotajoukko, hyvin koulutettu ja vahvasti aseistettukin. Se ei kuitenkaan tarkoita, että sen ensisijainen tai edes toissijainen tehtävä olisi hyökkays, puolustus tai viivytys. Sellaiseen parintuhannen miehen joukolla kansainvälisessä kriisissä ei juuri mahdollisuuksia olisikaan. Osaston tehtävät alkavat humanitaarisen avun antamisesta ja sen ääripäässä on aseellinen taistelu. Siihen saatetaan joutua äärimmaisessä tilanteessa, esimerkiksi siviilien suojelemiseksi.

 
Suomalaisten osallistuminen YK:n rauhanturvajoukkoihin koettiin vuonna 1956 kansalliseksi velvollisuudeksi. YK-rauhanturvaajat olivat ylpeyden aihe, sinibarettimme kantoivat kunnialla siniristilippua. Kaikki muistavat kenraali Ensio Siilasvuon, joka istutti Yom Kippurin sodan osapuolet telttaansa kilometripylväs 101:n kohdalla Siinain autiomaassa.

Suomalaiset ovat osallistuneet useisiin operaatioihin eri puolilla maailmaa. Suomalaisia on tarvittu osapuolten valissä ja suomalaiset upseerit ovat toimineet sotilastarkkailijoina Afganistanista Intiaan. Vähitellen termi rauhanturvajoukot muuttui astetta kovemmaksi kriisinhallintajoukoksi.

Mikä sitten on muuttunut. Ainakin maailma ympärillämme. Kriisinhallinta on siirtynyt yhä enenevässä määrin Naton ja EU:n vastuulle, kriisit ovat kovenneet, eika pelkkä rintamien väliin asettuminen ole enää pystynyt estämään kansanmurhia kuten Kosovossa tai Bosniassa. Voimaa on näytettävä, mutta tarpeen vaatiessa myös käytettävä. Sinkkiarkuista tai suomalaisten sotaan lähettämisestä puhuminen ovat kuitenkin liioittelua. Sen sijaan olisi vastuutonta lähettää suomalaisia sotilaita kriisialueille ilman riittävää koulutusta, varustusta ja valtuuksia. Ehkä joillakin on edelleen vallalla se mielikuva, joka syntyi rauhanturvaamisesta tehdystä elokuvasta ”Pekka ja Pätkä Suezilla”. Suosittelen pikaista paluuta nykyaikaan.

Meillä näyttää kuitenkin, jopa puolustusvoimien omassa piirissä, syntyneen jonkinlainen sievistellen puhumisen ajatus. Mutta eivät asiat siitä miksikään muutu, jos Sotakorkeakoulusta tulee Maanpuolustuskorkeakoulu tai taistelukopterit ovatkin saattokoptereita. Koskahan joku keksii muuttaa sotatieteen maisterin arvo puolustusmaisteriksi? Puolustusministerihän meillä jo on.

 
Vuonna 1809 von Döbeln kiitti suomalais-ruotsalaisia joukkojaan, jotka oli koottu yhteen Uumajan kentälle komentajan viimeiseen puhutteluun Suomen sodan jälkeen. Kuninkaallisen Porin Rykmentin, Porin Prikaatin edeltäjän, komentaja puhuessaan tuskin aavisti, että seuraavan kerran nämä joukot olisivat koossa vasta kahdensadan vuoden kuluttua. Ruotsin johdossa kootaan Euroopan unionin nopean toiminnan joukkoihin kuuluva taisteluosasto, Nordic Battlegroup, jonka miehistö kootaan Ruotsista, Suomesta, Norjasta ja Virosta. Joukon koulutusaika alkaa 2007, ja se on päivystysvalmiina vuoden 2008 alusta. Kukaan ei kauhistele Pohjoismaista taisteluosastoa. Mutta erityisen suurta ylpeyttä Ruotsissa tunnetaan tästä yksiköstä. Siinä on taas koottu yhteen ”menetettyjen alueiden” joukot ruotsalaiseen komentoon. Kuka sanoikaan, että historia toistaa itseään?,

Tapio Vallin

Kirjoittaja on Satakunnan Kansan päätoimittaja

• Edellinen
• Seuraava