skip to main content

Palautetta sivustosta voi antaa Facebookissa tai Kuso- Kulkee palstalla.

Ja sit hei, sun kandee liittyy jäseneksi. Muistat vaan valita paikallisyhdistykseksi Hölkkäri On Web.

Pitkät jutut

Koskelan kolumni: Pojat hakivat minut kotiin rakettitulesta huolimatta

Hyvät rauhanturvaveljet ja -sisaret!

Kirjoittelen tätä juttua mökilläni Lappajärven rannalla ja välillä katselen ikkunasta järvelle, josta ammennan itselleni voimaa ja hyvää mieltä kaiken kiireen ja myllerryksen keskellä!

Myllerryksellä tarkoitan nykypäivän maailman menoa. Kriisit tuntuvat jatkuvan eri puolilla maailmaa ja uusia syntyy säännöllisen epäsäännöllisesti. Työsarkaa siis rauhanturvaajille riittää. Huolestuttavaa vain on se, että myöskin ns. rauhallisissa maissa tapahtuu. Venäjä on herättänyt laajaa kritiikkiä toimillaan Krimillä ja Ukrainassa. Yhdysvallat on muuttanut suhtautumistaan maailmanjärjestykseen ja ennustettavuus on heikentynyt. Iso-Britannia uhkaa erota sopimuksettomassa tilassa Euroopan Unionista ja Ranskassa keltaliivit mellakoivat. Pakolaiskysymys eri puolilla Eurooppaa jakaa mielipiteitä voimakkaasti puolesta ja vastaan. Viimeksi mainittuun ei olisi varaa, kun ajatellaan tulevaisuuden uhkakuvia, joissa ennustetaan uusia pakolaisaaltoja niin Lähi-Idästä kuin erityisesti Afrikasta. Mitä tuonee tulevaisuus tullessaan?

Kiireellä viittaan Suomen Rauhanturvaajaliiton toimintaan yhteiseksi hyväksi, johon moni jäsenistämme on antamassa panoksensa. Kenttä pitää myös puheenjohtajan kiireisenä, joka on pelkästään hyvä asia. Ainakin niin kauan, kuin muistamme yhteisen päämäärämme; rauhanturvaajien ja heidän läheistensä asemasta ja hyvinvoinnista huolehtimisen. Toivottavasti muistamme toimissamme niitä aikoja, jolloin olimme missiossa ja puhalsimme yhteen hiileen kokien syvää yhteenkuuluvaisuuden tunnetta.

Yhteen hiileen puhaltamisesta tulee aina mieleeni tapahtuma Afganistanista, joka liikuttaa mieltäni vieläkin. Se on osoitus yhteishengestä ja suomalaisen rauhanturvaajan mentaliteetista. Toimin operaation alkuvaiheessa ISAF:n esikunnassa Siviili-Sotilasyhteistyön (CIMIC) apulaisesikuntapäällikkönä. Tehtäväni takia operaation komentaja käski minun liittyä yhtenä iltana palaveriin ISAF:n esikunnassa, jossa oli vieraita useilta eri tahoilta. Ilmoitin Suomen osastolle, että noutoani esikunnasta koti-tukikohtaamme pitää myöhentää ja lupasin ilmoittaa heille, kun minut voi hakea takaisin. Kesken palaverin esikunta joutui raketti-iskun kohteeksi ja me palaverissa olleet hakeuduimme pöytien alle ja seinien vierelle turvaan. Raketteja tuli hetken aikaa tasaisin väliajoin ja sitten tulitus loppui. Emme tienneet oliko kyseessä tauko vai jatkuisivatko iskut uudelleen.

Ilmoitin osastollemme, että hakuni perutaan ja vietän yöni esikunnan alueella. Tilannepäivystäjänä toiminut henkilö vastasi minulle sponttaanisti heti, että EI KÄY. Sanoin, etten voi edellyttää kenenkään laittavan omaa turvallisuuttaan vaaraan noutoni takia. Tilannepäivystäjä pyysi lupaa keskustella hakuporukan kanssa, johon myönnyin. Parin minuutin päästä hän tuli takaisin puhelimeen ja sanoi, että yhteinen päätös porukalla oli hakea minut KOTIIN. Siinä karskimmankin miehen silmään tuli kosteutta. Voi sitä ylpeyden tunnetta, kun osasto sitten kurvasi esikunnan pihaan täydessä sotavarustuksessa ja ilmoittautui minulle ISAF:n komentajan katsellessa vierestä. Hän kysyi minulta, tietävätkö hakijat mitä juuri oli tapahtunut. Vastasin, että kyllä, mutta siitä huolimatta pojat halusivat hakea minut kotiin. Hän ei voinut kuin pyöritellä silmiään ja päätään. Tarvitseeko selittää tarinan opetusta? EI! Kiitos pojat!

Siinä oli osoitus suomalaisuudesta ja oikeasta yhteishengestä sekä velvollisuuden tunteesta!

Eiköhän jatketa samoilla linjoilla työtä Suomen Rauhanturvaajaliiton hyväksi?

-Mauri Koskela

Kirjoittaja on Suomen Rauhanturvaajaliiton puheenjohtaja

Wanha Veteraani tarvitsee oppaita

Rauhanturvaamisen ja veteraanityön perinnekeskus Wanha Veteraani on valmistautumassa Haminassa kovalla työllä ja touhulla kohti ensimmäistä täysipainoista näyttelykesää 2019. Innostus ja palaute ensi kesän tarjonnasta lupaa vilkkaita päiviä Wanhassa Veteraanissa läpi kesän.

Viime elokuun rauhanturvaamisen perusnäyttely oli auki vapaaehtoisoppain, kaksi opasta / esittelijää per päivä. Kokemus oli hyvä. Oppaiden, esittelijöiden läsnäolo, opastuskierrokset, kysymyksiin vastaaminen ja yleensäkin palvelualttius saivat hyvää palautetta. Opastuksiin osallistui yhtä kahta henkilöä lukuun ottamatta pelkästään Kymenlaakson Rauhanturvaajat ry:n jäseniä, yhteensä 13 eri henkilöä. Jotkut tekivät yhden kuuden tunnin opasvuoron, useat paljon paljon enemmän sydämensä halusta. Hyvä niin. Heissä on ensi kesän opastuksen runko.

Tuleva kesä on rauhanturvatoiminnan perusnäyttelyn sekä vaihtuvien näyttelyiden, Lauri Törni 100 vuotta ja Suomalainen Waffen-SS-vapaaehtoispataljoona 1941-43, myötä ihan kokonaan toisen mittaluokan tehtävä. Näyttelyt ovat auki kesä-, heinä- ja elokuun kuutena päivänä viikossa klo 10.-16. Maanantaisin ja aukioloajan ulkopuolella näyttelyjä esitellään vain ennakkoon varanneille ryhmille. Jokaiselle näyttelypäivälle tarvitaan vähintään kaksi opasta. Lipunmyyntiin saataneen palkattu henkilö.

Alustava suunnitelma on, että oppaat olisivat peräperää mahdollisimman monta päivää, mielellään koko viikon kerrallaan. Tällöin opastuskertoja ja toistoja tulisi riittävästi ja siten seuraavat opastusvuorot ovat jo helpompia; asiat alkavat iskostua muistiin. Mutta jo 1-2 opasvuoroa auttaa.

On täysin selvää, että rauhanturvaaja-oppaat eivät urakasta yksin enää selviä. Heidän avukseen tarvitaan lisää oppaita, naisia ja miehiä, myös muista Wanhan Veteraanin jäsenyhdistyksistä. Yritämme tavoitella, että päivän oppaista tai esittelijöistä yhdellä olisi rauhanturvakokemusta, mutta sekään ei ole välttämätöntä. Vaihtuvat näyttelyt tulevat vetämään väkeä ja iso osa opastuksen painopisteestä kohdistuu niihin.

Oppaan vaatimuksia

Opastaminen ei ole avaruustiedettä. Perusedellytys on aatteenpalo, vapaaehtoinen innostus asiaan ja halu ensin kenties oppia itse uutta maanpuolustusaiheista historiaa ja sitten jakaa tietoa muille. Esiintymiskykyä tarvitaan sen verran, että saa suunsa auki ihmisten edessä ja pystyy puhumaan sopivan kovalla äänellä, toisin sanoen tulee kuulluksi ja ymmärretyksi sekä osaa sujuvasti johtaa opastettavaa ryhmää Wanhassa Veteraanissa.

Oppaalle emme aseta yläikärajaa; jokainen vapaaehtoinen tuntee itse ikääntymisen mahdollisesti tuomat rajoitukset ja kyvyn opastamiseen. Oppaana ei voi olla henkilö, jonka opastuskyky (lue: -kyvyttömyys) vie ryhmän kaiken huomion ja itse asia menee ohi. Toisaalta opastus on mitä mielekkäintä ajanvietettä, vireyttä ja terävyyttä ylläpitävää kevyttä tekemistä. Se on mukavaa, jopa nautittavaa!

Wanha Veteraani järjestää oppaille huhti-toukokuussa 1-2 illan perehdytyskoulutuksen opastamisesta ja antaa vihjeitä, miten aineistoon voi perehtyä. Em. vaihtuvien näyttelyiden osalta jo Google antaa riittävästi tietoa. Yksi tapa oppia opastusta on aluksi seurata kokeneemman oppaan työtä.

Talkoopohjalta ainakin aluksi

Wanhan Veteraanin ylösajo on tapahtunut ennätysajassa, idea hankkeesta on herätetty vasta kaksi vuotta ja kolme kuukautta sitten! Siksi rahareikiä on paljon. Tämän vuoksi toivomme, että ainakin ensimmäinen täysi kesä voitaisiin opastuksen osalta hoitaa kokeiluluonteisesti aatteen ja vapaehtoistyön voimalla.

Sekin ymmärretään, että pitkästä matkasta moneen kertaan ajaville oppaille tulee polttoainekuluja. Siihen hyvä asia ei saa kaatua. Kuluja varten yhdistyksen talousarvioon on varattu määräraha, jolla yli normaalin menevä sitoutuneisuus kulujen osalta tarvittaessa korvataan. Katsotaan ensi kesän kokemuksen jälkeen, kuinka pitkälle pyyteetön talkootyö tässä riittää tai minkälaisen menoerän riittävä opasmäärä vaatii pyöriäkseen.

Itse työ, opastus tulee palkituksi yleensä hyvällä asiakaspalautteella sekä ennen kaikkea hyvällä ololla siitä, että on saanut olla kertomassa sotiemme veteraanien, lottien ja koko maanpuolustuskirjon kunniakasta perintöä siitä kiinnostuneille. Nuorille ja vähän vanhemmillekin eläkeläisille, miksi ei lomalaisille, vuorotyövapaalla ja millä tahansa vapaalla oleville päivä Wanhassa Veteraanissa kuluu nopeasti. Ja jos ei sattuisi jonakin hetkenä asiakkaita olevan, niin sitten vain huilataan tai jutellaan opaskaverin kanssa mukavia.

Innostu, ota yhteyttä

Ja yhdistyksille. Jäsenyytenne Wanhassa Veteraanissa on oiva oivallus siitä, että kenties toimintanne voisi löytää mielekästä uutta, oman toiminta-ajatuksenne mukaista tekemistä perinnekeskuksen eri tehtävissä. Opastus on yksi sellainen. Pyydämme teitä kokoamaan ja lähettämään listan (alla yhteystiedot) sopivista opasehdokkaista tai kannustamaan heitä itse tarjoutumaan opastustehtäviin.

Opastuksesta kiinnostuneet ihmiset, ottakaa pikimmiten, mielellään 28.2.2019 mennessä, yhteyttä joihinkin alla oleviin ihmisiin, ilmoittakaa halukkuudestanne ja antakaa yhteystietonne, niin ilmoitamme opastuskoulutuksesta tarkemmin ja kutsumme teidät sinne.

 

Parhain terveisin Wanhan Veteraanin puolesta

Vesa Kangasmäki
Toiminnanjohtaja Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.
040 158 8115

Ismo Flink
Näyttelypäällikkö Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.
050 534 6225

Terho Ahonen
Tiedottaja Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.
040 504 0293

Juha Kaaro
Opastus- ja talkoopäällikkö Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.
040 546 1701

Operaatio Kagaali kuljettaa lukijansa sisällissodan pyörteisiin

Hölkkäri On Webin perustajajäsenen Ville Kaarnakarin Operaatio-sarjan uusin teos liittyy maamme historian synkimpään aikakauteen, eli sisällissotaan 1918. Aiemmissakin teoksissaan taitavasti faktaa ja fiktiota sekoittava Kaarnakari sukeltaa tällä kertaa kenties haastavimpaan ympäristöön kuin koskaan aiemmin. Vuoden 1918 sisällissota on monelle pääpiirteittäin tuttu, mutta sodan yksityiskohdat ovat hämärän peitossa. Operaatio Kagaali tuo fiktiivisen tarinan kautta esiin sen, millaista elämä oli punaisten hallussaan pitämässä Helsingissä sata vuotta sitten.

Vaikka itse teos keskittyy vuoden 1918 tapahtumiin, tarina käynnistyy kuitenkin jo vuonna 1904, jolloin Eugen Schauman surmasi kenraalikuvernööri Bobrikovin Helsingissä. Operaatio Kagaalin johtohahmo, Fredrik Relander oli mukana hankkeessa. 14 vuotta tapahtuneen surmatyön jälkeen Relander johtaa pientä isänmaallisten miesten ja naisten vastarintaliikettä, Kagaalia, joka toimii punaisten selustassa Helsingissä.

Koska Helsinki oli vahvasti punaisten vallassa ja suojeluskunta hajallaan, Kagaalin jäsenet suorittavat kenraali Mannerheimin käskystä tiedonhankintaa valkoisen armeijan hyväksi. Kuukausia jatkuneen tilanteen aikana ryhmä joutuu tiukkojen tilanteiden eteen, koska punaiset ovat vastarintaliikkeen kintereillä jatkuvasti. Sisällissodan edetessä punaisten tekemät mielivaltaiset kotietsinnät, pidätykset, pahoinpitelyt ja surmatyöt nousevat entistä suurempaan rooliin.

Sodan lähestyessä loppuaan myös teoksen toiminta tiivistyy. Tampereen taistelut opettivat valkoiselle armeijalle sen, että Helsinki pitää yrittää valloittaa helpommin kuin kortteli kerrallaan. Tässä vaiheessa kuvioon astuvat saksalaiset, jotka ovat sisällissodan ajan valmistautuneet auttamaan suomalaisia. Saksalaisten maihinnousun valmisteluihin tarvitaan kuitenkin Kagaalin apua, sillä venäläisten tiheä linnoitusverkosto sisälsi runsaasti rannikkotykistöä, mikä piti tehdä vaarattomaksi ennen mahdollista maihinnousua. Vaikka saksalaisten maihinnousu kuuluu Suomen sisällissodan ratkaiseviin hetkiin, Operaatio Kagaalissa se toimii tietynlaisena lisämausteena.

Teoksen ehdoton herkkupala on kuitenkin kirjan lopussa kuvatut kaoottiset tunnelmat. Saksalaisten lähestyessä kaupunkia punaisten rivit ovat pahasti hajallaan. Oma ja perheen selviytyminen sammuttivat monen kapinaan osallistuneen miehen vallankumousliekin sodan lopun ollessa käsillä. Kaiken kaaoksen keskellä Kagaalin jäsenet suorittavat viimeisiä tehtäviään. Niissä kyse ei ollut enää tiedonhankinnasta, vaan kaaoksen aiheuttamisesta, mikä sekoitti punaisten puolustusrivejä entisestään.

Operaatio Kagaali tarjoaa lukijalleen oivallisen aikamatkan sadan vuoden takaisiin synkkiin hetkiin. Kaarnakarin taito sekoittaa faktaa ja fiktiota saa lukijan tämän tästä miettimään ja myös selvittämään mikä osa tarinasta on totta ja mikä keksittyä. Teos toimii siis samalla myös eräänlaisena historian oppikirjana.

Aihevalintana sisällissota on Kaarnakarilta napakymppi, ei pelkästään satavuotiaan Suomen takia vaan myös yleisemmällä tasolla. Kirjailija on käsitellyt aiemmissa teoksissaan toiseen maailmansotaan tai sen jälkeiseen aikaan liittyviä tapahtumia. Hyppäys maamme itsenäistymisen aikaan tuo raikkaan tuulahduksen kirjailijan tuotantoon, vaikka tarinankerronta onkin tuttua ja turvallista Kaarnakaria.

YK:n asiantuntijakurssi harjoitteli Niinisalossa

Niinisalon rooli kansainvälisessä koulutuksessa on pitänyt pintansa. Toukokuussa Pohjan- ja Hämeenkankaalla järjestettiin YK:n asiantuntijakurssin, eli UNMEM-kurssin, loppuharjoitus.  Kyseessä on vastaava kurssi, mitä samoissa maastoissa on pidetty kymmeniä kertoja. Muutama vuosi sitten kurssi totteli nimeä UNMOC ja se oli sotilastarkkailijoille suunnattu kurssi. Asiantuntijakurssiksi homma muuttui muutama vuosi sitten, kun mukaan tuli sotilastarkkailun lisäksi myös yhteysupseeri ja sotilasneuvonantajakoulutus.

Suomi on tällä hetkellä ainoa maa, joka järjestää YK:n sertifikaatin omaavaa asiantuntijakurssia. Samalta kurssilta valmistuneet henkilöt voivat siis toimia monessa eri tehtävässä.

Tällä hetkellä kurssille osallistuu 35 henkilöä 12 eri maasta. Suomalaisia kurssilla on yhteensä 9 henkilöä. Tämän kertaiseen harjoitukseen tuo oman lisämausteensa EU:n järjestämä siviilikriisinhallintakurssi, joka osallistuu UNMEM-kurssin lopussa olevaan loppuharjoitukseen.

Harjoituksen johtajana toimiva majuri Janne Lehtinen kertoo, että kurssit on viety läpi samalla sapluunalla jo vuosien ajan.

– Konfliktit muuttuvat ja me pyrimme muuttumaan mukana. Päivitämme kurssia vuosittain vastaamaan tämän päivän vaatimuksia. Perussapluuna on kuitenkin sama. Myös YK sanelee omat vaatimuksensa, mitä tämä kurssi pitää sisällään.

Kymmenkunta vuotta sitten itse sotilastarkkailijana ollut Lehtinen kertoo, että erityisesti yhteistyö siviiliorganisaatioiden kanssa on lisääntynyt vuosien mittaan.

– Sen takia onkin tärkeää, että tässäkin harjoituksessa teemme yhteistyötä samaan aikaan järjestettävän EU Core Consept-kurssin kanssa. Näin sotilaat ja siviilit pääsevät harjoittelemaan todenmukaista yhteistyötä jo koulutusvaiheessa. Toimialueella se on arkipäivää.

Lähes kaikki koulutukseen osallistuvat lähtevät tarkkailijatehtäviin tulevan parin vuoden sisällä.

– Suomalaisilla on ainakin se periaate, että turhaan emme kouluta ketään. Eli käytännössä kaikille suomalaisille on jo reissu tiedossa.

Tärkeä osa harjoitusta on opetella toimimaan paikallisten kanssa. Partioidessaan UNMEM-kurssilaiset joutuvat vierailemaan muun muassa muslimikylässä, mistä kaikki miehet on viety pois ja omaisuus varastettu. Vierailuja tehdään myös paikallisen pormestarin luokse ja pakolaisleirille. Jokaisessa vierailupaikassa on roolihenkilöitä, jotka esittävät käsikirjoitettua roolia.

– Harjoituksessa on mukana noin 90 varusmiestä Porin prikaatista, Panssariprikaatista ja Maasotakoulusta. Lisäksi olemme palkanneet muutamia henkilöitä eri tehtäviin. Meillä on myös Niinisalon varuskunnan metsästäjät roolipelaajina. He esiintyvät pakolaisleirin asukkaina. Ilman näitä yhteistyötahoja tämän harjoituksen toteuttaminen olisi mahdotonta. Yhteensä järjestelyissä on mukana yli 150 henkilöä, kertoo Lehtinen.

Lehtisen mielestä harjoituksen järjestäminen Niinisalossa on helppoa.

– Näitä harjoituksia on järjestetty Niinisalossa vuosikymmeniä. Täällä on osaavaa henkilöstöä ja varuskunnan tuki lähellä. Lisäksi harjoitusalueet soveltuvat erinomaisesti koulutukseen. Esimerkiksi Hämeenkankaalla voidaan harjoitella partiotoimintaa turvallisesti ja riittävän pitkillä etäisyyksillä, toteaa Lehtinen.

Juttu julkaistiin Kankaanpään Seudussa.

Rauhanturvaamisestakin voisi syntyä Operaatiokirja

Moni tuntee Ville Kaarnakarin tuotteliaana kirjailijana. Mies julkaisee kirjan per vuosi. Joskus teoksia on ilmestynyt jopa kolme vuodessa, mutta sen jälkeen kirjailija itsekin tuli järkiinsä. Kolme kirjaa saman vuoden aikana on yksinkertaisesti liikaa. Kirja vuodessa, siinä on sopiva tahti.
Joku miehen tunteva varmasti tietää, että mies on myös entinen rauhanturvaaja, Kaarnakari palveli UNDOF:issa 1981-1982. Asia, mikä saattaa jollekin tulla yllätyksenä on se, että Kaarnakari on yksi kolmesta Hölkkäri On Web-yhdistyksen perustajasta.

Historia sikseen, Hölkkäri päätti kysyä kirjailijalta itseltään, miten hänellä tällä hetkellä menee.
-Helmikuu on yksi vuoden kiireisimmistä kirjan tekemisen kuukausista. Olen jo tottunut siihen, että kun muut lähtevät hiihtolomalle, minä "painelen reppu selässä partiossa itärajan takana". 

Tällä hetkellä Kaarnakari työstää syksyllä ilmestyvää, jo kuudetta Operaatio-kirjaa.
-Tällä kertaa tapahtumat ajoittuvat sotien jälkeiseen aikaan. Tarinassa eletään vuotta 1948, Valvontakomissio on juuri poistunut Suomesta ja tiedustelu pitäisi saada uudelleen käyntiin. Kirjan työnimenä on Operaatio Polar ja alaviitteenä Salaisen sodan salaiset partiot.

Kaarnakarin viime syksynä ilmestynyt kirja, Operaatio Verna, käsitteli aikaa juuri Talvisodan päättymisen jälkeen. Miten vaikeaa tai helppoa kirjailijan on päästää edellisestä kirjasta irti ja hypätä vuosia eteenpäin?
- Se ei ole ongelma. Johtuu ehkä siitä, että kirjoitan kolmea kirjaa yhtä aikaa. Seuraavaksi ilmestyvää kirjoitan "päätoimisesti", seuraavaan kerään materiaalia ja kehittelen juonikuvioita kaikessa rauhassa. Antaa itse asiassa mukavaa vaihtelua ja pätkittää työtä. Kolmas kirja on "suunnitelma"; useita erilaisia vaihtoehtoja pyörii mielessä. Tämä on sillä lailla hyvä systeemi, että kirjan valmistuttua ei jää tyhjän päälle miettimään, että mitä tekisi seuraavaksi. Näin on helppo siirtyä työstä toiseen.

Useiden kirjojen samanaikainen työstäminen sisältää kuitenkin pienen riskin. Tulevaan kirjaan saatu idea meneekin jo aiempaan teokseen.
- Juuri näin voi käydä ja on käynytkin. Operaatio Verna söi vaaran vuosiin ajatellun Operaatio Popedan ainekset. Popedaa ei varmaan koskaan kirjoiteta, koska siinä olisi ollut liian paljon samantapaisia tapahtumia.

Päätoimisena kirjailijana Kaarnakari on rytmittänyt vuotensa kirjan ilmestymisen mukaan. Käytännössä puolet vuodesta pitää tehdä kovaa työtä, vuoden toinen puolisko on hieman helpompaa.
- Kirjan varsinainen kirjoitustyö vie päätoimisesti 3-4 kuukautta. Kirja tulee perinteisesti ulos noin syyskuussa. Sen jälkeen vedetään henkeä ja aika kuluu erilaisissa tilaisuuksissa kirjastoissa, kirjakaupoissa, järjestöjen tilaisuuksissa. Aika menee markkinointiin. Se on kuitenkin erittäin mukavaa kun tapaa kirjojen lukijoita. Siinä saa palautetta ja toisaalta myös hyviä ideoita. Yllättävän paljon joutuu käyttämään aikaa palautumiseen kirjan jäljiltä.
- Kirjoittamisvaiheessa minulla on erikoinen työtapa. Nousen aamulla kolmen-neljän aikaan hommiin. Yö on parasta työaikaa. Kaikki muut nukkuvat, päivä on vielä edessä. Tavoite on saada 4 sivua tekstiä valmiiksi päivässä. Välillä ei tule, välillä tulee reilusti enemmänkin. 

Kaarnakari aloitti kirjailijanuransa sattuman kautta, kun Kyösti Pietiläinen kysyi häneltä, haluaisiko hän ryhtyä kirjoittamaan kirjaa legioonalainen Petersistä. Lopulta Kaarnakari kirjoitti kaikkiaan 7 legioonalainen Peters kirjaa. Näissä kirjoissa päähenkilö oli sama, legioonalainen Karl Peters. Sittemmin Kaarnakari ryhtyi kirjoittamaan Operaatiokirjoja, jotka ovat omia tarinoitaan omine henkilöineen. Yksittäisten teosten niputtamista jatkotarinaksi on monessakin mielessä hankalaa, vaikka tietynlaista jatkua Operaatiokirjoista löytyykin.
- Operaatio para Bellun jatkaa tavallaan Operaatio Finljandijaa. Ne ovat kuitenkin itsenäisiä omia juttujaan. Tarkoitus on pitääkin kaikki ominaan, jotta ei haittaa missä järjestyksessä ne lukee. Alkupään Operaatioita on vaikea enää löytää. Painokset ovat loppu, divareista saattaa joitain löytää. Sillä tavalla kirjoissa on jatkumoa, että useassa kirjassa tapaa samoja henkilöhahmoja, varsinkin tiedustelun porukoissa.

Operaatiokirjoissa leikitään taitavasti faktan ja fiktion kanssa. Kaarnakari kirjoittaa tarinoita, jotka voisivat olla totta. Idea kirjoitustapaan tuli halusta tehdä toisenlaisia sotaromaaneja.
- Kun päätin kirjoittaa kirjan, niin jotenkin oli selvää että se on sotakirja. Analysoin aika tarkkaan millaisia on jo markkinoilla. Päätin sen perusteella, että en ryhdy kirjoittamaan perinteistä moneen kertaan jo kerrattua ja kerrottua kaukopartioreissua. Tavallinen jalkaväkiporukan remuaminenkaan ei kiinnostanut. Päätin silloin, että kirjassa pitää olla useampia tasoja; rivimiehestä ylimpään sodanjohtoon. Näin saan kuvattua "rivimiesten" suoritusten kehykset. Eräistä syistä tiedustelu oli jotenkin niin lähellä että sen piti olla hyvin kirjoissa mukana. Olen ollut mukana Päämajan kaukopartio-osasto Marttinan perinne- ja aseveliorganisaatioissa mukana, joten tunnen monia sissejä henkilökohtaisesti. Joitakin heistä jopa esiintyy kirjoissanikin. Tällä tuntemuksella partiomiehet piti saada kirjoihin mukaan.
- Lukijaryhmiä ajatellessani tuli väkisinkin mieleen, että perinteisten sotakirjojen ja sotahistorian tuntijoiden määrää on katoava luonnonvara. Siitä sain ajatuksen, että kirjoissa piti olla myös trilleri-elementti. Siksi muuten kutsunkin kirjojani sotatrillereiksi. Yhtenä piirteenä pidin sitä, että lukijaa pitää vedättää. Juuri kun tuntuu siltä, että tietää mitä on tapahtumassa seuraakin jyrkkä mutka. Yllätyksiä pitää olla kuviossa. Halusin, että kirjat ovat uskottavia. Kaikille jotka kysyvät, että ovatko jotkut asiat totta, olen vastannut että "osa on varmasti tapahtunut, osa olisi voinut tapahtua - ja on ehkä tapahtunutkin.

Entisenä rauhanturvaajana Kaarnakari ei poissulje mahdollisuutta kirjoittaa Operaatiokirjaa, joka tapahtuisi rauhanturvaamisympäristössä.
- Itse asiassa olen miettinyt sellaisen kirjoittamista. Se olisi kiinnostava maailma. Jotenkin olen vielä pysynyt tuolla sota-ajan puitteissa, mutta ehkä jonain päivänä. On sille jo työnimikin olemassa: Operaatio Tabor. Mutta sanottakoon, että se on vielä mapissa" Suunnitelmat".

Kuso Kulkee

In the service of peace