Amerikassa on arvostelu presidentti George W. Bushia ja hänen tukijoitaan kohtaan koventunut Irakin sodan vuoksi, samalla kun uusi kriisi Iranin kanssa käy yhä kuumemmaksi. Mikään ei ole mennyt lupausten mukaisesti “ristiretkellä demokratian ja vapauden puolesta”.

Kun Irakista ei löytynyt väitettyjä joukkotuhoaseita, Bushin hallinto alkoi perustella  hyökkäystä koko Lähi-itää koskevalla esimerkkivaikutuksella, joka saataisiin Irakin muuttamisesta demokratian mallimaaksi.

Neljän kuukauden kuluttua Irakin vaaleista ei hallitusta ole saatu syntymään. Sodan tuhot ja kustannukset ovat paisuneet ainakin kymmenkertaisiksi alkuperäislaskelmista. Amerikkalaissotilaita on kuollut 2 400 ja haavoittunut 20 000, puhumattakaan irakilaisuhreista. Luotettaviksi arvioitavien laskelmien mukaan maaliskuussa 2003 alkanut sota on aiheuttanut ainakin 100 000:n ja todennäköisesti 200 000 irakilaisen kuoleman.

Irakin sodan kustannukset karanneet

Korkea amerikkalaisupseeri kertoi äskettäin, että sotakustannukset ovat kohonneet yhdeksään miljardiin dollariin kuukaudessa. Nobelilla palkittu taloustieteilijä Joseph Stiglitz puolestaan arvioi sodan tulevan maksamaan amerikkalaisille ainakin 1000 miljardia dollaria, mikä summa kattaisi Suomen valtion budjetin 25-kertaisesti. Kulujen kaksinkertaistuminenkaan ei ole suljettu pois laskuista.

Sotakustannukset rasittavat jo pahasti maailman johtavan suurvallan kansantaloutta, kun budjettivaje kasvaa kilvan vaihtotasevajeen kanssa. Rahat eivät enää riitä liittolaisten ostamiseen ja vihollisten lahjomiseen omalle puolelle, kuten tapahtui vielä Afganistanin sodan alkaessa syksyllä 2001.

Irakin jälleenrakennuksen odotettiin tuottavan hyviä kauppoja tarvikkeiden toimittajille ja rakentajille. Turvallisuustilanteen heikkeneminen on kuitenkin karkottanut ulkomaisia yrittäjiä ja nostanut suojaamisen vaatimat kustannukset pilviin. Lisäksi korruption kitaan on kadonnut niin valtavia summia, että amerikkalaiset veronmaksajat kyllästyivät. Jälleenrakennukseen on käytetty budjettivaroja jo 20 miljardia dollaria, mutta täksi vuodeksi on varattu vain 100 miljoonaa dollaria, jotka kuluvat vankiloiden rakentamiseen.

Katseet Iraniin: ydinaseet apuun?

Puheet demokratian levittämisen hyödyllisyydestä ovat myös vaimentuneet, kun Iranin vaikutusvalta on kasvanut Irakissa shia-muslimien avulla.Yhdysvaltojen hallitus keskittyykin nyt enemmän Irakin naapurimaan Iranin kovistelemiseen kääntääkseen huomion pois epäonnistumisista Kaksoisvirtojen maassa.

Normaalijärjellä ajatellen kukaan ei uskoisi, että Bush lähtee uudestaan lyömään päätään “Karjalan mäntyyn” toistamalla Iranin suhteen samat vääristellyt perustelut sekä poliittiset ja sotilaalliset virheet, joita on tehty Irakin sodan yhteydessä. Selitys löytyy ideologian puolelta.

Amerikkalainen veteraanitoimittaja Seymour Hersh julkaisi äskettäin suurta huomiota herättäneen artikkelin, jossa hän totesi Bushin avustajineen kulkevan omaa tietään arvostelusta välittämättä. He ovat asettaneet päämääräkseen Iranin hallituksen vaihtamisen amerikkalaismieliseen. Tarkoitus on palauttaa tilanne 30 vuotta taakse päin, aikaan, jolloin Iranin shaahi hallitsi Yhdysvaltojen tuella ja halvan öljyn saanti oli turvattu.

Hershin tietolähteiden mukaan Bush kertoo lähipiirilleen, että Iranin presidentti on uusi Hitler, joka on kukistettava mihin hintaan hyvänsä. Tällöin ei saisi myöskään ydinaseiden käyttöä sulkea pois, jos tavanomaiset pommit eivät tehoa.

Hyökkäystä Iraniin valmistelevat uskovat, että “riittävän kauan jatkuva pommitus nöyryyttäisi Iranin uskonnollisen johdon ja nostaisi kansan kapinaan sitä vastaan”. Ajatus on siis sama, jonka mukaan Saksan kaupunkeja tuhottiin toisessa maailmansodassa yksi toisensa jälkeen. Silloin tuloksena ei kuitenkaan ollut kapina vaan vastarinnan tiivistyminen.

Iran vastaa voimalla

Myöskään Iranin hallitus ei osoita merkkejä peräytymisestä. Presidentti Ahmadinejad nauttii laajaa kansansuosiota toisin kuin useimmat Lähi-idän hallitsijat. Ulkoinen painostus vain lisää hänen kannatustaan sekä kotimaassa että yleisemminkin muslimien keskuudessa.

Yhdysvaltojen on pakko ottaa huomioon, että Iran on voimiltaan aivan toista luokkaa kuin Irak, joka sekin on jo tuottanut tarpeeksi vaikeuksia. Iranin 70 miljoonan väestö on kolme kertaa suurempi kuin Irakin ja selvästi yhtenäisempi.

Iranin asevoimat ovat vahvistuneet runsaiden öljy- ja maakaasutulojen ansiosta. Siitä osoituksena oli pari viikkoa sitten Persianlahdella pidetty sotaharjoitus, jossa esiteltiin huippumodernia kalustoa. Vaarallisimmaksi arvioitiin uusi ballistinen ohjus, jonka kantomatka ulottuu Israeliin. Laivastoille uhkaavaksi koetaan myös venäläisperäinen torpedo, sillä sen nopeus ylittää kolminkertaisesti tavanomaiset mallit.

Jos amerikkalaiset ryhtyvät pommittamaan Irania, heidän on varauduttava kohtaamaan monenlaisia vastatoimia. Iran voi vakavasti häiritä liikennettä Persianlahdella ja erityisesti Hormuzin salmessa, mitä kautta kulkee peräti 40 prosenttia maailman öljylaivoista.

Iranin tueksi asettuisivat myös Irakin shia-muslimit ja Libanonin Hizbollah-järjestö, jotka kykenevät käynnistämään sissisodan. Iranin voimavarat ja edullinen maantieteellinen asema tarjoavat Irakiin verrattuna paljon paremmat mahdollisuudet kestää poliittista ja sotilaallista painostusta tai suoranaisia hyökkäyksiä.

Venäjä ja Kiina tukevat Irania

Kansainvälisesti merkittävintä lienee Kiinan ja Venäjän tuki. Kiina saa suuren osan öljystään Iranista, ja Venäjä toimittaa sinne aseita sekä ydinvoimaloiden tekniikkaa. Ne eivät helpolla asetu Yhdysvaltojen puolelle kiistelyssä Iranin kanssa.

Ennen hyökkäystä Irakiin amerikkalaiset laskivat, että Saddam Husseinin kukistumisen jälkeen öljyn hinta saataisiin pysymään edullisena, noin 25 dollaria tynnyriltä. Tynnyrihinta maailmanmarkkinoilla nousi juuri 70 dollarin tasolle, minkä myös suomalaiset huomasivat asioidessaan bensiiniasemilla. Tuosta ennätyksellisen korkeasta hinnasta vähintään 10 dollaria on Irakin “sotalisää”, ja Iranin kriisi on nostanut hintaa saman verran. Hyökkäys Iraniin aiheuttaisi hintapiikin, joka voi rikkoa jo 100 dollarin rajan.

Kuka lähtee “pitkään sotaan”?

Yhdysvaltojen strategian suunnittelijat ovat alkaneet puhua terrorismia vastaan käytävästä “pitkästä sodasta “, jota verrataan lähes puoli vuosisataa kestäneen kylmän sodan aikaan. Terrorismi määritellään väljästi kattamaan lähes kaikki Yhdysvaltojen vastustajiksi luokitellut ryhmittymät ja valtiot, painopisteen ollessa eteläisessä Aasiassa. Käytännössä Yhdysvaltojen päävastustajana pidetään jo Kiinaa, vaikka kiistat ovatkin toistaiseksi keskittyneet talousasioihin.

Parhaillaan amerikkalaiset kokoavat laajaa liittokuntaa pitkän sotansa käymiseen, mutta innokkaita ei ole paljon löytynyt. Tähän liittyi myös Suomen lehdissä noteerattu pikku uutinen Yhdysvaltojen halukkuudesta myöntää Australialle, Uudelle Seelannille, Ruotsille ja Suomelle “Naton edistyneen kumppanin” asema, sillä maksajia kaivataan mukaan kipeästi. Toisaalta tilanteen kuumeneminen Persianlahdella tuskin saa Suomessakaan kovin monia innostumaan ajatuksesta lähteä uusiin siirtomaasotiin Aasiaan.

Pekka Visuri
Valtiotieteen tohtori, eversti evp
Maanpuolustuskorkeakoulun dosentti

• Edellinen
• Seuraava