skip to main content

Palautetta sivustosta voi antaa Facebookissa tai Kuso- Kulkee palstalla.

Ja sit hei, sun kandee liittyy jäseneksi. Muistat vaan valita paikallisyhdistykseksi Hölkkäri On Web.

Pitkät jutut

Tykistömentorit koulutuksessa Niinisalossa

Niinisalon varuskunnassa koulutettiin tammikuussa 38 kansainvälistä sotilasta OMLT-tehtäviin Afganistaniin. OMLT, Operational Mentoring and Liaison Team, eli operatiivinen ohjaaja- ja yhteisupseeriryhmä kouluttaa Afganistanin armeijan henkilökuntaa. Kyseessä oli kahdeksas kerta, kun Niinisalossa koulutettiin sotilaita vastaaviin tehtäviin. Suurin osa koulutettavista sotilaista oli Iso-Britanniasta, mutta mukana oli sotilaita myös Kanadasta, Ranskasta ja Saksasta.

Niinisalossa koulutettiin sotilaita nimenomaan tykistön tehtäviin. Koulutusaseena oli 122 H 63, joka on maailman yleisin käytössä oleva tykki. Tykki on aktiivisessa käytössä myös Afganistanin armeijalla. Vanha, Suomessakin kohta 50 vuotta käytössä ollut neuvostovalmisteinen tykki on muissa länsimaissa vähäisessä käytössä.

– Tärkein syy, miksi näitä miehistöjä koulutetaan nimenomaan Suomessa on kenties se, että täällä koulutuksen aikana sillä päästään myös ampumaan. Muualta Länsi-Euroopasta vastaavia tykkejä kyllä löytyy, mutta tulitoimintaa ei voida suorittaa samassa mittakaavassa kuin täällä, kertoi koulutuksen järjestävän Tykistökoulun johtaja everstiluutnantti Paavo Keskiruusi.

Kuluja harjoituksesta ei Suomelle tule, sillä jokainen maa kustantaa sotilaidensa kurssituksen. Kansainvälinen harjoitus antaa koko Tykistöprikaatille paljon.

– Kansainvälinen harjoitus tuo varuskuntaan eräänlaisen kielikylvyn. Henkilökunnan on pakko ylläpitää kielitaitoaan, jotta kommunikointi ja ennen kaikkea koulutus onnistuu englanniksi. Samalla henkilökuntamme pääsee opettelemaan kansainvälistä yhteistyötä ja näkemään muiden maiden tykistön koulutuksen tasoa. Tästä Tykistöprikaati saa myös positiivista mainetta, kertoi Keskiruusi.

Kuin kotona harjoittelisi

Kanadalaissotilaat olivat talvisella Pohjankankaalla kuin kotonaan. Pikku pakkanen ja sakea lumisade ei haitannut.

– Lämpöisempää täällä on kuin kotona, nauroi kanadalainen vääpeli Kendall Mclean.

122 H 63, kansainväliseltä koodiltaan D30, oli kanadalaistykkimiehille uusi tuttavuus.

– Kyseessä on erittäin raskas ase, jota on kuitenkin helppo ja yksinkertainen käyttää, totesi kapteeni Marshall Gerbrandt.

– Meillä ei tuota mallia ole Kanadassa käytössä. Tykistön toiminta on kuitenkin melko samanlaista, oli ase mikä hyvänsä, joten tyyppikoulutus sujuu nopeasti, totesi Mclean.

Samaa mieltä oli myös brittikapteeni Mark Scoullar.

– Tykki on riittävän yksinkertainen käyttää. Vaikka et osaisi lukea tai laskea, pystyt silti toimimaan tykillä. Pääsin nyt ampumaan ensimmäistä kertaa tällä tykkimallilla. Meillä noita on lähinnä museokäytössä, totesi kommandokoulutuksen myötä hiihtämään oppinut Scoullar, joka käyttikin tilaisuutta hyväkseen ja liikkui koulutuksen aikana puolustusvoimilta lainaamillaan suksilla.

Brittikapteeni valmistautuu tällä hetkellä kolmanteen Afganistanin komennukseen. Maaliskuussa mies lähtee pahamaineiseen Helmlandin maakuntaan.

– Kaksi keikkaa on jo takana ja edelleen olen täällä ehjänä. Kaikki varpaatkin ovat vielä tallella, veisteli Scoullar.

 

Hiihtävä kommando. Brittiarmeijan kapteeni Mark Scoullar on palvellut ennen tykistöä muun muassa kommandojoukoissa. Monipuolinen koulutus sisälsi myös hiihtoa, joten mies oli kuin kotonaan Pohjankankaalla hiihdellessään. Scoullar lähtee maaliskuussa kolmannelle komennukselleen Afganistaniin Helmlandin maakuntaan.


Afganistanin soturit

Afganistanin sotaa on kuvattu jo monessa eri mediassa, mutta kaikissa pohjoismainen perspektiivi on jäänyt vähälle huomiolle. Nyt ilmestynyt sotareportteri ja kirjailija Johanne Hildebrandtin Krigare – Soturit – onkin ensimmäinen kirjallinen teos, joka tarkastelee lähemmin suomalais-ruotsalaisen yksikön toimintaa Pohjois-Afganistanissa. Kirja on kirjoitettu selvään tarpeeseen: niin sotilaiden omaisilla, poliitikoilla kuin suurella yleisölläkin on selvästi ollut puutteelliset mahdollisuudet muodostaa todellisuutta vastaava käsitys Afganistanin operaatiosta.

 

Tämän todellisen tiedon tarpeen ovat tunteneet ennen kaikkea Afganistanissa palvelleet sotilaat. Sen vuoksi kirjan kirjoittaminen oli ylipäätänsä mahdollista. Rotaation kuvaaminen yksilötasolla olisikin ollut yksinkertaisesti mahdotonta ilman sotilaiden hyväksyntää. Kirjailija oli ensimmäinen ”upotettu” journalisti ruotsalaisessa FS19-kontingentissa, joka palveli vuoden 2010 toukokuusta marraskuuhun.

Vaikka kirja keskittyykin ruotsalaisten toimintaan, ovat teoksen kuvaamat maisemat pääosin tuttuja myös suomalaisille: FS19 otti haltuunsa Ali Zayin kukkulan, jossa suomalaisia sotilaita ja tukikohdan saunaa vastaan hyökättiin kranaatinheittimellä: ”The bastard hit the sauna, and one man is wounded.” Osittain teos kertoo myös ruotsalaisista afgaaniarmeijan mentoreista, jotka kamppailevat eloonjäämisestään suomalais-ruotsalaisen vastuualueen koillisreunassa. Pahimmillaan kymmenet viholliset ovat vain kolmen metrin päässä mentoreista. Tulitaistelu käy kuumana käsikranaattien ja singon ammusten räjähdellessä ympärillä ja vain nopeasti laskeutuva hämärä ja pimeänäkölaitteet pelastavat ruotsalaisten hengen. Elävien taistelukuvausten jälkeen ei ole vaikea ymmärtää, miksi Suomessa ei ole tähän asti ollut suurta innostusta osallistua vastaavanlaiseen toimintaan. Osa kuvatuista tehtävistä on siis täsmälleen samoja, joita myös suomalaiset sotilaat ovat tehneet, mutta samalla kirja tarjoaa laajemman näkökulman raottamalla verhoa myös etulinjan mentoreiden toimintaan.

Keskittyminen taktiseen ruohonjuuritasoon on sekä kirjan vahvuus että heikkous. Monet kirjan huomioista, esimerkiksi esikunnan ja operatiivisten joukkojen välinen kuilu, ovat epäilemättä peruskauraa useimmissa operaatioissa (ja sodankäynnissä yleensä). Tämä tekee kirjasta realistisen, mikä lisää lukukokemuksen mielenkiintoisuutta. Myös tieto siitä, että useat kirjassa kuvatut sotilaat ovat tunnistaneet itsensä ja osallistuivat ilomielin kirjan julkaisutilaisuuteen Tukholmassa, on tärkeä meriitti. Juuri näiden, pääasiassa nuorten miesten ja naisten, Afganistanin arjen ilot ja surut, niin huolenaiheet kuin turhautumisetkin, ovat kirjan tärkeintä antia. Kirja kulminoituu lopulta yhden sotilaan kaatumiseen, mikä muuttaa loppukirjan tunnelman.

Kuvaus taktisesta tasosta vahvistaa myös kuvaa Afganistanin sodan strategiattomuudesta: asioita tapahtuu, mutta koska esimerkiksi operaatioihin johtaneita syitä ei juuri analysoida, ei ole aivan varmaa, miksi tapahtuu. Olisikin mielenkiintoista lukea esikunnan versio samasta rotaatiosta. Silti kirja on erittäin suositeltava kaikille Afganistanista kiinnostuneille. Samalla voi myös toivoa ja kannustaa, että joku maassa palvellut suomalainen kirjoittaisi tulevaisuudessa vastaavanlaisen teoksen myös puhtaasti kotimaisesta perspektiivistä.


Kirjoittaja on tutkimusassistenttina Ruotsin Maanpuolustuskorkeakoulussa

Joulu Afganistanissa

Suomalaisessa kriisinhallintajoukossa Afganistanissa palvelevista 195:stä sotilaasta 130 viettää tänä vuonna joulua operaatioalueella. Neljän tuhannen kilometrin päässä läheisistä joulutunnelmaa järjestetään kotoisin ja lahdentakaisin konstein yhdessä ruotsalaisten palvelustovereiden kanssa.
Jouluaaton aattona 23.12. järjestetään suomalaisten päätukikohdassa Camp Northern Lightsissa joulusiivous ja koristellaan suomalaisten vapaa-ajanviettotilana toimiva Suomi-talo joulutunnelmaan. Aatonaaton iltana raikuvat myös sotilaspastorin johdolla kauneimmat joululaulut tukikohdan kappelissa.
Afganistanin rauhanturvaajien jouluaatto alkaa aamiaisella/brunssilla. Tämän jälkeen on vuorossa joulusauna ja ruotsalaisperinteiden mukaisesti piirroselokuvien kimara. Ruotsalaisten ja suomalaisten sotilaiden yhteinen joulupäivällinen tarjotaan klo 17 alkaen. Päivällispöydässä tarjoillaan suomalaisia ja ruotsalaisia jouluherkkuja sulassa sovussa.
Tilaisuudessa kuullaan ruotsalaisten ja suomalaisten komentajien joulutervehdykset, lauletaan perinteisiä jouluvirsiä ja saattaapa paikalla pyörähtää myös joulupukki. Tukikohdan aattoilta päättyy jouluhartauteen kappelissa.
Joulupäivä 25.12. aloitetaan jouluaamun hartaudella kappelissa klo 9. Suomalaisen kriisinhallintajoukon komentaja ja sotilaspastori kiertävät joulun pyhinä tervehtimässä kaikki Mazar-e-Sharifin alueen tukikohtien suomalaiset rauhanturvaajat.

Kriisinhallinnasta ei saa säästää

– Kansainvälistä kriisinhallintatoimintaa ei saa supistaa puolustusvoimien säästöohjelmassa, näin totesi Maanpuolustuskorkeakoulun strategianlaitoksen pääopettaja komentaja Juha-Antero Puistola vieraillessaan Niinisalossa järjestetyssä Rauhanturvaseminaarissa viikonloppuna.
Puistolan mukaan kriisinhallinnan rahoituskehys on niin pieni, etteivät säästötoimet vaikuta suurestikaan kansainväliseen toimintaan. Kansainvälisen toiminnan hyödyt ovat sen verran suuret, ettei toiminnan supistamisessa olisi mitään järkeä.
– Kriisinhallinnalla on paljon annettavaa Suomelle. Siinä meillä on enemmän voitettavaa kuin hävittävää. Se ei ole oikea paikka säästää.
Puistola oli varsin vaitonainen puolustusvoimien säästökuurista.
– Aikamoiset paineet meille on asetettu, mutta siihen pitää vain sopeutua. Poliitikot tekevät päätökset ja puolustusvoimat kantaa oman vastuunsa.

Juha Puistola kriisinhallinnan keskiössä. Kuva: Kimmo Wirén

Libanoniin seuraavaksi?
Suomella on tällä hetkellä 250 rauhanturvaajaa tai sotilastarkkailijaa seitsemällä eri operaatioalueella. Määrä on Suomen mittakaavassa varsin pieni. Menneinä vuosina määrä on ollut huomattavasti suurempi. Juha-Antero Puistola uskookin, että uudelle operaatiolle olisi tilausta.
– Libanonissa on tällä hetkellä valtava kysyntä rauhanturvaajista. Suomessa on siitä jonkin verran myös keskusteltu. Uusi operaatio lisäisi suomalaisten osallistumista kansainväliseen toimintaan merkittävästi.
Puistola ei suoralta kädeltä osannut sanoa, mikä olisi uuden operaation miesvahvuus.
– Rauhanturvaajien määrä riippuu aina tehtävästä. Komppanian vahvuinen osasto, eli noin sata miestä olisi hyvä määrä, totesi Puistola.

Muuttunut toimintatapa
Mediassa on paljon puhuttu siitä, että Suomen pitäisi osallistua riskialttiin Afganistanin ISAF-operaation sijaan perinteisiin rauhanturvatehtäviin. Juha-Antero Puistolan mukaan perinteinen toiminta on kuitenkin taakse jäänyttä elämää.
– Perinteistä rauhanturvaamista ei oikeastaan ole enää olemassakaan. Tällä hetkellä puhutaan kolmannen sukupolven rauhanturvaamisesta. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että operaatiot ovat riskialttiimpia, niissä käytetään enemmän voimaa ja ne ovat aikaisempia operaatioita kalliimpia. Tämän asian on todennut myös YK:n pääsihteeri Ban Ki-moon, kertoi Puistola.
Afganistanista Suomi ei ole Puistolan mukaan vetäytymässä vielä useampaan vuoteen.
– Kansainvälinen yhteisö on asettanut tavoitteekseen, että Afganistanista voitaisiin vetäytyä vuonna 2014. Tavoite saavutetaan kun maan turvallisuustilanne on riittävän hyvä. Suomi vetäytyy operaatiosta kansainvälisen yhteisön mukana.


Juttu julkaistiin myös Kankaanpään Seudussa 24.10.2011.

Kuumassa saunotaan

Eräänä helteisenä päivänä jääkärikomppanian miehet olivat vartioimassa uuden tukikohdan rakennustöitä Hasrat-e Sultanissa (HeS). Vain suomalainen tietää, että kuumaa vastaan taistellaan kuumilla löylyillä. Saunakylpy tarjoaa hetkellisen virkistyksen jopa Afganistanin helteisiin. Mutta vasta rakenteilla olevassa Forward Operation Base HeS:ssä (FOB HeS) ei ollut saunaa, joten jotain oli keksittävä ja äkkiä.

Hesco-häkki tuotiin paikalle ja sen muodonmuutos saunaksi alkoi.
Vartiotehtävissä olleet rauhanturvaajat hieroivat hetken älynystyröitään ja lopuksi yliluutnantti Ari ehdotti telttasaunan pystyttämistä. Projekti ei kuitenkaan saanut kannatusta ja asia ei edistynyt mitenkään. Huoltojoukkueen alikersantti Tomi ei tästä lannistunut ja hän unelmoi edelleen lempeistä löylyistä HeS:in erämaassa. Hän oli nähnyt aiemmin päivällä portin vieressä lojuvia tyhjiä hesco-elementtejä. Hescot ovat yksinkertaisesti kuvattuna kankaalla vuorattuja metallihäkkejä, jotka täytetään soralla tai kivillä. Hescoja käytetään muun muassa tukikohtien linnoitustöissä pinoamalla niitä päällekkäin suojamuureiksi. Hescoja on monen kokoisia, mutta kyseessä oli suuria, noin 2x2x2 metrin kuutioita. Yllättäen Tomi sai täysin hullulta kuulostavan ajatuksen – mitä jos rakennetaan maailman ensimmäinen hesco-sauna. Vastaavaa ei oltu kuultu kotimaassa pyörivissä saunatarinoissa. Ja tuskin mikään muu kansallisuuskaan moista ideaa osaisi edes ajatella, saatikka lähtisi sitä toteuttamaan. Siispä tuumasta toimeen.

Valmis hesco-sauna ei välttämättä voita vuoden kauneimman saunan titteliä, mutta se ei vaikuta löylyjen lempeyteen.
Vartiovuoronsa päätyttyä Tomi otti yhteyttä saksalaiseen kapteeniin, joka oli vastuussa tukikohdan rakennusmateriaaleista. Kuultuaan suomalaisten erikoisen idean, saksalainen kapteeni järjesti paikalle välittömästi trukin ja hesco kuljetettiin sovitulle paikalle. Vapaavuorossa olleet alikersantit Tomi ja Sampsa aloittivat työt yliluutnantti Arin johdolla. Vartiovuoron vaihduttua muutkin paikalla olleet rauhanturvaajat ottivat työkalut käsiinsä ja projekti eteni vauhdikkaasti.
Ensin tähän valtavaan hesco-elementtiin puhkottiin oviaukko voimatongeilla. Kattoa madallettiin hieman ja rakennelma päällystettiin suojapressulla tiiviiksi. Tarvikkeet hankittiin kekseliäästi ”Tuntemattomasta sotilaasta” tutun sotamies Rahikaisen henkeen. Seuraavaksi hankituilla tiilillä kuivamuurattiin kiuas ja savupiippu. Sauna alkoi olla löylyvalmis, mutta vielä oli projektin ehkä hankalin rasti edessä. Mistä saadaan hankittua kivet kiukaaseen? Alueelta löytyi paljon sopivan kokoisia murikoita, mutta niiden koostumus oli aivan väärä. Helposti murenevat kivet eivät sovellu kiuaskiviksi. Lisäksi ne ovat lämmönvarausominaisuuksiltaan ala-arvoisia. Kun koko tukikohdan alue oli kierretty ja sanan mukaisesti käännetty jokainen kivi ympäri, saaliina oli vihdoin tarvittava määrä kiuaskiviksi kelpaavia yksilöitä. Joten tulta pesään ja pyyhettä ympärille.

Kyllä suomalainen kiukaan osaa rakentaa. Löylykauha tehtiin kekseliäästi puukepistä ja retkimukista.
Ensimmäisen koeponnistuksen löylyt jäivät kuitenkin vaisuiksi. Lisäksi kiuastekniikassa oli vielä säätämisen varaa, koska vain osa savusta pakeni ulos savupiipun kautta päästäen loput savut sisään löylyhuoneeseen. Seuraavana päivänä oli siis syytä tuunata kiuasta. Kun savuongelma oli ratkaistu ja kiukaan pintakin saanut laastia pintaa, oli uusintakokeen aika. Nyt oli suomalainen tyytyväinen löylyihin. Paikalle kutsuttiin lisää saunojia ja varsinkin komppanian lääkintähenkilöstön yltiöpositiiviset reaktiot jäivät rakentajien mieleen. Projekti oli saatu päätökseen ja tulos olosuhteet huomioon ottaen oli vähintäänkin kiitettävä.
Lämmitykseen käytettiin puutavaraa, jota saatiin kerättyä tukikohdan rakennusmaalta. Saunan läheisyydestä löydettiin lavallinen hylättyjä vesipulloja, joilla löylyjen jälkeen saatiin pestyä hiet pois iholta. Ja kun jääkärijoukkueen johtaja yliluutnantti Pasi oli saunottanut lauteellisen saksalaisia sotilaita, niin päätös oli tehty – sauna saa jäädä paikalleen palvelemaan myöhemmin tukikohtaan muuttavia suomalaisia rauhanturvaajia. Saunahistoriankirjoihin on kirjoitettu uusi luku.

Kuso Kulkee

In the service of peace