skip to main content

Palautetta sivustosta voi antaa Facebookissa tai Kuso- Kulkee palstalla.

Ja sit hei, sun kandee liittyy jäseneksi. Muistat vaan valita paikallisyhdistykseksi Hölkkäri On Web.

Evankelisluterilaisena olen tehnyt harvemmin pyhiinvaellusmatkoja edes sanan symbolisessa merkityksessä – ehkä vierailu John Lennonin kotitalolla Liverpoolissa oli sellainen samoin kuin käynti paikassa, missä Äiti Teresa kohtasi kutsumuksensa, Kosovon Letnizassa – mutta kuluvan viikon maanantaina matkasin vasiten Khiamiin Libanoniin laskeakseni muutaman muun entisen rauhanturvaajan kera seppeleen vuonna 2006 palveluksessa kuolleen kapteeniluutnantti Jarno Mäkisen muistomerkille.

Sotilastarkkailija Jarno Mäkisen tappoi israelilainen pommi Libanonin viimeisimmän kriisin aikana. Samassa paikassa Khiamin pahamaineisen vankilan kupeessa menehtyi myös kolme muuta aseetonta sotilastarkkailijaa. Israelilaiset kertoivat heti kohtalokkaan pommituksen jälkeen, että heidän käytössään oli liian vanhoja karttoja. Khiamin tarkkailuasema pystytettiin vuonna 1974 eli se siitä selityksestä.

Khiamin tragedian syy ei ole vieläkään selvinnyt, tuskin koskaan selviääkään, mutta teorioita on useampia. Yksi väittää, että Israelin kanssa tuolloin taistelleet Hizbollahin terroristit olisivat tehneet leirinsä turvallisena pitämänsä YK-aseman viereen. Toinen väite kuuluu, että yksi neljästä kuolleesta tarkkailijasta, kiinalainen majuri, olisi välittänyt tietoa israelilaisten liikkeistä Hizbollahille.

Kiinalaisteoriaa tukee fakta Kosovon sodan ajalta. Jenkit täsmäpommittivat tuolloin Kiinan Belgradin suurlähetystön muka vahingossa maan tasalle. Vasta myöhemmin selvisi, että samassa rakennuksessa toimi sattumoisin myös serbiarmeijan viestiliikennekeskus.

Jarno Mäkisen muistomerkki Khiamissa on kaikessa karuudessaan vaikuttava paikka, mutta se ei vedä vertoja historialliseen Tyren (ent. Thyros) kaupunkiin aivan meren rannalle pystytettyyn marmoriseen muistomerkkiin, johon on kirjattu kaikkien Libanonin UNIFIL-operaatiossa vuosien 1978-96 menehtyneiden sotilaiden nimet. Suomalaisia tuossa listassa on yhdeksän: 7.1.1983 Manninen, 16.7.1984 Rimpioja, 14.7.1985 Kjällman, 13.9.1985 Korhonen, 139.1985 Vento, 18.9.1985 Pöyhönen, 9.11.1985 Mitronen, 7.6.1986 Korpa (p.o. Kopra), 22.7.1986 Yli-Tainio.

Kaikkiaan yhdeksän suomalaista sankarivainajaa kolmen ja puolen vuoden aikana siis. Olisi luullut, että kotimaassa sekä media että poliitikot olisivat pillastuneet, mutta näin ei tosiaankaan tapahtunut. Yksi syy saattoi olla se, että kaikki kuolemat olivat periaatteessa onnettomuuksia – esimerkiksi herrat Korhonen, Vento ja Pöyhönen kuolivat, kun ylinopeutta ajanut Pasi syöksyi rotkoon.

Libanonissa suomalaiset eivät olleet maalitauluja, kuten me olemme tänään Afganistanissa.

Suomalaisia rauhanturvaajia on kuollut palvelusaikanaan sitten vuoden vuoden 1956 kaikkiaan 48 . Yksikin uhri on liikaa, mutta me olemme silti päässeet vähällä. Pelkästään Afganistan on jo koitunut neljänkymmenen tanskalaisen ja kahdeksan virolaisen sotilaan kohtaloksi.

Henkilökohtaisesti olen suuresti kunnioittamani kenraali Gustav Hägglundin kanssa samaa mieltä siitä, että suomalaisten olisi syytä vetäytyä Afganistanista välittömästi.