skip to main content

Palautetta sivustosta voi antaa Facebookissa tai Kuso- Kulkee palstalla.

Ja sit hei, sun kandee liittyy jäseneksi. Muistat vaan valita paikallisyhdistykseksi Hölkkäri On Web.

Kaikenlaiseen media-hässäkkään jo turtuneet uutisten vakioseuraajatkin ovat joutuneet hämmästymään tietoja Afganistanin sodasta, kun WikiLeaks alkoi heinäkuun lopulla julkaista nettisivuillaan otteita peräti 92 000 asiakirjasta, jotka se oli saanut haltuunsa.

Samaan aikaan ilmestyi laajoja toimitettuja näytteitä tuosta aineistosta kolmessa kansainvälisesti tunnetussa lehdessä New York Times, Guardian ja Der Spiegel. New York Timesin toimitus oli varmistanut selustansa antamalla etukäteen juttunsa Valkoisen Talon kommentoitavaksi. Lisäksi on saatu tietää, että myös WikiLeaks oli lähettänyt koko massiivisen datansa Yhdysvaltojen poliisille mahdollisten vaarallisten tietojen poistamista varten, mutta ei saanut sieltä mitään vastausta.

Julkaistut näytteet ovat yleensä ns. raakamateriaalia kentältä eli tiedusteluilmoituksia ja taistelukertomuksia. Vaikka niissä ei olisikaan paljon uutta tietoa aiheeseen parehtyneille analyytikoille, raporttien aitous ja konkreettinen paljastavuus on tyrmistyttänyt monia. Jotain kertoo sekin, että Yhdysvalloissa tehtyjen mielipidemittausten mukaan Afganistanin sodan kannatus laski heti viidellä prosenttiyksiköllä.

Eniten huomiota ovat herättäneet ykstyiskohtaiset tiedot ”tappajakomennuskuntien” toiminnasta. Niiden runkona ovat amerikkalaiset erikoisjoukot, mutta myös liittolaisia on osallistunut toimintaan. Kyseiset joukot keräävät tai saavat jostain tietoja epäilyttävistä henkilöistä, esimerkiksi kyläpäälliköstä, jonka sanotaan olevan talibanien johtaja tai tiedottaja, ja sen jälkeen lähtee iskuosasto tappamaan hänet. Voidaan myös osoittaa asuinpaikka maaliksi, ja taivaalta ilmestyy äkkiä ohjus tuhoamaan koko talon ja pihapiirin.

On selvää, että minkäänlainen laki ei oikeuta tuollaiseen tappotyöhön, jonka kohteiden määrittely usein perustuu vain huhuihin ja johtajien mielivaltaisiin päätöksiin. Saksassa syntyi kohua, kun Der Spiegel paljasti tappokomennuskuntien toiminnan saksalaisten sotilaiden vastuualuella. Muistot toisen maailmansodan aikaisista itärintamalla riehuneista Einsatzkommandoista ovat vielä liian läheisiä. Saksassa vaaditaan yleisesti joukkojen kotiuttamista hollantilaisten tapaan, joten asia on poliittisesti erittäin herkkä.


Miksi laaja tietovuoto on mahdollinen?


Puhtaasti teknisenä suorituksena yli 90 000 salaisen tai luottamuksellisen asiakirjan kerääminen ja vuodattaminen julkisuuteen tuntuu aivan uskomattomalta. Syylliseksi on pyritty jo osoittamaan 22-vuotias ja valmiiksi pidätettynä jo ollut korpraali Bradley Manning, joka keväällä vuodatti julkisuuteen helikopterista Irakissa kuvatun videon. Siinä näytettiin, kuinka miehistö ampui mielivaltaisesti kadulla kulkijoita ja surmasi muun muassa kaksi Reutersin toimittajaa.

Pentagonille voi tulla Manningistä melkoisia ongelmia, sillä hänelle on kerätty jo 100 000 dollarin tukirahasto, jolla palkataan maan parhaat puolustusasianajajat. On helppo ennustaa, että pian Manning on nettikansalle vertaansa vailla oleva kulttihahmo. Hänestä levitetyissä kuvissa huomiota herättää nuoruus, sillä asepuvusta huolimatta Manning näyttää 15-vuotiaalta.

Kun joku sanomien käsittelijä ylimalkaan pääsee käsiksi noin suureen salaiseen materiaaliin, järjestelmä on pettänyt pahan kerran. Jos se on noin helppoa, herääkin heti kysymys, mitä muuta on vuotanut?

Yhdysvalloissa on pitkä perinne ”vuodattaa” tärkeitä tietoja, kun halutaan vaikuttaa politiikkaan. Tunnetuinpia tapauksia oli Vietanmin sotaa käsitelleiden ”Pentagonin paperien” julkaiseminen vuonna 1971. Silloin sota oli jo lopuillaan, joten paljastukset hallituksen tekemistä harhautuksista 1960-luvun puolivälissä vain vahvistivat uskoa, että sota oli väärin perustein aloitettu ja muutenkin turha. Kohta presidentti Richard Nixon jäi kiinni rikollisista puuhista Watergatessa ja joutui eroamaan virastaan. Silloin asialla ollut ”syvä kurkku” osoittautui myöhemmin liittovaltion poliisin FBI:n varajohtajaksi.

Kuka siis nyt uskoo, että joku 22-vuotias kaveri voisi omin nokkinensa vuodattaa julkisuuteen 92 000 salaista dokumenttia? Hänen täytyisi olla vähintään taika-Jim kyetäkseen tuollaiseen suoritukseen. Parempi arvaus on, että Amerikasta löytyy uusia vaikutusvaltaisia syväkurkkuja, jotka haluavat lopettaa pikaisesti Afganistanin sodan. Ettei vain presidentin hallintokin olisi siitä kiinnostunut?

Tai sitten ”verkostokeskeinen sodankäynti” pitää sisällään jättiläismäisen järjestelmävirheen, joka mahdollistaa minkä tahansa tiedon tulevan kaikkien luettavaksi. Jos tämä oletus pitää paikkansa, on syytä Suomessakin pohtia uudelleen kaiken tiedon keskittämistä tietokoneisiin. On yleensäkin vaarallista kuvitella, että salaiseksi tarkoitettu tieto pysyisi todella salassa. Suurvaltojen tiedusteluorganisaatioiden mahdollisuudet  tietojen urkkimiseen ovat varmasti paremmat kuin jonkun yksittäisen harrastajan.


Pakistanin rooli


Wiki-vuotojen raporteista monet käsittelivät Pakistanin roolia Afganistanin sodassa. Joitakin on saattanut yllättää, että Pakistanin tiedustelupalvelu ISI on jatkanut entiseen tapaan talibanien tukemista. Alun perin talibanien liike syntyi 1990-luvulla jatkona Neuvostoliittoa ja sen tukemaa Kabulin hallitusta vastaan taistelleille ääri-islamilaisille kapinaliikkeille. Kun venäläiset lähtivät vuonna 1989, maassa jatkui sisällissota. Silloin Saudi-Arabia ja Yhdysvallat rahoittivat Pakistanin välityksellä islamisteja, joiden piiristä talibanit kohosivat vähitellen valtaan.

Pohjoinen liitto piti hallussaan Afganistanin pohjoisosia ja sai tukea lähinnä Iranilta, Intialta ja Venäjältä. Yhdysvallat kääntyi talibanien vastustajaksi sen jälkeen, kun al-Qaida sai käyttöönsä tukikohtia talibanien alueilta. Syksyllä 2001 Yhdysvallat kukisti talibanit Pohjoisen liiton tuella, ja pakotti Pakistanin lopettamaan talibanien avustamisen ainakin julkisuudessa.

Nyt tilanne on sikäli muuttunut, että juuri kukaan ei enää usko amerikkalaisten jatkavan kovin kauaa sotaansa talibaneja vastaan. Presidentti Barack Obama on jopa selvästi ilmoittanut, että Yhdysvallat aloittaa vetäytymisen Afganistanista vuoden kuluessa.

Obama kertoi äskettäin myös uudeksi päämääräksi asetetun al-Qaidan lyömisen Afganistanin ja Pakistanin väliseltä rajaseudulta. Kyseessä on melkoinen tavoitteiden madallus, sillä al-Qaidan sissejä on siellä arviolta 300. Ei heitä vastaan kannata sitoa vuosikausiksi 100 000 ISAF-joukkojen sotilasta ja heidän lisäkseen 30 000 amerikkalaista, jotka taistelevat ISAF:sta erillään. Obaman määritys kertoo lisäksi, ettei talibaneja pidetä enää päävastustajina vaan mahdollisina aselevon osapuolina.

Kaikki Afganistanin naapurimaat varautuvat jo amerikkalaisten poistumiseen ja talibanien vallan vahvistumiseen maan eteläosissa. Pakistanille tämä merkitsee entistä suurempaa tarvetta suorien yhteyksien ylläpitämiseen taliban-johtajien kanssa. Siksi noita yhteyksiä ei kokonaan katkaistu viime vuosinakaan. Pakistanille on tärkeää saada uudelleen vaikutusvaltaa pohjoisessa naapuristossaan ja estää siellä Intian ja Iranin vaikutuksen kasvu.

Kiina tukee kaikessa hiljaisuudessa Pakistanin pyrkimyksiä, mihin kuuluu sopimukset talibanien kanssa mittavasta Afganistanin luonnonvarojen hyödyntämisetä. Kiinalaiset tietävät, että 10 vuotta sitten taliban-hallinto oli ulkomaalaisille luotettava sopimuskumppani.

Myös presidentti Hamid Karzai varautuu jo talibanien aikaan. Hän erotti äskettäin kaksi länsimielistä turvallisuusjoukkojen johtajaa ja käy salaa neuvotteluja talibanien johtajien kanssa. Karzain tulevaisuus on epävarma, mutta hän haluaa ainakin pelata aikaa. Samalla entiset Pohjoisen liiton sotapäällikköt pyrkivät säilyttämään valtansaa Kabulissa ja maan pohjoisosissa, missä asuu paljon heidän kannattajiaan, lähinnä uzbekkeja ja tadzikkeja. Ollaan siis hyvää vauhtia palaamassa tilanteeseen, joka vallitsi ennen syksyä 2001.

Epäselvin tässä pelissä onkin lopulta eurooppalaisten rooli. Kun kaikki muut vaalivat tiukasti kansallisia etujaan ja amerikkalaisetkin ovat madaltaneet tavoitteitaan, Yhdysvaltojen eurooppalaiset liittolaiset teeskentelevät edelleen taistelevansa ”kansakunnan rakentamisen” puolesta. Tavoite saattaa olla ihan hyvä ja kunniallinen, mutta kuka sen maksaa ja kuka kestää riittävän kauan tappioita?

Wiki-vuodot ovat antaneet joka tapauksesta Afganistanin sodasta karun kuvan, ja eurooppalaisilla hallituksilla tulee olemaan kasvavia vaikeuksia vastata veronmaksajien kysymykseen: miten kaun tätä vielä jatkuu?

Sivuston kuvaus internetissä: http://wardiary.wikileaks.org/