skip to main content

Palautetta sivustosta voi antaa Facebookissa tai Kuso- Kulkee palstalla.

Ja sit hei, sun kandee liittyy jäseneksi. Muistat vaan valita paikallisyhdistykseksi Hölkkäri On Web.

Olen useiden ampuma-aseiden omistajana, ammunnanharrastajana ja ase- ja ampumakouluttajana seurannut käytyä keskustelua ampuma-aseiden lupakäytäntöjen tiukentamisesta aina mielenkiinnolla, usein ihmetellen ja joskus jopa huvittuneena. Tämä artikkeli on kooste niistä tosiasioista, tapahtumista ja tilastoista, jotka kiistattomasti osoittavat, että ampuma-aseiden lupaehtojen merkittävälläkään kiristämisellä tai ampuma-aseiden täyskielloilla ei saavuteta niitä tavoitteita, joihin niillä on pyritty tai luullaan päästävän.

Ampuma-aselainsäädännön olisi perustuttava kattaviin tutkimusanalyyseihin ja tunnettuihin tosiasioihin eikä päätöksiä tai muutoksia pitäisi tehdä akuutissa tunnekuohussa, lehtiotsikoiden kokoa mittaamalla ja vääriin tai vääristeltyihin tietoihin perustuen. Hoplofobiaa potevat, metsästystä, ampumaurheilua, aseita ja kunniallisia aseiden omistajia tuntemattomat äänekkäät piirit ovat traagisista koulusurmista saaneet populistisen tekosyyn vaatia aseiden omistuksen radikaalia rajoittamista ja jopa täyskieltoa, vaikka todelliset syyt joukkomurhiin ja myös tehokkaat keinot niiden ehkäisemiseen löytyvät aivan muualta.

Henkirikoskatsaus 2008
Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen yhteistyössä Poliisiammattikorkeakoulun ja Sisäasiainministeriön poliisiosaston kanssa julkaisema Henkirikoskatsaus 2008 (julkaistu verkossa 10.10.2008 http://www.optula.om.fi/uploads/e1mo5mq_2.pdf) sisältää paljon tärkeitä faktoja, antaa todellisen ja värittämättömän kuvan Suomessa tehdyistä henkirikoksista ja asettaa ampuma-aseilla tehdyt henkirikokset oikeaan mittakaavaan, joten lainaan tässä artikkelissa siitä useita osia. Katsaus käsittelee henkirikollisuuden seurantajärjestelmään kirjattuja, 1.6.2002 - 31.12.2007 tehtyjä henkirikoksia.

"Vuonna 2007 poliisin tietoon tuli Tilastokeskuksen poliisitilaston mukaan 153 (+11 % edelliseen vuoteen verrattuna) uhrin kuolemaan johtanutta tahallista väkivaltarikosta. Henkirikollisuuden taso on Suomessa Euroopan unionin kuudenneksi korkein ja keskimääräistä korkeampi myös kaikki Euroopan maat huomioiden. Rikollisuustason korkeus selittyy suurelta osin keski-ikäisten työttömien miesalkoholistien poikkeuksellisen korkealla rikollisuustasolla."

Toisaalla todetaan: "Rikosten pääosa liittyy keski-ikäisten työelämän ulkopuolella olevien miesten keskinäiseen alkoholinkäyttöön. Vuosina 2002–2007 71 %:ssa aikuisten välisiä henkirikoksia kaikki osapuolet olivat rikoshetkellä humalassa, 85 %:ssa rikoksia ainakin yksi osapuolista oli humalassa."

Edellinen tutkimustulos kannattaa huomioida, kun väitetään ampuma-aseiden lupaehtojen kiristämisellä saatavan aikaan merkittäviä tuloksia henkirikosten määrän pienentämisessä. Keski-ikäiset työttömät miesalkoholistit eivät varmasti ole niitä todennäköisimpiä ampuma-aseluvan hakijoita ja heidän lupahakemuksensa on helposti hylättävissä jo nykyisestä ampuma-aselaista löytyvillä perusteilla. Sen enempää Matti Saaren aseen takavarikoimatta jättänyttä poliisia syyllistämättä voidaan kuitenkin todeta, että selkeät perusteet ampuma-aseluvan peruuttamiseen olisivat olleet olemassa poliisin nykyisilläkin toimivaltuuksilla.

"Vuosina 2002–2007 henkirikoksiin syyllistyneistä miehistä 55 % oli tuomittu tuomioistuimessa henki- tai pahoinpitelyrikoksesta viimeisten kymmenen vuoden aikana ainakin kerran, 37 % oli ollut aikaisemmin vankilassa."

Näilläkään henkilöillä ei pitäisi olla mitään mahdollisuutta saada luvallista ampuma-asetta edes nykyisen lainsäädännön voimassa ollessa. Katsaus osoittaa myös selkeästi, että suurimman osan henkirikoksista tekevät lakeja muutenkin kunnioittamaton ryhmä: "Katsauskauden miessyyllisistä 69 prosenttia ja naissyyllisistä 48 prosenttia oli tuomittu vuosina 1999–2006 ainakin kerran rikoslakirikoksista rangaistukseen."

Muu rikosta edeltänyt oirehtiminen

"Jonkin asteista ennalta oirehtimista tai keskinäistä väkivaltaa oli esiintynyt lähes 70 prosentissa katsauskauden henkirikoksia, osapuolet olivat kuitenkin kääntyneet ongelmiensa johdosta erittäin harvoin viranomaisten tai väkivallan uhrien tukijärjestelmien puoleen. Keskeinen ongelma henkirikosten ennalta ehkäisyssä näyttäisi olevan se, kuinka osapuolten keskinäinen oirehtiminen saataisiin nykyistä paremmin ja riittävän ajoissa sellaisten tahojen tietoon, jotka voisivat siihen tehokkaasti puuttua."

Selkeästi siis todetaan, että henkirikosten ennalta ehkäisyssä kannattaisi siis keskittyä aivan muihin seikkoihin kuin ampuma-aseisiin.

Tekoväline henkirikoksissa 2002–2007

"Tekovälineet ja väkivallan tyypit. Yleisin tekoväline katsauskauden henkirikoksissa (niin miesten kuin naistenkin) oli teräase ja yleisin teräase keittiöveitsi, jota oli käytetty 26 prosentissa rikoksia. Miesten tekemistä rikoksista joka neljäs oli tehty ilman asetta, pahoinpitelemällä tai kuristamalla uhri kuoliaaksi. Ampuma-aseella tehdyt rikokset muodostivat 16 prosenttia jakson henkirikoksista, osuus oli kasvanut prosenttiyksikön edellisestä mittausjaksosta. Pääsyynä olivat Jokelan koulukeskuksen verityöt. Rikoksissa käytetyistä ampuma-aseista 42 prosenttia oli luvallisia (osuus oli käsituliaseista 41 prosenttia ja haulikoista 49 prosenttia)."

Eikö henkirikosten määrän vähentämisen kannalta olisikin mielekkäämpää ja tehokkaampaa keskittyä ehkäisemään tuota 93,28 %:n osuutta henkirikoksista, joita ei ole tehty luvallisilla ampuma-aseilla? Vai onko mielekkäämpää puuttua nykyisten 650 000:n ja mahdollisten tulevien suomalaisten aseenomistajien oikeuksiin tuon 6,72 %:n osuuden vähentämiseksi? Kuitenkaan mitään varmuutta edes ampuma-aseiden täyskielloilla ei saada siitä, että ampuma-aseilla tehdyt henkirikokset tai muutkaan rikokset, joissa välineenä käytetään ampuma-asetta, vähenisivät kuten kokemukset Isosta-Britanniasta osoittavat.

Ampuma-aseiden määrällä Suomessa (1,6 miljoonaa luvallista asetta 650 000 yksityisellä henkilöllä tai yhteisöllä) ei ole mitään yhteyttä korkeaan henkirikosten määrään. Vastaavaa yhteyttä ei ole havaittu monessa muussakaan maissa. Esimerkkinä vaikkapa Luxemburg, missä käsiaseet ovat kokonaan kiellettyjä ja muidenkin aseiden omistus on minimaalista, henkirikoksia tehdään kymmenen kertaa enemmän kuin Norjassa ja Saksassa, joissa käsiaseet ovat laillisia ja aseenomistus muutenkin hyvin yleistä. (Gary A. Mauser ja Don B. Kates: Would Banning Firearms Reduce Murder and Suicide? A Review of International Evidence, http://law.bepress.com/expresso/eps/1564/).

Suhteellisen korkea henkirikosten määrä Suomessa muihin maihin verrattuna johtuu aivan muista syistä, kuten Henkirikoskatsauksessakin todetaan: "Henkirikollisuus on Suomessa tällä hetkellä valtaosin yhteiskunnan huono-osaisimpien keskinäistä rikollisuutta. Pääosa syyllisistä ja uhreista on työelämän ulkopuolella olevia työikäisiä... Toisaalta syrjäytyneisyys ja päihteiden väärinkäyttö eivät ole ainoat ryhmää leimaavat piirteet, pääosa henkirikoksiin syyllistyvistä miehistä on väkivaltarikosten moninkertaisia uusijoita. Merkittäviä, pysyviä muutoksia henkirikollisuuden kokonaistasoon on mahdollista saada aikaan vain vähentämällä tehokkaasti tämän ryhmän rikollisuutta."

Ei kai asiaa voi edellistä selkeämmin sanoa: Ampuma-aselain kiristämisellä ei saavuteta merkittäviä, pysyviä muutoksia henkirikollisuuden kokonaistasoon. Henkirikosten vähentäminen vaatiikin sosiaalisia, kriminaalipoliittisia ja syrjäytymistä ehkäiseviä toimenpiteitä teknisten asekieltojen sijaan.

"Uusille henkirikostyypeille (Myyrmanni, Jokela ja Kauhajoki) saattaa olla yhteistä se, että niiden taustat painottuvat enemmän psykologisiin ja alakulttuurisiin tekijöihin kuin sosiaaliseen huono-osaisuuteen, jonka yhteys henkirikollisuutemme yleiskuvaan on edelleen ilmeinen."

Olisikin mielenkiintoista tietää, miten edellä mainittuihin tekijöihin aiotaan puuttua? Iltapäivälehdet eivät ole sitä vielä kertoneet.

Henkirikoskatsauksesta selviää muuten se mielenkiintoinen seikka, että Suomessakin on kokemusta henkirikosten määrän kasvusta kieltolain aikaan. Tosin kyseessä oli tuolloin alkoholin kieltolaki, joka oli voimassa vuosina 1919 – 1932. Suomessa surmattiin tuolloin vuosittain kolminkertainen määrä ihmisiä asukasta kohti nykyiseen verrattuna ja henkirikoskuolleisuus 100 000 asukasta kohden oli suurempaa kuin koskaan tilastoituna aikana vuodesta 1754 lähtien.

Yleistä järjestystä ja turvallisuutta vaarantava yksilö vai aseyksilö? Ei varmasti kumpaakaan.

Yleistä järjestystä ja turvallisuutta vaarantava yksilö vai aseyksilö? Ei varmasti kumpaakaan.

Määräaikaiset ampuma-aseluvat

Lehdistössä olleiden tietojen perusteella aseluvilla ollaan harkitsemassa määräaikaisuutta viideksi tai kymmeneksi vuodeksi. Tällä toimenpiteellä ei ainakaan estetä Jokelan tai Kauhajoen tapaisia joukkomurhia. Vuodenkin määräaika tarjoaa aivan riittävästi aikaa toteuttaa millaiset aikeet tahansa. Määräaikaisuus ei millään tavalla lisää "yleistä järjestystä ja turvallisuutta". Lupien määräaikaistamisen todellista syytä on haettava muualta. Ehkä sen myötä saadaan helpommin aseet takavarikoitua myös niitä vastuullisesti käyttäviltä ja säilyttäviltä omistajilta?

Ase-lehden päätoimittaja Jussi Peltola totesi osuvasti 25.9. kello 21:05 esitetyssä A-Talk -ohjelmassa: "Suomessa ei ole yhtäkään henkirikosta joka johtuu siitä että henkilöllä on paljon aseita, se yks asehan riittää jos se on väärissä käsissä; se riittää. Kauhajoen ampujallahan oli määräaikainen aselupa, sitä on jo kokeiltu, tuli kymmenen ruumista. Sen lisäksi häneltä olisi ollut mahdollisuus ottaa se ase pois; tätä ei tapahtunut. Hän oli ylipäätään saanut aseluvan, tarveharkinta ei ollut kunnolla tutkittu, kaikesta päätellen, koska hän ei ollut kuulunut Suomen Ampujainliiton jäsenenä olevaan seuraan."

Mitenkähän sitten aiotaan toimia, kun määräaikaisuus päättyy ja aselupa perutaan esim. harrastuneisuuden vähäisyyden perusteella? Onko ase luovutettava poliisille korvauksetta vai joudutaanko ase pakkomyymään, joka voi aiheuttaa aseen omistajalle pahimmillaan tuhansien eurojen menetyksen? Aseiden takavarikointiin ja aseluvan peruuttamiseen on toki oltava joitakin selkeitä perusteita esim. aseen omistajan väkivaltaisuus, mutta pelkkä määräaikaisuuden päättyminen ei yleisesti voi olla sellainen.

Kokemukset Isosta-Britanniasta

Vuonna 1997 Dunblanen joukkomurhan jälkeen Isossa-Britanniassa hyväksyttiin kattava aseiden kieltolaki Firearms Act 1997, joka kielsi lähes kaikki yhden käden aseet (pistoolit ja revolverit). Englannissa ja Walesissa poliisin tilastoimien rikosten määrä, joissa on käytetty ampuma-aseita, on noussut 864:stä (1998/09) 3241:een (2007/08) eli 275 %. Haavoittumisia aiheuttaneet ampuma-aserikokset yli kaksinkertaistuivat seitsemän vuoden aikana tarkastelujaksoon 2005/06 asti. Rikosten määrä, joissa virantoimituksessa oleva poliisi on haavoittunut ampuma-aseen käytön seurauksena, on noussut nelinkertaiseksi kuudesta (1997/98) 24:ään (2007/08). (Home Office Statistical Bulletin: Homicides, Firearm Offences and Intimate Violence 2007/08, http://www.homeoffice.gov.uk/rds/pdfs09/hosb0209.pdf). Tuoreimmalla tarkastelujaksolla 2007/08 Englannin ja Walesin ampuma-aseilla tehdyistä rikoksista 42 % tehtiin käsiaseita käyttäen, jotka ovat siis olleet täyskiellon piirissä vuodesta 1997 lähtien. Ison-Britannian asekieltoa voidaan siis pitää kovassa julkisuuden paineessa harkitsemattomasti tehtynä ja tuloksiltaan täysin epäonnistuneena.

Joukkomurhat ja sarjamurhat

Joukkomurhalla tai massamurhalla tarkoitetaan tapahtumaa, jossa murhaaja tappaa useita ihmisiä lyhyen ajan sisällä yhdessä paikassa. Joukkomurhaaja ei yleensä valikoi uhrejaan etukäteen. Sarjamurhalla tarkoitetaan tekosarjaa, jossa murhaaja valitsee uhrinsa ja voi jatkaa psykopatologisesta pakkomielteestä johtuvaa murhaamista jopa vuosien ajan vältellen kiinnijäämistä.

Eräät maailmanlaajuista julkisuutta saaneet ampuma-aseilla tehdyt joukkomurhat (mm. USA:ssa tehdyt koulusurmat Columbine ja Virginia Tech) ovat Suomessakin tunnettuja. Vähemmän tunnettuja ovat tapaukset, joissa joukkomurha on tehty ilman ampuma-asetta. Ne osoittavat, että edes joukkomurhia ei asekielloilla estetä. Riittävän sairas mieli keksii muitakin keinoja toteuttaa aikeensa.

8.6.2001 Ikedan kaupungin alkeiskoulussa, Osakassa Japanissa, 37-vuotias entinen talonmies Mamoru Takuma puukotti keittiöveitsellä kuoliaaksi kahdeksan 7-8-vuotiasta lasta ja haavoitti 13:a muuta lasta ja kahta opettajaa. 23.3.2008 Tsuchiurassa Japanissa Masahiro Kanagawa puukotti 27-vuotiaan miehen kuoliaaksi ja haavoitti seitsemää muuta. Kanagawa kertoi kuulustelijoille "vain halunneensa tappaa kaikki". 8.6.2008 Akihabaran ostoskeskuksessa Chiyodassa Tokiossa Tomohiro Kato ajoi kuorma-autolla väkijoukkoon surmaten kolme ihmistä ja haavoittaen kahta. Tämän jälkeen Kato puukotti tikarilla 12 ihmistä. Puukotuksen uhrina kuoli neljä ihmistä ja haavoittui kahdeksan.

Suomalaisista joukkomurhaajista, jotka eivät ampuma-asetta käyttäneet, eniten julkisuutta saanut esimerkki oli Petri Gerdt, jonka Vantaan Myyrmannin kauppakeskukseen 11.10.2002 tuoma hauleilla täytetty pommi räjähti surmaten seitsemän (myös Gerdtin itsensä) ja haavoittaen kymmeniä ihmisiä. Gerdtin taustalta löytyi koulukiusattuna olemista, yksinäisyyttä ja eristäytymistä kuten Auviselta, Saarelta ja Raumanmeren koulusurmaajaltakin.

Sarjamurhaajat (esim. Ted Bundy (vähintään 35 uhria), John Wayne Gacy (33 uhria), Pedro Lopez (150 - 300 uhria), Aleksandr Pitshushkin (60 uhria), yleislääkäri Harold Shipman (arvioitu uhrien määrä 250 – 450), Andrei Tšikatilo (52 uhria)) kuristavat, puukottavat tai myrkyttävät uhrinsa kuoliaaksi ja erittäin harvoin käyttävät ampuma-aseita.

Suomessa ei sarjamurhaajia ole onneksi toistaiseksi juurikaan esiintynyt. 1800-luvulla elänyttä 12 ihmistä tappanutta lukutaidotonta renkiä Juhani Adaminpoikaa kutsutaan jopa Suomen ainoaksi sarjamurhaajaksi. Jammu Siltavuoresta olisi voinut tullut sarjamurhaajia, jos häntä ei olisi saatu kiinni ensimmäisen kaksoismurhansa jälkeen. Selvittämättömistä henkirikoksista ja katoamisista ei tietysti täydellä varmuudella voida sanoa, ovatko ne olleet sarjamurhaajan aikaansaannoksia. Ainakin Suomessa se vaihtoehto on kuitenkin erittäin epätodennäköinen.

Ampumaurheilu ja metsästys

Julkisuudessa on esitetty mielipiteitä, että ampuminen ja metsästys ovat vain harrastuksia, eivätkä "pelkät harrastukset" ole riittävä peruste "hengenvaarallisten ampuma-aseiden" hallussapidolle. Harrastusvälineen vaarallisuuden perusteella voitaisiin tietysti kieltää vaikka keilapallot ja keihäänheittokin, mutta eihän se tie johda mihinkään. Autourheilussa kuolee useita ihmisiä vuodessa, joissakin autokilpailuonnettomuuksissa on kuollut jopa useita kymmeniä ihmisiä, mutta ei autourheiluakaan olla kieltämässä, vaikka kyseessä on "pelkkä harrastus".  Ei kaikkia autonomistajiakaan leimata rattijuopoiksi tai "yleistä järjestystä ja turvallisuutta" vaarantaviksi kaahareiksi vain siksi, koska he omistavat auton.  Suunnitellut ampuma-aselainsäädännön tiukennukset tai se mitä niistä julkisuudessa on ollut tietoa, vaikeuttavat huomattavasti eräiden ammuntalajien harrastamista. Suomalaiset ovat perinteisesti menestyneet ampumaurheilussa erittäin hyvin. Beijingin olympialaisten mitaleistakin puolet tuli ammuntalajeista. Muut suomalaisten ampujien olympiasaavutukset voi tarkistaa täältä: http://www.mtv3.fi/olympialaiset/lajiesittelyt.shtml/ammunta?655693.

Varsinkin itselataavia (ns. puoliautomaattisia) kertatuliaseita koskevat kiellot heikentäisivät myös aktiivisten reserviläisten sotilaallista suorituskykyä nimenomaan sotilaan tärkeimmän ominaisuuden eli ampumataidon osalta. Vaarassa olisivat mm. Reserviläisurheiluliiton lajivalikoimaan kuuluvat Palvelusammunnat 1 - 4, RA 7-ammunta ja sovellettu reserviläisammunta (SRA), joita ammutaan nimenomaan sotilasaseiden itselataavilla kertatuliversioilla. Kertausharjoitukset ja Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen kurssit eivät riitä pitämään yllä hyvää ampumataitoa.

Erityisesti hirvenmetsästyksellä on metsästäjille myös taloudellista merkitystä. Ilman metsästystä hirvien ja samalla hirvikolarien määrä nousisi sietämättömäksi. Myös taimikkotuhot lisääntyisivät huomattavasti hirvikannan merkittävästi kasvaessa. Metsästyksen taloudellinen arvo on Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen (RKTL) laskelman mukaan noin 60–70 miljoonaa euroa vuodessa. Metsästyksellä rajoitetaan myös Suomen luontoon kuulumattomien minkki- tai supikoirakantojen hallitsematonta lisääntymistä. Oleellisena osana metsästykseen kuuluu myös riistakantojen hoito. Metsästys on siis hyvinkin tarpeellista ja perinteistä suomalaista luonnonhoitoa. Metsästys ei ainakaan ole yhtään sen epäeettisempää kuin eläinteurastamojen toimintakaan. Jos hyväksyy lihansyönnin, niin ei ole mitään syytä olla hyväksymättä myös säänneltyä laillista metsästystä.

Aikanaan erittäin vaarallisia aseita... viholliselle.

Aikanaan erittäin vaarallisia aseita... viholliselle.

Johtopäätökset

On täysin selvää, että muilla toimenpiteillä olisi estettävissä henkirikoksia enemmän ja tehokkaammin kuin luvallisten ampuma-aseiden saannin rajoittamisella tai täyskielloilla. Mielenterveys- ja päihdehuoltopalvelujen saantimahdollisuuksien parantaminen, koulukiusaamisen, syrjäytymisen ja eristäytyneisyyden ehkäiseminen ovat eräitä keskeisiä. Henkirikosten ehkäiseminen asekielloilla on "skitsofrenian hoitamista aspiriinilla" (Jussi Peltola 25.9.).

Kannatettava uudistus ampuma-aselainsäädäntöön varsinkin uusille luvanhakijoille olisi turvallisen ampujan kurssin käyminen, joka olisi edellytys ainakin ensimmäiselle aseen hallussapitoluvan saamiselle. Sen sijaan, että aseluvat olisivat määräaikaisia, niin turvallisen ampujan kurssilta saatu todistus voisi olla määräaikainen ja se olisi uusittava esim. 10 vuoden välein. Sertifioituja turvallisen ampujan kursseja voisivat järjestää esim. ampumaseurat, reserviläisjärjestöt, metsästysseurat ja Maanpuolustuskoulutusyhdistys.

Jos jotain muita tarkennuksia ampuma-aselakiin ja sitä täydentävään ohjeistukseen halutaan välttämättä tehdä, olisi kiinnitettävä nykyistä enemmän huomiota varsinkin ensimmäisen aseluvan hakijoihin ja pyrittävä ennakolta tunnistamaan aseenomistukseen sopimattomat henkilöt. Kuten on valitettavalla tavalla tullut toteennäytettyä, niin pienoispistoolikin on erittäin vaarallinen ase väärissä käsissä. Keskittyminen ampuma-aselupaharkinnassa hankittavaan asetyyppiin on jo näyttänyt tehottomuutensa.  Sisäasiainministeriön arpajais- ja asehallintoyksikön laatima Aselupakäytäntöjen yhtenäistämisohje keskittyy juurikin väärään asiaan eli asetyyppeihin. Olisi keskityttävä aselupaa hankkivaan "ihmistyyppiin", ei asetyyppiin.

Aseiden vaarallisuuden kannalta ei ole mitään merkitystä sillä, onko aseen piipun pituus 590 mm vai 610 mm. 600 mm:n pituuskriteeriäkin on asekiellon perusteeksi väläytelty. Kätkettävyys toki paranee aseen koon pienetessä. Aseiden "vaarallisuuden" määritteleminen teknisillä taulukoilla on tietysti helpompaa kuin ihmisten. Voidaan miettiä kumpi on vaarallisempi yhdistelmä: itselataavaa kertatulta ampuva pistooli vastuullisen ammunnanharrastajan kassakaapissa säilytettynä ja ampumaradalla käytettynä vai Mora-puukko jonkun misantroopin tai alkoholisoituneen kävelevän aikapommin povitaskussa?

Ihmiset tappavat, eivät aseet. Vastuullisen aseenomistajan aseet eivät ole uhka "yleiselle järjestykselle ja turvallisuudelle". Rikolliset hankkivat aina tarpeelliseksi katsomansa aseistuksen täysin aselainsäädännöstä riippumatta.

Jotta Suomessa ei säädettäisi ainakaan Iso-Britannian kaltaista erehdystä käsiaseiden täyskiellosta ja ampuma-aselakia hyödyttömästi kiristettäisi, niin vastuullisten aseenomistajien olisi syytä ottaa yhteyttä ampuma-aselainsäädännöstä päättäviin tahoihin eli kansanedustajiin tai ainakin siihen kansanedustajaan, jonka on Arkadianmäelle äänestänyt. Pitäisi pyrkiä myös julkaisemaan tiedotusvälineissä oikeaa tietoa ampuma-aseista ja niiden omistajista ja vastuullisista käyttäjistä. Vähintä mitä voi tehdä, on allekirjoittaa aseiden totaalikieltoa vastustava adressi osoitteessa: http://www.adressit.com/aseet. Adressilla on jo yli 40 000 allekirjoittajaa.

Tässä esitetyt mielipiteet ovat kirjoittajan omia, eivätkä sinällään edusta minkään yhdistyksen virallista kantaa.

Teksti ja kuvat: Ilpo Komulainen