Kommentti

Rauhanturvaamisella tuntuu olevan ystäviä yhteiskuntapäättäjien joukossa laidasta riippumatta. Viimeaikaiset keskusteluni kolmen näkyvän kansanedustajan eli Erkki Tuomiojan (sdp), Esko-Juhani Tennilän (vas) ja Olli Nepposen (kok) kanssa ovat osoittaneet, että toimintamme nauttii laajaa arvostusta.
Yhteinen nimittäjä Tuomiojan, Tennilän ja Nepposen puheille on huoli suomalaisen kriisinhallintatyön resursseista, eikä tässä tapauksessa kysymys ole siviilikriisinhallinnasta. Kaikki kolme olisivat valmiit lisäämään sotilaalliseen kriisinhallintaan annettavia panoksia niin miehissä kuin rahassakin mitaten.

Suomessa on vallalla periaatepäätös, jonka mukaan meiltä voi olla ulkona samaan aikaan tuhat rauhanturvaajaa ja samanlainen periaate koskee toimintaan annettavaa rahaa: se on jo pitkään pysynyt sadan miljoonan euron raamissa.
Nykyisellään tuo sata miljoonaa riittää valitettavasti vain noin 700 turvaajan toimintaan. Kulut ovat yksinkertaisesti vain nousseet siitä ajankohdasta, jolloin edellä mainittu periaatteellinen raharaami on määrätty. Lisäksi odottamia kuluja on tullut niin logistiikasta (Afganistan ja Tshad), erikoisvarusteista (Tshad) kuin turvallisuuden varmistamisestakin (Afganistan).

Erkki Tuomioja ehdotti, että vuosittain sotilaalliseen kriisinhallintaan käytettävän rahamäärän voisi nostaa ainakin 130 miljoonaan euroon, mikä varmistaisi ainakin tuhannen suomalaisen samanaikaisen pitämisen alhaalla.

Suomessa on tullut tavaksi, että maailmalle voidaan lähteä vain ja ainoastaan, jos kulloisellakin operaatiolla on YK:n mandaatti. Puolustusvaliokunnan varapuheenjohtajana toimiva Olli Nepponen kuitenkin korosti, että yksi asia menee vielä YK:n hyväksynnänkin edelle; se on ihmisten hätä.

• Edellinen
• Seuraava