skip to main content

Palautetta sivustosta voi antaa Facebookissa tai Kuso- Kulkee palstalla.

Ja sit hei, sun kandee liittyy jäseneksi. Muistat vaan valita paikallisyhdistykseksi Hölkkäri On Web.

Rauhanturvaaminen on pelkkää informaatiosotaa, joka ei aina mene todellakaan putkeen.

Nimittäin informaatiosota on kamppailua sanoista, kuvista ja mielikuvista, kuten amiraali Juhani Kaskeala on osuvasti todennut. Rauhanturvaoperaatiot ovat herkkiä kamppailuille mielikuvista. Tuon aluksi esille hyvin pelkistetyn ja käytännönläheisen esimerkin, jonka olen kertonut aiemminkin.

Elintärkeät mielikuvat sotakoneista


Puolustusvoimien kansainvälisessä keskuksessa eräs reservin kapteeni kertoi luennolla taannoin kokemuksistaan Kosovossa. Kapteenin pointti rauhanturvaajille oli se, että esimerkiksi joukon asetelma, se miten sotilaat partioivat panssaroiduilla vaunuilla paikallisissa kylissä, on informaatio-operaatio. Hänelle rauhanturvaajien partioinnissa on kysymys ennen kaikkea viestinnästä, koska paikalliset ihmiset tulkitsevat rauhanturvaajien käytöstä.

Kapteeni kertoi kuvaavan esimerkin. Erään kerran rauhanturvajoukko ajoi kylissä Pasi-miehistönkuljetusvaunuilla – toisin kuin aiemmin – ilman konekiväärihuppuja ja ampujat aseen kahvoissa kiinni. Päätös ajaa konekiväärit paljaana ilman huppuja perustui faktaan, että aseet ruostuvat huppujen alla. Kriisialueella tämä partiointi tulkittiin kuitenkin toisin kuin rauhanturvajoukossa, aggressiiviseksi partioinniksi. Syntynyt mielikuva loi levottomuutta kylissä ja hämmennystä paikallisiin asukkaisiin. Johtamisen kannalta tehty päätös vaikeutti ja monimutkaisti rauhanturvajoukon tehtävän täyttämistä. Niinkin pieni asia kuin huppujen poistaminen sai aikaan yhteiskunnallisia ja psykologisia vaikutuksia.

Sotilasjoukon läsnäolo, asetelma ja profiili (PPP, presence, posture, profile) ovat osa nykyaikaista vaikutukseen perustuvaa informaatiosotaa varsinkin rauhanturvaoperaatioissa, joissa se millaisen signaalin joukko lähettää vaikuttaa ratkaisevasti tilanteiseen. Mielikuvat ovat elintärkeitä tekijöitä niin rauhanturvajoukon toimintaedellytyksille kuin paikalliselle elämälle. Ilman informaatio-operaatiomaista ajattelukykyä rauhanturvajoukko on sokea ja yksikätinen, jolloin sen kyky hallita toimintaympäristöä on arvaamaton.

Yllätyksellinen ”Look good, do good”

Jotta informaatio-operaatioita on mahdollista ymmärtää, tulisi tiedostaa, että informaatio on ase. Se vaatii kykyä nähdä perinteisen sotilaallisen toimintakentän ulkopuolelle, kykyä nähdä informaatiorintama.

Hyvä sotilaallinen esimerkki on Persianlahden sodan Patriot-ohjus. Scudeja torjuvalle ohjukselle piti luoda mielikuviin perustuva suorituskyky, sillä Patriotilta puuttui todellinen sotilaallinen suorituskyky osua Saddamin Scudeihin.  Patriotin pelote perustui informaatioaseen käyttöön. Ainakin kotirintama uskoi sodankulkuun ja oli turvallisemmin mielin kun ohjuksen todellinen suorituskyky salattiin samalla kun informaatiorintamilla televisiopätkien myötä juhlittiin Patriotin tarkkuutta ja tehoa. Todellisuudessa Patriotilla osuttiin Scudiin vain kerran. Harhautus kuitenkin toimi juuri sen aikaa kuin oli tarpeen.

Ajatus informaatiosta aseena toimii myös rauhanturvaympäristössä, harva kun on oikeasti operaatioissa ampunut kovilla vaan pelkästään informaatiolla. Hieman erilainen esimerkki juontaa juurensa 90-luvulle, jolloin erinomaisesti oivallettu tunnuslause ja slogan ”Look good, do good” ilmestyi rauhanturvajoukon huulille. Fraasi on paitsi edistyksellisen mielenkiintoinen informaatiosodan näkökulmasta, niin silti jotenkin uudella tavalla yllättävä.

Rauhanturvatehtävissä on tärkeää, että näyttää hyvälle, uskottavuuden nimissä. Mutta mitä se hyvälle näyttäminen sitten käytännössä on? Siistiä ulkokuorta kiiltävien aurinkolasien, baretissa olevan kultaisen kruunupäisen leijona-kokardin ja vasemmassa hihassa olevan ”Rapid Deployment Force”-tekstin kerako vai jotain toiminnallisempaa. Kysymys on tietysti molempien sekoituksesta. Haaste joukolle ja sen sotilaille on siinä, että tasapainoilu sotilaan ja rauhanturvaajan identiteettien maastoissa ei ole helppoa, kylläkin herkkää ja sensitiivistä. Voiko hyvä sotilas olla hyvä rauhanturvaaja ja päinvastoin, on kysymys jota punnitaan henkilöstön valintatilaisuuksissa ja kouluttautuessa operaatioon.
 
Fraasin yllätyksellinen puoli juontanee juurensa myös 90-luvun ensimmäiselle puoliskolle, jolloin perinteisen rauhanturvaamisen ajateltiin olevan kriisissä UNPROFOR-kokemusten myötä. Konflikteista oli tullut valtioiden sisäisiä, vaativampia kuin aiemmin. Rauhanturvaajat joutuivat osapuoliksi, heitä otettiin ilmahyökkäyksen kilviksi, mutta toisaalta myös rauhanturvaajiin liitettiin ikäviä puolia kuten prostituutio ja raiskaukset. Paremman rauhanturvaajan mallia ryhdyttiin Suomessakin hakemaan uudesta suunnasta, sotilaallisemmasta toiminnasta, siis Natosta. Muistan kun ensimmäiset IFOR-joukot olivat lähdössä Balkanille, oli sotilaiden asenne kunniakasta perinteistä rauhanturvatoimintaa kohtaan jopa osin halveksiva: Nyt ollaan oikeissa töissä!, ajatteli osa sotilaistamme. Rauhanturvaamista brändättiin uudelleen, sillä perinteinen rauhanturvatoiminta oli matkalla kohti sotilaallista kriisinhallintaa.

Varsinainen yllätyksellisyys on mielestäni se, että ”Look good, do good”-fraasissa hyvälle näyttäminen voidaan tulkita siten, että se olisi asetettu jotenkin ensisijaiseksi do good-tehtävään nähden. Yllättävää se on siksi, että suomalaisessa sotilaskulttuurissa on tekemistä arvostettu enemmän kuin sitä näyttääkö maastopuvun kuvio muodikkaalta esikunta-alueiden ”catwalkeilla” ja onko maastopuku prässissä vai ei, aivan kuten kivien asettelu polun varteen olisi merkityksellisempää kuin itse sotilaallinen toimi.

Rauhanturvajoukon kärkisotilas, todellinen informaatio-operaatikko on usein itse joukon komentaja. Luulen, että silloisen kansainvälisen valmiusjoukkomme toimintaa kehittäneen upseerin ja komentajan oivaltama ”Look good, do good”-fraasin tarkoituksena oli suunnata rauhanturvaajien havaintoja ja käytöstä ”supailusta” sotilaallisempaan toimintaan sekä kohottaa joukon henkeä. Informaatiorintamilla kamppailtaessa osa sotilaallista toimintaa on näyttää sotilaalle, siis olla sotilas henkeen ja vereen, ei kuluneissa shortseissa kujeileva supaukko matkalla peksiin.

Arvioitaessa fraasia informaatiosodan teorian kautta, on todettava, että se oli todellinen PSYOPS. Fraasi vaikutti miten rauhanturvaajat ajattelivat, mitä he tunsivat ja kuinka he käyttäytyivät. Näin informaatiosta oli tullut ”ase”, jolla vaikutettiin omiin joukkoihin. Ennen kaikkea tällä infosloganilla viestittiin lopulta kriisialueilla, että sotilasjoukkomme oli esimerkillinen ja valmis toimimaan tarvittaessa sotilaallisin keinoin pelkän jo sinänsä arvokkaan ”looking and cooking”-toiminnan sijaan. Näin joukko olisi siten sotilaallisesti uskottava toimija.

Mutta minne ”Look good, do good” on kadonnut? Yritin etsiä sitä rauhanturvaajan oppaasta, ei löytynyt. Yritin kysyä rauhanturvatehtäviin lähteviltä sloganista, mutta kukaan ei tiennyt siitä. Wikipediasta sen vielä löysin. Joko slogan oli omaksuttu niin täydellisesti, että se oli jo itsestäänselvyys tai sitten slogan vain oli kadonnut, kun alkuperäinen valmiusjoukko oli kyennyt täyttämään tehtävänsä. Informaatioaseille on tyypillistä, että niiden tulee toimia tarpeellinen aikansa.

Kaikki ei mene putkeen

Informaatiosodissa lopputulosta mitataan vaikutuksilla. Vaikutukset eivät aina ole tavoitteiden mukaisia. Propaganda saattaa osua lopulta omaan nilkkaan, ei siis mitään uutta sillä infomaailmassa kaikki ei mene kuten on suunniteltu.

Toukokuussa 2009 uutisoinnissa epäiltiin, että Suomi olisi rahoittanut bordellia Afganistanissa. Alkuperäisenä tavoitteena oli tukea Afganistanin demokratiakehitystä rakentamalla oikeusjärjestelmään kuuluva osa; naisvankila.

Suoraselkäinen ulkoministeri Stubb myönsi epäonnistumisen. Vankilaprojekti ei mennyt siten kuin oli ajateltu. Hän selitti bordelliksi epäillyn afganistanilaisvankilan rahoittamisen epäonnistuneen, koska valvonta oli vaikeaa. On aivan eri rakentaa vankila toisenlaiseen kulttuuri kuin Suomeen. Ulkoministeri selittikin ikävää käännettä Afganistanin oloilla. 80 000 euron tukirahan meno toisiin tarkoituksiin paljastui, kun ulkoministeriön työntekijöille oli tarjottu naisvankien prostituutiopalveluja.

Muistan hyvin omakohtaisen kokemuksen informaatio-operaatioista Afganistanista ISAF:n esikunnan TIC (Theatre Information Coordination)-osastolta. Vastuullani oli suunnitella huumeiden vastaisen sodan informaatio-operaatioita. Operaatiot koordinoitiin niin paikallisen ministeriön, YK:n kuin ulkomaalaisten suurlähetystöjen sekä Yhdysvaltain johtaman koalition kanssa. Kampanja oli loistava esimerkki hyvin toimineesta yhteistyöstä ja sotilaallisestakin suunnittelusta. Operaatiot toteutettiin suunnitelmien mukaisesti. Lopputulos ei kuitenkaan ollut mairitteleva, sillä huumetuotanto toimintakaudellamme vain kasvoi. 

Informaatiosodissa menestyäkseen on oleellista ymmärtää, että länsimaisen kulttuurin rationalismi ja teknologinen tapa pelkistää operatiivinen toiminta suorituskyvyiksi (esim. kyky rakentaa naisvankila) ja tuotteiksi (esim. huumeiden vastainen tv-ohjelma) ei välttämättä toimi informaatioajan kamppailuissa. Siksi vaikutuksiin perustuva ajattelu ja operaatiot ovat tervetullut lisä tukemaan ymmärrystä mitä konfliktin informaatioympäristössä tapahtuu ja mistä informaatio-operaatioissa on kysymys. Talibania ja Al Qaedaa ei rauhanturvaoperaatioissa voiteta välineillä vaan mahdollisesti ymmärtämällä kuinka nähdä länsimaisen kulttuurin yli.

Rauhanturvamaine kestää inforäiskinnän

Mutta jotta informaatiosodan ilmiötä on mahdollista ymmärtää, tulisi tiedostaa, että informaatio on aseen lisäksi myös maali. Hyvä sotilaallinen esimerkki on Persianlahden 1991 sodassa toimeenpantu harhautusoperaatio Hail Mary. Irakilaisen sotakoneen havainnointiverkosto teki kuviteltuja päätelmiä maihinnoususta mereltä.

Samainen ”mikään ei ole sitä miltä näyttää”-ajatus tuli mieleeni, kun luin Helsingin Sanomien uutista 24.5.2009 rauhanturvamaineemme yliampuvuudesta. Toimittaja oli tulkinnut Ulkopoliittisen instituutin tutkijaa, joka viittasi kahteen vahvaan vakuuttavaan tekijään: tieteellisiin tutkimuksiinsa sekä myös puolustusvoimien asiantuntijoiden kanssa käymiinsä keskusteluihin. Uutinen teki selväksi, että UPI:n tutkija, jos ei suorastaan halunnut mustamaalata kunniakasta rauhanturvamainetta, niin ainakin muuten suoraan laukoi mediarintamalle sanomansa: Suomen rauhanturvatoiminta on yliarvostettua siihen nähden mitä maailmalla meistä ajatellaan. Mediasodan heittolaukaus oli näin räiskäisty. Sen laukaisija toivoi, että ”ammus” osuisi maaliin; suomalaisille Hesarin lukijoille, kansalaisille sekä sotilaallisille että poliittisille päättäjille. 

Mutta kuka tässä lopulta ampui ja millä argumenteilla? Uskommeko kaiken sen mitä lehdessä ja tutkimuksissa kirjoitetaan? Medialukutaitoamme vahvistavat omat kokemukset rauhanturvaajina.

Informaatiosodan ilmiössä vahvistuu taas toisenlainen ajatus: kaikki ovat sitä miltä näyttävät. Informaatiorintamilla vahvoilla on se, joka ampuu ensin, yleensä. Pienen kohun jälkeen tutkija halusikin oikoa sanojaan, sillä toimittajan tulkinta tutkijan haastattelussa kertomista monipolvisista sanoista ei vastannut tutkijan tulkintaa. Tutkija oli pettynyt toimittajan otsikointiin. Tutkija oikoi tutkimuksesta vedettyjä päätelmiä blogissaan UPI:n verkkosivuilla.

Kun ajattelen kriittisesti infosotaa, niin on hyvä, että vaihtoehtoinen media on saatavilla. Kun ajattelen informaatiosodankäynnin sääntöjä, niin on hyvä, että tutkija noudatti perusajatusta ”tuleen ei saa jäädä makaamaan.” Kun ajattelen infosotaa ilmiönä ja pitäydyn maaliajattelussa, niin on kysyttävä mihin maaliin tuo blogi osuu. Veikkaan, että ei kovin laajalle. Kuka jotain tutkijan blogia viitsii lukea, tai yleensä löytääkään sellaisen? Harva valistunut surffailija, luulen. Näin siis toimittajan vääntämä tulkinta jäi pysymään ”totuutena” informaatiorintamalla.

Median kanssa asioidessa on huomattava, että se ei ole yksi monoliittinen yhteisö. Median kanssa on muistettava, että sillä on erilaiset arvot ja erilainen mekanismi toimia kuin tutkijoilla tai vaikkapa rauhanturvaajilla. Tutkija oli mitä ilmeisimmin yllättynyt toimittajan otsikoinnista, joka ei blogin mukaan vastannut sitä monimutkaista rauhanturvatoimintaan liittyvää elämää, josta hän oli tehnyt analyysiä. Media suhtautuu tietoon eri tavoin kuin tutkija ja sotilas. Mikäli tutkija olisi ykskantaan ilmoittanut toimittajalle yhtenä suurena johtopäätelmänä, että suomalainen rauhanturvatoiminta on maineensa väärti, niin luulen, että kyseistä toivotonta uutista ei olisi silloin julkaistu eikä niin toimittaja kuin tutkijakaan olisi päässyt paistattelemaan julkisuuteen. Hauskan ironinen sattuma on se, että kyseinen tutkija paistatteli viikkoa myöhemmin EU-vaalimainoksessa teemalla ”Selvää kommunikointia…” Informaatiosodan rintamilla huonokin julkisuus voi olla hyvästä, riippuen mitä julkisuudelta toivoo.

Onneksemme suomalainen rauhanturvamaine on vahvempi kuin yksittäiset heitot ja infokamppailut. Rapatessa roiskuu, mutta mielikuvaa mediakulttuurista ei tämä esimerkki muuttanut. Sen sijaan se vahvisti informaatiosodan ilmiön lainalaisuuksia.

Informaatiolla leikkiminen ei ole paukkupatruunoilla ampumista

Harvoin rauhanturvatehtävissä tai sotilaallisessa kriisinhallinnassa ammutaan kovilla. Sitä vastoin operaatioissa ammutaan ja paljon informaatiolla. Toivon mukaan kyse ei joukoissa ole satunnaisesta räiskimisestä vaan suunnitelmallisista informaatio-operaatioista, jotka eivät sinänsä ole todellakaan aina menestys.

Se miten hyvin informaatiorintaman hallitsee, sitä paremmat edellytykset koko operaatiolla on täyttää tehtävä, saavuttaa haluttu loppuasetelma. Informaatio-operointia ei kannata siten jättää yksittäisten toimittajien, tutkijoiden eikä yksin komentajienkaan harteille. Pelkästään sotilaallisen suorituskyky-ajattelun sisällä tämän ymmärtäminen ei ole mahdollista.
Rauhanturvahistoriamme näyttää suuntaa, johon olemme väistämättä matkalla: kohti informaatiorikkaampaa ympäristöä, jossa informaatio on vaikuttamisen kohde (maali) ja samalla vaikuttamisväline (ase) ja informaatio-operaatio vaikutuksiin perustuva operaatio. Siksi sen ymmärtäminen ja koordinoiminen vaatii informaatioajan sotilailta paljon enemmän kuin tulen keskittäminen.

Jari Rantapelkonen
Everstiluutnantti, Sotatieteen tohtori
Kolmen rauhanturvaoperaation USCENTCOM:n faitteri