skip to main content

Palautetta sivustosta voi antaa Facebookissa tai Kuso- Kulkee palstalla.

Ja sit hei, sun kandee liittyy jäseneksi. Muistat vaan valita paikallisyhdistykseksi Hölkkäri On Web.

Pääkirjoitukset

Kuka rikollisia suojeli?

YK on saanut kiinni kaikki etsintäkuuluttamansa Jugoslavien sotarikoksista epäillyt miehet. Keväällä hurrattiin kun Ratko Mladic viimein joutui kiipeliin ja kesällä Goran Hadzicin pää nostetiin kuurupiilostaan esiin. Väkisinkin herää kysymys, miten nämä rikoksista epäillyt ovat voineet pysyä piilossa yli 15 vuotta. On selvää, että joku taho on heitä vuosien varrella suojellut ja avustanut.
Muistamme vielä kuinka monet natsirikolliset pystyivät haihtumaan lähes maailman ääriin toisen maailmansodan päätyttyä. Sittemmin selvisi, että se oli Italian katolinen kirkko, joka heidät integroi takaisin yhteiskuntaan ja kotoutti uuden elämän alkuun. Se teki heistä vallan uusia ihmisiä.


Serbiaa on syytetty sotarikollisten piilottelusta. Presidentti Boris Tadic luonnollisesti kiistää väitteet - eipä hän muuta voisi tehdäkään. Mutta saattaa Tadic olla oikeassakin. Kun vähääkään tuntee itäisen Euroopan hallintojen lahjomattomuutta, niin on sangen todennäköistä, ettei serbihallinnolla ollut tietoa näiden veijareiden olinpaikoista. Uskon, että belgradilaisen sotaveteraanien asiainhoitajan, neuvottelevan virkamiehen olisi ollut helppo neuvotella itselleen kunnollinen takuueläke kun hänelle taalanippua nenän edessä heiluteltiin.   
Näin ollen katseet siirtyy väkisinkin tahoon, jolle taalanippu ei ole niin rakas. Olisiko kirkko sekaantunut suojeluun tai jopa turvannut oleskelupaikan suojissaan. Semminkin, kun tätä tointa on historiassa aiemminkin harrastettu verrattain onnistuneesti. Serbian valtiontelevisio RTS:n mukaan Goran Hadzic piileskeli Krusedolin munkkiluostarissa maan pohjoisosien vuoristoalueella.
Kun seuraavan kerran jahdataan sota- tai muita rikollisia, niin kansainvälisen oikeuden koura voisi ensitöikseen aloittaa kuulustelut ja etsinnät kirkkojen liepeiltä. Tämä ihan ilmaisena vinkkinä sinne Haagin etsiville heitettäköön.

Hollantiko vastuussa?

Hollantilainen vetoomustuomioistuin totesi Hollannin valtion olevan osaltaan vastuussa Bosnian sodassa tapahtuneesta Srebrenican joukkomurhasta. Tulppaanimaan hallitus vetosi aiemmin siihen, että Srebrenican alueella toiminut YK-pataljoona oli voimaton estämään serbiarmeijan toimia pakolaisten suoja-alueeksi julistetulla Srebrenican alueella. Tunnetusti hollantilaiset eivät pystyneet pakolaisia suojelemaan, mikä johti 8000 muslimin joukkomurhaan heinäkuussa 1995.


Pakko pohtia tuon uutisen perusteella mitä Srbrenicassa toiminut YK-pataljoona olisi voinut tehdä? Serbit olivat eittämättä päättäneet suorittaa alueella etnisen puhdistuksen, eikä YK:n toimiminen serbien ja muslimien välissä todennäköisesti olisi ollut mikään este, korkeintaan hidaste.
Mitä olisikaan tapahtunut, jos hollantilaiset sinibaretit olisivat lähteneet aseellisesti vastustamaan serbejä sen sijaan, että katsoivat sivusta miten muslimeja lastattiin autoihin? Todennäköisesti hollantilaisille barettiveljille olisi käynyt huonosti. Kokeneet, vuosien sotimisen koulineet serbit olisivat nopeasti jyränneet hollantilaiset, sen enempää sinistä päähinettä kunnioittamatta. Bosnian konfliktissa oli jo aiemmin päästy todistamaan, että YK oli melko voimaton serbien edessä. Lopputulos olisi ollut siis sama, paitsi että hollantilaisia barettiveljiä olisi lähtenyt verkosta melkoinen määrä.


Jälkikäteen on helppo viisastella, mitä olisi pitänyt tehdä toisin. Tilanteen päästyä siihen pisteeseen, mihin se Srebrenicassa pääsi ennen joukkomurhaa, ainoita oikeita ratkaisuja ei ole. Päätökset tehtiin silloin, varmasti valtavan paineen alaisina. Etukäteen kansainvälinen liittouma olisi mahdollisesti voinut puuttua kovemmalla kädellä serbien tekemisiin, jottei koko tilannetta olisi päässyt edes syntymään.
Yksi asia on ainakin varma: YK koki valtavan uskottavuustappion seuratessaan sivusta joukkomurhan syntymistä.

Hyvä seppo, paha seppo

Serbia sai kansainvälistä kiitosta, kun 16 vuoden "aktiivisen" jahdin jälkeen kansallissankarin asemaan noussut ex-kenraali Ratko Mladic pidätettiin toukokuun lopussa. Hyvä juttu, että "Balkanin teurastajana" tunnettu, maailman etsityimpien sotarikollisten joukkoon kuuluva mies on viimein saatu kiinni ja vastaamaan teoistaan. Serbia nosti osakkeitaan kansainvälisissä neuvottelupöydissä, mutta kuinka läpinäkyvää tämä toiminta onkaan?

Eri uutistoimistojen mukaan Mladic on vakavasti sairas. Pidätyksen jälkeen ex-kenraalin asianajajat vaativatkin, että Ratko saisi jäädä Serbiaan, koska terveydentila ei välttämättä kestäisi matkaa Haagin. No, nyt tiedämme, että terveys kesti, koska mies on jo ehtinyt sotarikostuomioistuimessa kuuntelemaan hänelle suunnattuja syytöksiä muun muassa kansanmurhasta ja rikoksista ihmisyyttä vastaan sekä muun muassa Sarajevon siviilien tulittamisesta. Häntä syytetään myös erityisesti Srebrenican joukkoteloituksista kesäkuussa 1995.

Kävikö tässä nyt niin, että Serbia lykkäsi sotarikollisen pidätystä siihen asti, että hän ei ehdi saamaan edes tuomiota. Vakavasti sairaan Mladicin syytelista on sen verran pitkä, että oikeudenkäynnin valmisteluissa vierähtää helposti kuukausia, jopa vuoden päivät.

Geronimo EKIA

Yhden aikakauden loppu? Yhdysvallat julisti Osama bin Ladenin virallisesti kuolleeksi. Asian ympärillä vellovaa informaatiosotaa käydään kovaa vielä jokusia viikkoja. Koko ajan pulpahtelee esiin mitä ihmeellisimpiä "paljastuksia". Tuutin täyttää vain yhdestä lähteestä tuleva informaatio, jolta on vaikea suojautua. Haluaisin taas muistuttaa, että Pentagonissa on yli 500 palkattua media-ammattilaista loihtimassa tätä höttöä.  
OBL:sta tiedämme kuitenkin varsin vähän, mutta tiedämme sen, että hän oli verraton symboli molemmille "terrorismin vastaisen sodan" osapuolille. Oikeasti emme tiedä kuoliko OBL jenkkien iskussa Abbottabadin kaupungissa, vai kuoliko hän jo aikaisemmin, kuten edesmennyt Pakistanin pääministeri Benazir Bhuttokin on väittänyt. Yhdysvallat kuitenkin oli se taho, joka kuolleeksi julistamisen pystyi uskottavasti tekemään.

Tärkein kysymys on tietysti, että muuttukohan maailma nyt ja jos muuttuu, niin mihin suuntaan?
Halukkaiden valtioiden liittoutuma teki invaasion Afganistaniin loppuvuonna 2001 ja sai sille YK:n mandaatin kivestä hakkaamalla. Yhdysvaltain johtama liittouman hyökkäys Irakiin ei sitä saanut, mutta ei siihen juuri kukaan halunnut asettua poikkiteloinkaan.
USA:n sotajoukot on jo vetäytymässä Irakista, mutta läsnäolo toki jää ainaisiksi ajoiksi. Jenkit saivat haluamansa, eli Irakin öljykentät. Afgoistakin haluttaisiin poistua, mutta mieluummin niin, että kasvot säilyvät. Halu vähentää nykyisiä sotilasosallistumisia on selitettävissä Yhdysvaltojen konkurssikypsällä taloudella. Viimeiset kymmenen vuotta on taisteltu velkarahalla ja laskujen maksun aika tulee kuitenkin. Yritysmaailmassa tehdään kauppoja mm. ostettavan yrityksen rahoilla. Katseet kohdistuvat nyt Iraniin ja olisikin tarpeellista hankkia joku kiva syy, millä sinne päästäisiin. Iranissa on aika paljon öljyä vielä.

En kuitenkaan usko, että mikään muuttuu. Pieni hengähdystauko on ehkä ohjelmassa, mutta kohta jatketaan. Vaikkapa leimahduksella Lähi-idässä ja sitä rataa. Mikään ei muuta sitä tosiasiaa, että Yhdysvallat haluaa olla maailman johtovaltio ja intressit ovat edelleen Aasiassa. Keinot kyllä keksitään kun päämäärä on tiedossa.

Faitteriveljeys

Havahduin pari viikkoa sitten melkoisen mielenkiintoiseen tilanteeseen. Olin Helsingissä ruotsinkielisten teekkareiden kaljasuunnistuksessa. Mielenkiintoisen tästä yhtälöstä tekee se, että en puhu sanaakaan ruotsia enkä osaa suunnistaa Helsingissä. Mitä ihmettä siis olin tekemässä?
No, raotan totuutta hieman. Olin kyseisessä tapahtumassa kosovoaikaisen partiokaverini kutsumana. Tilannehan oli kaiken kaikkiaan aika huvittava, varsinkin kun en entuudestaan tuntenut koko porukasta kuin juuri mainitsemani partiokaverin. No, kaljasuunnistus meni kokonaisuutena hyvin, vaikka olinkin lähinnä sivustaseuraajan roolissa. Keskityin olennaiseen.


Olimme faitterikaverini kanssa kunnolla tekemisissä ensimmäistä kertaa yli neljään vuoteen. Edellisen kerran näimme joukkuetapaamisessa tammikuussa 2007. Mielenkiintoiseksi tämän tekee ajan pysähtyneisyys. Kotiuduimme Kosovosta kahdeksan vuotta sitten, mutta tuntui kuin olisimme vasta eilen lähteneet elämään omaa elämäämme. Paljon on molemmille sattunut ja tapahtunut, mutta faitteriveljeys ei näköjään kuole koskaan.
Kaljasuunnistuksen jälkeen ryhdyin pohtimaan, miksi emme ole tavanneet koko joukkueen voimin vuosikausiin. Alhaalla ollessamme olimme kuitenkin päivittäin tekemisissä tiiviissä yhteisössä. Hetken mietittyäni pääsin siihen lopputulokseen, että ei ole ollut yksinkertaisesti aikaa. Jokaiselle on mission jälkeen tullut perhettä, kenties taloprojekteja ja työkiireitä. Yhteisen tapaamisen järjestäminen pitäisi sopia jopa vuotta etukäteen, jotta varmasti mahdollisimman moni pääsisi paikalle.


Faitteriveljeys on mielenkiintoinen juttu. Yhteiset kokemukset yhdistävät meidät loppuiäksemme yhteen.