skip to main content

Palautetta sivustosta voi antaa Facebookissa tai Kuso- Kulkee palstalla.

Ja sit hei, sun kandee liittyy jäseneksi. Muistat vaan valita paikallisyhdistykseksi Hölkkäri On Web.

Kommentti

Rauhanturvaamisesta kriisien hallintaan ja ennalta ehkäisyyn

Perinteellisestä sotilaallisesta rauhanturvaamisesta kriisien hallintaan ja niiden ennalta ehkäisyyn

Perinteellinen rauhanturvaaminen

Vuonna 1945 perustetun Yhdistyneet  kansakunnat – järjestön (YK) tärkein tehtävä peruskirjan mukaan on ylläpitää kansainvälistä rauhaa ja turvallisuutta, vaikkei sana ”peace keeping” sisällykään sellaisenaan tuohon dokumenttiin. Melko pian YK:n perustamisen jälkeen jouduttiin käytännön toimiin, kun 1948 Lähi-idässä perustettiin sotilastarkkailijaorganisaatio UNTSO (UNs Truce Supervision Organisation) tarkkailemaan ja ylläpitämään aselepoa Israelin ja sen naapurimaiden välillä. Ensimmäinen YK:n johtama rauhanturvajoukko UNEF I (First UNs Emercency Force) aloitti toimintansa vuonna 1956. Tarkkailijat käyttivät tunnuksenaan YK:n sinistä käsivarsinauhaa, mutta UNEF:lla oli jo baretit.

Ensimmäiset operaatiot ja niistä saadut kokemukset antoivat hyvät perusteet tulevien tehtävien suunnittelulle ja toteuttamiselle. Hyväksi koetussa konseptissa myös pitäydyttiin melko tarkasti aina kylmän sodan päättymiseen saakka. Jälkeenpäin näitä operaatioita on ryhdytty kutsumaan perinteellisiksi rauhanturvaoperaatioiksi. Ne tunnettiin selkeistä tunnusmerkeistä:

-Yleensä oli kyseessä kahden tai useamman valtion välisen aseellisen selkkauksen tai sodan jälkeen aikaansaadun aselevon valvonta ja ylläpito.
-Joukon mandaatti oli varsin rajallinen ja usein konsensuksen tulos.
-Joukon kokoonpanosta ja suuruudesta päätettiin lähes henkilön tarkkuudella YK:n päämajassa. Lopputulos ei aina ollut sopusoinnussa tehtävän kanssa.
-Varustukseen ja toimintaan tehtiin rajoituksia (helokopterit, julkinen viestiliikenne, ei raskaita aseita).
-Tehtäviä yksilöidessä käytettiin sellaisia sanoja, kuten valvoa, tarkkailla, raportoida, loitontaa ja kieltää – muttei estää.
-Kriisin osapuolet saattoivat ilmoittaa, mitkä maat voidaan hyväksyä tulevaan operaatioon. Usein turvallisuusneuvoston pysyvät jäsenmaat jättäytyivät vapaaehtoisesti pois operaatioista.

Kun lähtökohdat olivat tällaiset ja rauhanturvaajien puolueettomuus kyseisessä kriisissä oli merkittävä tekijä, oli luonnollista, että eurooppalaisista maista pohjoismaat, Irlanti ja Itävalta olivat usein mukana merkittävällä panoksella. Naton ja Varsovan liiton maista tunnetuimmat rauhanturvaajamaat olivat Kanada ja Puola, jotka vastasivat tukitehtävistä.

Perinteellistä rauhanturvaamisen merkitystä ei kuitenkaan pidä vähätellä. YK:n rauhanturvajoukot palkittiin – kuten tiedätte - Nobelin rauhanpalkinnolla vuonna 1988. Perusteluissa mainittiin mm., että joukot ovat erittäin vaikeissa olosuhteissa jatkuvasti vähentäneet jännitystä tilanteissa, joissa aselepo on solmittu, mutta rauhansopimusta ei ole allekirjoitettu. Tällä toiminnalla on luotu perusteet kriisien rauhanomaisille ratkaisuille. Lisäksi korostettiin myös YK- järjestön merkitystä maailmanlaajuisena toimijana”. Monet päättäjätkin ovat jopa verranneet näitä operaatioita kehitysapuun ja pitäneet niitä vieläpä hyvänä esimerkkinä kehitysavusta.

Lue lisää: Rauhanturvaamisesta kriisien hallintaan ja ennalta ehkäisyyn

Lisää paukkuja rauhanturvaamiseen

Rauhanturvaamisella tuntuu olevan ystäviä yhteiskuntapäättäjien joukossa laidasta riippumatta. Viimeaikaiset keskusteluni kolmen näkyvän kansanedustajan eli Erkki Tuomiojan (sdp), Esko-Juhani Tennilän (vas) ja Olli Nepposen (kok) kanssa ovat osoittaneet, että toimintamme nauttii laajaa arvostusta.
Yhteinen nimittäjä Tuomiojan, Tennilän ja Nepposen puheille on huoli suomalaisen kriisinhallintatyön resursseista, eikä tässä tapauksessa kysymys ole siviilikriisinhallinnasta. Kaikki kolme olisivat valmiit lisäämään sotilaalliseen kriisinhallintaan annettavia panoksia niin miehissä kuin rahassakin mitaten.

Suomessa on vallalla periaatepäätös, jonka mukaan meiltä voi olla ulkona samaan aikaan tuhat rauhanturvaajaa ja samanlainen periaate koskee toimintaan annettavaa rahaa: se on jo pitkään pysynyt sadan miljoonan euron raamissa.
Nykyisellään tuo sata miljoonaa riittää valitettavasti vain noin 700 turvaajan toimintaan. Kulut ovat yksinkertaisesti vain nousseet siitä ajankohdasta, jolloin edellä mainittu periaatteellinen raharaami on määrätty. Lisäksi odottamia kuluja on tullut niin logistiikasta (Afganistan ja Tshad), erikoisvarusteista (Tshad) kuin turvallisuuden varmistamisestakin (Afganistan).

Erkki Tuomioja ehdotti, että vuosittain sotilaalliseen kriisinhallintaan käytettävän rahamäärän voisi nostaa ainakin 130 miljoonaan euroon, mikä varmistaisi ainakin tuhannen suomalaisen samanaikaisen pitämisen alhaalla.

Suomessa on tullut tavaksi, että maailmalle voidaan lähteä vain ja ainoastaan, jos kulloisellakin operaatiolla on YK:n mandaatti. Puolustusvaliokunnan varapuheenjohtajana toimiva Olli Nepponen kuitenkin korosti, että yksi asia menee vielä YK:n hyväksynnänkin edelle; se on ihmisten hätä.

Ei aseilla, sanoi Paavo!

  Suomen ulkopolitiikka yllätettiin taas housut nilkoissa, kun Georgiassa leimahti. Suomi ETYJ:in puheenjohtajana joutui kiusallisesti ottamaan kriisiin kantaa – jollain tapaa. Ulkoministeri Alex Stubb pärjäsi neuvokkaasti kansainvälisillä vesillä vaikka karikolle ajo oli enemmän kuin lähellä. Nyt hirvittää ajatuskin, että samaan tilanteeseen olisivat joutuneet entiset ulkoministerit Ilkka Kanerva tai Tarja Halonen. Edellinen paha paikka Suomen ulkopolitiikassa oli Libanonin sota 2006 Suomen ollessa EU:n puheenjohtajamaa ja ulkoministerinä Erkki Tuomioja. Siitäkin selvittiin säkällä. Sodan jälkihoitoon Suomi osallistui kahdella sadalla YK-sotilaalla.

  Suomi osallistuu Georgia/Etelä-Ossetia –operaatioon kymmenellä (aseettomalla) sotilastarkkailijalla. On myös väläytelty, että Suomi voisi lähettää (aseellisia) rauhanturvaajia alueelle. Operaation mandaatti haluttaisiin YK:lta, mutta sen saaminen on sataprosenttinen mahdottomuus. Venäjä torpedoisi sen turvallisuusneuvoston pysyvänä jäsenenä veto-oikeudellaan. Mandaatin myöntäjä voisi olla EU tai ETYJ.

   Ilmeisesti tästä syystä maamme ulkomaan kuppaministeri Paavo Väyrynen ei toivo suomalaisia rauhanturvaajia ”ase kädessä Venäjää vastaan”. Miksi ei? Onhan suomalaisia nytkin ase kädessä eri puolilla maailmaa rauhanturvaoperaatioissa. Pelkääkö Paavo, että suomalaiset voisivat joutua niittaamaan Venäjän poikia suomalaisilla luodeilla? Paavo hyväksyy kyllä, että suomalaiset luodit voivat kaataa Israelin, Talebanin ja Serbian joukkoja tai Tshadin kapinallisia.

  Suomen uskottavaa puolustusta rakennetaan nimenomaan ulkomailla kriisinhallintaoperaatioissa näyttämällä voimaa ja uskallusta. Suomen uskottavaa puolustuskykyä ei rakenneta mantraa hokemalla eikä turvallisuuspoliittisia selontekoja kirjailemalla. Vain näytöt puhuvat (puolestaan). Georgiassa suomipoika voisi laittaa veli-venäläistä nokkaan rynkyn perällä tai potkaista munille ihan laillisesti ja samalla muokata mielikuvaa Suomen uskottavasta puolustuksesta.

Erilaisia ovat balsamit

Maailman etsityin sotarikollinen Radovan Karadzic on saatu oikeuden eteen Haagiin. Tällaisia otsikoita länsimaat hehkuttivat suurilla kirjaimilla. Serbia luovutti Radovanin Haagiin, kun serbialaiset ja länsimaiden tiedustelupalvelut saivat hänet satimeen. Haagin kansainvälinen oikeustuomioistuin syyttää Radoa mm. Srebrenican kansanmurhasta ja rikoksista ihmisyyttä vastaan – kerrotaan samaisissa uutisissa.

Radovan Karadzic ei suinkaan ole ”kansainvälisen oikeustuomioistuimen” edessä vastaamassa hänelle esitettyihin syytöksiin, vaan ICTY:n (International Criminal Tribunal for the former Yugoslavia) edessä. ICTY perustettiin 90-luvun alussa keskittymään Jugoslaviassa tapahtuneiden törkeyksien setvimiseen. Sitä ei tule sekoittaa siihen oikeaan Kansainväliseen Rikosoikeuteen (International Criminal Court) eikä Maailman Oikeuteen (International Court of Justice = World Court) , jotka kylläkin sijaitsevat Haagissa, mutta eri oikeutuksilla toimien. Tässä kohtaa on hyvä muistaa, että Slobodan Milosevic jo aikoinaan kyseenalaisti ICTY:n oikeudellisen toimivallan. Tuskinpa veikkaan väärin, että Rado tulee tekemään samoin.
ICTY tosiaan perustuu voittajavaltioiden kirjoittaman totuuden perustuksille. Kuten Nürnbergkin aikoinaan. Siinä mielessä ymmärrän hyvin Slobon ja Radon arviot ”puhtaasta oikeudenkäynnistä”. Mutta sota on sotaa. Sodan käymisen tarkoituksena on vain voittaa – eri asia on kuinka puhtain paperein ja toimin sitä voi käydä. Voittaja kirjoittaa säännöt jälkikäteen.

Karadzic siis ”pakoili sotarikollisena” 11-13 vuotta ennen kuin hänet saatiin kiipeliin Belgradissa. Ilmeisesti koko tämän ajan hän eli kotimaassaan nauttien tiettyä ylintä suojelusta. Oliko sitten nyt Serbian oikea aika antaa hänet ilmi? Onko hän ollut koko ajan kauppatavaraa Serbian ulkopolitiikan (EU/Nato) hoidossa? Eli myydään kunnes ”price is right”?
Muuttuneesta Radovanista julkituodut kuvat joulupukkipartoineen ja tiedot tekaistulla identiteetillä elelevältä sotarikolliselta selittävät rautalangasta vääntäen länsimaiselle käsittelykyvylle nyt sen vaikeuden, miksi häntä ei ole aiemmin voitu luovuttaa. Ehkä mukana tosiaan oli länsimaisia tiedusteluorganisaatioita – ehkäpä Israelin Mossad tai Britannian SIS (=MI6). Jos olivat, niin olivatko mukana vain tuomassa uskottavuutta Radovanin kiinnisaamisen vaikeuden todistamiseksi?

Seuraavaksi etsitään sotakenraali Ratko Mladicia. Missä hän mahtaa piileksiä ja koska hänet kaivetaan kuopasta esiin? Tuodaanko hänet esiin sitten kun lunnaat ovat kohdallaan? Miksi muuten erästä kuopasta kaivettua Saddam Husseinia ei koskaan saatu kansainvälisen tuomioistuimen eteen? Riitti kun Irakin oma tuomioistuin tuomitsi hänet hirtettäväksi. Erilaisia ovat balsamit, kun länsimaista oikeustajua pitää voidella ja lievittää.

Ensio Siilasvuo- unohdettu Nobel- kandidaatti

En sitten tiedä, onko ylläoleva otsikko ylitse ampuva vai ei, mutta kun ottaa huomioon tilanteen Välimeren pohjukassa Yom Kippur- sodan loppuvaiheessa, niin ehkä ei sittenkään...

Tilannehan oli kireimmillään sellainen, että Egyptin 3. AK oli motissa Port Tafvikin alueella ja Israelin joukot kiristivät rengasta koko ajan. Silloinen NL ei hyvällä katsonut, kun liittolaista pantiin rökkiin oikein olan takaa ja suunnitteli jo lähettävänsä omia laskuvarjojoukkojaan iskemään kiilan linjoihin siten, että arabiveljet pääsevät motista pois poikkeen. Tätä puolestaan USA ei katsonut hyvällä, ja sen lentotukialus Dwight Eisenhower oli Välimeren pohjukassa valmiina estämään moiset hömpötykset. Joten ilmassa oli oikein kunnon kähinän ainekset mallia suurvaltakonflikti. YK:n toimesta sittemmin tuo käytävä muodostettiin ja uupuneet ja nälkäiset arabitaistelijat pääsivät omiensa tykö. Paikalla olleilta myöhemmin kuulin, että olivat veijarit vielä Gazin (tai Zilin) lavalta vielä näyttäneet voitonmerkkiä ajaessaan suomalaisten ohi kohti omia linjoja. Oliskohan kannattanut pitää kädet vaikka taskussa...

 Kuitenkin, tämän ratkaisun pääarkkitehtinä toimi paikan päällä E. Siilasvuo ja kun muistaa kenelle kaikille Nobel jälkeen päin on mennyt, mainittakoon vaikka Menachem Begin, vanha 1947 aikainen Haganasta eronneen terroristiryhmän Stern:in johtaja. Em. ryhmä oli vastuussa muun muassa Deir Jassinin verilöylystä, kun juutalaiset ääriainekset lahtasivat arabikylän asukkaat ml. naiset ja lapset asein, kirvein veitsin ym. tarvekalujen kanssa. Jotenkin tuntuu itsestä vaan siltä, että vaikka Sadat:in kanssa tehty rauhansopimus olikin oikea päätös, historian synnit ovat niin isot, että irvokkaalta ainakin allekirjoittaneesta tuntui lukea uutinen aikanaan lehdestä.

Kun ottaa huomioon sekä silloisen NL:n ja USA:n asearsenaalit ja blokit kummallakin puolella, niin oikeellista olisi ollut että Siilasvuon toiminta olisi huomioitu paremmin. Estihän kenraali suurvaltoja käymästä toistensa kurkkuun kiinni. Unohtamatta myöskään Suezin aikaista kommaani Eversti Reino Raitasaarta, joka myös oli aivan oikea mies aivan oikeassa paikassa.

Voi olla että aika on tehnyt tehtävänsä, ja osa tapahtumista on sattunut eri tavalla, mutta pääpiirteet ovat oikeat. Kommentteja please.

Kuso Kulkee

In the service of peace