skip to main content

Palautetta sivustosta voi antaa Facebookissa tai Kuso- Kulkee palstalla.

Ja sit hei, sun kandee liittyy jäseneksi. Muistat vaan valita paikallisyhdistykseksi Hölkkäri On Web.

YK:n operaatio Nato-johtoista Afganistania edullisempi ja riskittömämpi

Afganistanin tilanteen kiristyminen on herättänyt kriisinhallinnan tulevaisuutta koskevia vakavia kysymyksiä, joihin myös Suomen hallitukselta odotetaan vastauksia. Lisäksi pitäisi ottaa kantaa YK:n juuri käynnistämään Darfurin rauhanturvaoperaatioon.

Poliittisten ja strategisten linjausten pohjaksi tarvitaan kokonaisarviota kansainvälisen tilanteen kehitysnäkymistä ja Suomen osallistumisen vaihtoehdoista.

Parin vuoden takaiset kriisinhallintaselvitykset näyttävät vanhenevan nopeasti, vaikka lainsäädäntö ja koulutusjärjestelmä onkin saatettu ajan tasalle.

Afganistan osana suurta peliä

Yhdysvallat vastasi terrori-iskuihin syksyllä 2001 hyökkäämällä Afganistaniin ja onnistui verraten nopeasti kukistamaan islamistisia ääriryhmiä suojelleen hallinnon sekä vaihtamaan sen mieleisekseen. Suomikin lähti mukaan YK:n päätöslauselmalla perustettuun ISAF-operaatioon, jolla on tehtävänä rauhoittaa oloja ja tukea maan demokratiakehitystä. Yhdysvallat jatkoi edelleen omia sotatoimiaan idässä ja etelässä.

Tilanteen vakauttaminen ja terroristien toiminnan estäminen saivat laajaa kansainvälistä kannatusta, joten päätös osallistumisesta oli silloin helppo. Kohta havaittiin kuitenkin monista aikaisemmista rauhanturvatehtävistä tuttu mission creep -ilmiö: aikaa kului ja tehtävät lisääntyivät. Irakin sota vei amerikkalaisten mielenkiinnon ja nostatti muslimien vastarintaa, joten aluksi suosiolliselta näyttänyt tilaisuus Afganistanin rauhoittamiseen valui käsistä. Nato otti rauhanturvaamisen johtovastuun, mutta kietoutui kohta sotatoimiin.

Kuudessa vuodessa Afganistanin tilanne ei siis ole parantunut. Länsimaisia joukkoja ja ulkomaiden avun varassa elävää hallitusta vastaan taistelevat sissit ja terroristiryhmät ovat kaiken aikaa vahvistuneet. Ne eivät tee paljonkaan eroa rauhanturvaajien ja taistelujoukkojen välillä, eikä missään ole turvallista. Pakistanin vastaisilla rajaseuduilla käytävät sotatoimet tosin ovat selvästi vaarallisempia. Kanadassa kiihtyvät vaatimukset joukkojen poisvetämisestä 70 sotilaan saatua jo surmansa.

Yhdysvaltojen hallitus on korostanut Afganistanin ja Irakin kuulumista osaksi "terrorismin vastaista sotaa", mutta valheellisin perustein aloitettu Irakin sota on hämärtänyt kuvaa. Kiinan, Venäjän ja Keski-Aasian maiden muodostaman Shanghain yhteistyöorganisaation kanta Yhdysvaltojen läsnäoloa kohtaan on muuttunut kielteiseksi. Afganistan on palannut suurvaltojen välisen "suuren pelin" osaksi, kun Yhdysvallat liittolaisineen saa vastaansa voimistuvan aasialaisen rintaman. Tilannetta kärjistävät amerikkalaisten uhkaukset interventiosta Pakistaniin ja Iranin pommittamisesta.

Pohdittaessa Afganistanin kriisinhallinnan jatkomahdollisuuksia on pakko ottaa huomioon näkymä pitkäaikaisesta ja monia riskejä sisältävästä sitoutumisesta yhä laajenevaan aasialaiseen konfliktiin.

Darfurin rauhanturvaaminen käynnistyy

Sudanissa käytiin vuosikymmenet tuhoisaa sisällissotaa. Suurvallat ja media eivät pitkään aikaan kiinnostuneet siitä, koska aluetta ei pidetty strategisesti kovin tärkeänä ja tilanteeseen puuttuminen näytti vaikealta. Kiinnostus heräsi uusien öljylöytöjen myötä, jolloin erityisesti Kiina ryhtyi tukemaan Sudanin hallitusta. Kun laaja konflikti pohjoisen arabien ja etelän mustien heimojen välillä saatiin vähitellen rauhoittumaan, tilanne lännessä Darfurin alueella paheni.

Viime vuonna myös Darfuriin saatiin aikaan aselepo, jonka toimeenpanoa valvomaan perustettiin Afrikan unionin rauhanturvaoperaatio AMIS. Se kärsi joukkojen ja rahoituksen puutteesta, joten näkymät alkoivat jälleen synketä. Arvioitiin, että jo 200 000 oli kuollut ja kaksi miljoonaa ihmistä lähtenyt pakolaisiksi.

Pitkien neuvottelujen jälkeen YK:ssa tehtiin heinäkuun lopulla päätös Darfurin rauhanturvaamisen merkittävästä tehostamisesta. Pääsihteeri Ban Ki-moon luonnehti YK:n ja Afrikan unionin yhteistä rauhanturvaoperaatiota UNAMID:a maailmanjärjestön historian suurimmaksi ja erittäin tärkeäksi saada nopeasti käyntiin.

Sitä kutsutaan "hybridioperaatioksi", koska YK ja Afrikan unioni ensi kerran jakavat vastuun toimeenpanosta. Vuoden loppuun mennessä alueelle on määrä keskittää 20 000 sotilasta sekä 6 000 poliisia ja muuta virkailijaa. Toimintamenoiksi ensimmäiselle vuodelle on budjetoitu kaksi miljardia US-dollaria.

Sudanin hallituksen luvattua tukensa yritykselle kysymys on tavanomaisesta rauhanturvaamisesta, vaikka voimankäytön valtuudet turvallisuutta vaarantavia ryhmittymiä vastaan nojaavat YK:n peruskirjan VII lukuun. Useissa puheenvuoroissa on todettu, että saavutettu kansainvälinen yksimielisyys on ollut suuri saavutus, joten kaikkien jäsenmaiden tulisi antaa tukea.

Suomen vaihtoehdot

Kesän kuluessa keskusteluja Suomessa on käyty ensi sijassa Afganistanin kriisinhallintaan osallistumisesta. Selväksi on ainakin tullut, että mielipiteet menevät pahasti ristiin siitä, pitäisikö panostusta lisätä ja osallistua myös sotilasliitto Naton taistelutoimiin vai vetäytyä nopeasti pois. Laajinta kannatusta näyttää keräävän jatkaminen suunnilleen nykyisellä sadan rauhanturvaajan vahvuudella entisenlaisissa tehtävissä.

Kysymys osallistumisesta Darfurin rauhanturvaoperaatioon on saanut toistaiseksi hyvin vältteleviä vastauksia. Suomea ei ole sinne voimakkaasti painostettu, sillä tarkoitus on koota joukot ensi sijassa afrikkalaisista maista. Sudanin hallitus on vaatinut, että länsimaiden osuus ei saa nousta hallitsevaksi, vaan afrikkalaisia joukkoja täydennettäisiin ensi sijassa Aasian muslimimaiden osastoilla. Näin näyttääkin käyvän.

Myös suomalaisille rauhanturvaajille on kysyntää, ja osallistumista voidaan perustella monestakin syystä. Ensinnäkin YK:lle tulee vastuu laajan UNAMID-operaation johtamisjärjestelmän luomisesta ja ylläpidosta, jolloin suomalainen erikoisosaaminen pääsisi oikeuksiinsa. Lisäksi vaativiin kuljetus- ja rakentamistehtäviin tarvittaneen eurooppalaisia, kun taas vartiointiin ja suojaamiseen käytettäviä joukkoja on ehkä tulossa riittävästi Afrikan ja Aasian maista. Useista EU-maista onkin jo luvattu tukea.

Poliittisesti Suomen osallistuminen Darfurin rauhanturvaamiseen olisi edullista ja selvästi riskittömämpää kuin Afganistanin toiminnan laajentaminen. YK:n rauhanturvaamisen tukemista on korostettu poliittisissa linjauksissa, ja nyt siihen olisi todellista tarvetta. Se on myös laajalti hyväksyttyä kansalaisten keskuudessa. Lisäksi on syytä todeta, että Afrikan konfliktien rauhoittaminen on Euroopan unionin intresseissä ja Suomi on pyrkinyt olemaan aktiivisesti mukana EU:n yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan toteuttamisessa.

Päätöksentekoon vaikuttavat myös kustannustekijät. Henkilöstön lähettäminen Afganistaniin Naton johtamiin tehtäviin on tullut kolme kertaa kalliimmaksi kuin YK:n rauhanturvaoperaatioihin tai Balkanin rauhanturvaamiseen osallistuminen. Erot aiheutuvat lähinnä siirto- ja ylläpitokuluista sekä YK:n maksamista korvauksista.

Kustannustehokkaalta ja muutenkin luontevalta tuntuisi Libanonista syksyn kuluessa vapautuvien suomalaisten voimavarojen suuntaaminen Darfuriin. Herää myös kysymys, miksi Suomi yhä pitää Kosovossa 400 sotilasta, kun ajankohtaista tarvetta on muualla.

Esillä on ollut vaihtoehto lähettää Darfuriin vain pieni määrä erikoishenkilöstöä ja sotilastarkkailijoita. Vaikka sellainen käytäntö on viime vuosina yleistynyt, vaatisi rauhanturvaamisvalmiuden ylläpito ja kehittäminen myös joukkojen toimintaan panoa. Darfuriin voidaan lähettää samantapainen osasto kuin on varattuna EU:n valmiusjoukkoihin.

Ratkaisut rauhanturvajoukkojen suuntaamisesta, kokoonpanoista ja tehtävistä ovat viime kädessä poliittisia. Päätöksentekoon tarvitaan hallituksen ja eduskunnan kesken yhteisymmärrystä sekä pohjaksi kansalaisilta hyväksyntää.

On syntynyt tilanne, jossa on tarpeen tehdä laaja kokonaisarvio, vaikka myönteisen periaatekannan ilmaisemisella Darfurin rauhanturvaamiseen onkin jo kiire. Sen sijaan Afganistaniin osallistuminen ei vaadi nopeasti uusia päätöksiä.

Kokonaisarvio tulee valmistella huolellisesti ottaen huomioon Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan linjaukset, käytettävissä olevat voimavarat ja kansainvälisen politiikan näkymät myös pitemmällä aikavälillä.

Kirjoitus on alunperin julkaistu Turun Sanomissa 24.8.2007