Kommentti

Demokratiassa kansan mielipide päättää pitkälti miten maan sotavoimia käytetään. Suomessa yleinen mielipide on vahvasti rauhanturvaamisen kannalla. Ei pelkästään perinteitä kunnioittaakseen vaan ihan aidosti olla luomassa rauhallisempaa yhteiskuntaa sodan runtelemiin maihin. Valtiollisella tasolla rauhanturvaamisella myös paikataan valtion omaatuntoa muiden demokraattisten maiden silmissä. Mutta olkoon motiivit mitä tahansa, niin osallistuminen on tärkeää.

Se miten osallistutaan rauhanturvaamiseen herättää kysymyksiä motiiveista. Eli keitä halutaan miellyttää tai auttaa. Perimmäisenä motiivina tietysti tulee olla halu auttaa, ei miellyttää muita valtioita. Kyproksen ja Siinain joukot olivat aikoinaan etulinjassa ja erottamassa vihamielisiä osapuolia. Siellä se erottaminen tehtiin ihan konkreettisesti menemällä väliin. Libanonissakin hieman sinne päin, joskin ilman vakuuttavaa mandaattia. Tosin tämän päivän kriisit ovat niin erilaisia, ettei tällaista väliinmenotaktiikkaa voida noudattaa.

Viimeiset 15 vuotta Suomi on saanut poimia missioiden tehtäviä ylimmältä hyllyltä ja jättänyt ne pahimmat tehtävät muille valtioille. Jotenkin vaan tulee mieleen, että osallistutaan osallistumisen riemusta ja paikataan valtiollista omaatuntoa. Jos Suomi kuitenkin olisi osallistunut näihin pahimpiin tehtäviin, niin yleinen mielipide olisi voinut kääntyä rauhanturvaamista vastaan sitä mukaa kun omia tappioita olisi tullut. Sen poliitikot kyllä tietävät. Kansan tuki on siis tärkeässä osassa millaisen tehtävän Suomi on halukas vastaanottamaan. Eihän Suomi ole tottunut esim. Englannin tyyliin vastaanottaa negatiivisia uutisia. Eikä tietysti pidäkään. Poliitikoilla onkin vaikea paikka tasapainoilla kansan mielipiteen ja kansainvälisten velvoitteiden välillä. Mukana pitäisi olla mutta hiljaa.

Voidaan ajatella, että Suomen sitoumukset kansainvälisessä yhteisössä ovat kalvenneet. YK:n perusjatuksia on kollektiivinen turvallisuus missä yhteisesti sotilasvoimaa käyttäen estetään aggressioita. Nyt siis voidaan kysyä ihan perustellusti, kuinka kauan Suomi voi jatkaa vähemmän vaarallisten tehtävien poimimista jättäen vaaralliset tehtävät aina samoille maille. Se ei sovellu YK:n perusajatukseen kollektiivisesta toiminnasta. Enkä tarkoita nyt pelkästään USA:ta ja Englantia, jotka ottavat ne vaikeimmat tehtävät. Kyllä sieltä niitä pieniäkin maita, kuten Tanska, Norja ja Viro.

Onhan rauhanturvaaminen toki muutakin kuin pelkkää sotilasvoimaa. Meidän arvoihin sopivat oikein hyvin humanitäärinen auttaminen ja demokratian kehittäminen. Tällä alueella Suomi tekeekin kansainvälisesti tunnustettua työtä, mutta sotilaallisella tasolla vaikuttamismahdollisuudet eivät ole kovin korkealla tasolla. Vaikka kuinka autetaan demokraattisissa arvoissa, niin monet konfliktit tarvitsevat edelleenkin offensiivistä sotilasvoimaa - niin kuin Siinailla tehtiin. Tällaisiin tapahtumiin Suomi ei ole osallistunut enää pitkään aikaa, vaikka tarvetta varmasti olisi ollut.

Kuluttamalla aina samoja maita vaikeissa operaatiossa kulutetaan näiden maiden osallistumisinnokkuutta. Näissä maissa yleinen mielipide voi kääntyä negatiiviseksi. Ja yksikään hallitus ei pysty katsomaan sellaista. Jonain päivänä heiltä voi vielä tulla kieltävä vastaus osallistumisesta. Silloin maailmanyhteisö tarvitsee uusia kasvoja areenalle.

• Edellinen
• Seuraava