- Tietoja
- Julkaistu: 10.09.2012
- Kategoria: Uutiset
Suomalainen kriisinhallintajoukko Afganistanissa pienenee syyskuussa. Uuden henkilöstökokoonpanon myötä suomalaisen kriisinhallintajoukon organisaatio pienenee 50 henkilöllä ja sen toiminnan painopiste siirtyy aiempaa vahvemmin koulutustoimintaan. Uuden kokoonpanon mukainen henkilöstö ottaa tehtävät vastaan Afganistanissa syyskuun aikana.
Vähennyksen myötä suomalaisten nykyinen kokoonpano muuttuu koulutuspainotteisemmaksi, minkä tavoitteena on tukea Afganistanin armeijan ja poliisin kehittymistä vastaamaan Afganistanin turvallisuudesta.
Uutena osana kriisinhallintajoukon kokoonpanoon tulee Afganistanin turvallisuusviranomaisten koulutustehtävään kohdistettava kouluttajaryhmä. Kouluttajaryhmän henkilöstö kootaan Puolustusvoimien palkatusta henkilökunnasta ja heidän toimipaikkansa sijaitsee Wardakin maakunnassa Afganistanin pääkaupungin Kabulin länsipuolella. Muilta osin painopiste säilyy edelleen Pohjois-Afganistanissa ja suomalais-ruotsalaisen TST (Transition Support Team) Mazar-e-Sharifin toiminta-alueella.
Tasavallan presidentti ja valtioneuvoston ulko- ja turvallisuuspoliittinen ministerivaliokunta käsittelivät tiistaina 29. marraskuuta 2011 Afganistanin operaatiota ja Suomen osallistumista sotilaalliseen kriisinhallintaan. Käsittelyssä päätettiin vähentää osallistumista Afganistanin ISAF -operaatioon vuoden 2012 aikana. Kyseessä on vuonna 2010 päätetyn vahvistuksen purkaminen. Muutoksen jälkeen Afganistanissa palvelee yhteensä 145 suomalaista rauhanturvaajaa.