"Tukholman syndrooma"?

Nyt ei muuta kuin internetin ihmeelliseen maailmaan tutkailemaan mitä tuo tarkoittaa, ei oikein voi käyttää tässä tapauksessa. Kosovossa ei pikkuposet olleet sulkeutuneita vaan hyvinkin avoimia. Niissä oli aina kiva vierailla ja usein noilla kävikin vaikkapa Villen porukkaa.  Meno oli rentoa, niin pikkuposella kuin Villessäkin - molemmilla palvelleena jäi tuo kuva. Libanonissa oli tervettä nokittelua Valan ja Panun jätkien kesken. Kummatkin nokittelivat Reconin ja pulliksen porukalle, mutta aina oli kiva vierailla Valan alueiden poseilla. Koskaan ei häädetty pois, ruokaakin sai ja oluetkin tarjottiin, jos pystyi ottamaan  :)  

Huollon tarpeellisuuden varmasti jokainen ymmärtää.  Libanonissa ei varmaankaan kukaan ollut kateellinen niille kavereille, jotka tuon parissa pakersivat.  Kosovossa ei aivan samassa mittakaavassa jätkillä ollut töitä - pitkälti perushuolto oli ulkoistettu. 
Pahimmat kuppikunnat niin Libanonissa kuin Kosovossa oli pääposeilla eli pulliksella ja Villessä.  Molemmista paikoista löytyi kavereita, jotka eivät juurikaan mission aikana edes poistuneet poseiltaan. Oma "saunakunta" oli elämän tärkein asia.

Luoteja on hessut varmasti ostaneet käiväröiden rahoilla samoin kuin Israelin valtio. Tuo on aika turhaa jeesustelua ja kaiken lisäksi jotkut ovat tuoneet reissulta autonkin - ja saaneet vielä rahaakin säästöön, eli ei kaikkien rahoilla ole varustettu osapuolia  ;)  

Kuinka turha tuo Unifil 1 oli, on sitten huomattavasti vaikeampi asia. Siihen ei ole yksiselitteistä vastausta. Libanon joutui kylmän sodan aikaina suurvaltojen pelinappulaksi ja yhden tutkielman mukaan Israelin sotaretkille oli niinkin yksinkertainen syy kuin raha. Beirutin satama tuotti enemmän kuin Haifan. Hezbollahiakaan tuskin olisi olemassa ilman suurvaltojen nokittelua. Jos joku on palvellut Libanonissa tai Kosovossa, josta on jäänyt noin synkkä mieli ja tuntien ettei ole tehnyt mitään, niin silloin pitää katsoa peiliin.