Olen aina ihmetellyt tätä Tukholman syndroomaa joka iskee rauhanturvaajin, menetetään kaikki perspektiivi suhteessa toisten tekemään työhön. Libanonissa tämä ilmeni asetteluna Vala vastaan Panu, kaikki muut olivat sitten jollain turistimatkalla? Ilman huoltoa ei Fassat pitkään patsastelisi alistajat päässä, tämän kun ymmärsi ei ollut vaikeaa vierailla myös ns pullamäellä ilman asennevammaa. Kosovossa onneksi tämä väheni pienten asemien poistuttua, mitkä mielestäni olivatkin usein ilmapiiriltään hyvin sulkeutuneita. Aikaisemmin toin esiin mielipiteeni Unifil 1:stä ja olen edelleen sitä mieltä että ko operaatio vain pahensi tilannetta viipymällä liian pitkään alueella.

Tällä mahdollistettiin sissiliikkeiden aseistautuminen ja tukiverkon luominen, nyt ollaan tilanteessa jossa Hessut uhkaavat koko maata. Kuinkahan moni luoti ostettiin rauhanturvaajan supailudollareilla???