Hölkkäri On Web

  • Etusivu
  • HOWtiset
  • Artikkelit
    • Pääkirjoitukset
    • HOWSTORIIKKI
    • NarinaNurkka
    • Kommentti
    • Luoti lentää
    • Pitkät jutut
  • Yhdistys
    • Liity jäseneksi
    • Info
  • RT-wiki
Liity jäseneksi

Puuhastelua Euroopan BG-porukoissa

Kommentti
21 helmikuu 2010
Euroopan Unioni keksi aikoinaan perustaa ns. nopeat toiminnan joukot sammuttamaan tulipaloja määrittämällään 6000 kilometrin säteellä Brysselistä. Hyvästä ideasta annan heti 10 pistettä. Suomikin on jo osallistunut kahteen nopean joukon toiminnan päivystysvuoroon kahdesti. Ja taas ollaan valmiita kahteen seuraavaan.

EU:n intressi, poliittisten päätöksien jatkeeksi, on mahdollisuus käyttää myös sotilaallista työkalua. Eli ilman Yhdysvaltain poliittista tai sotilaallista tukea. Yleensä kaikki voimainkoitokset perustuvat taloudellisten intressien pönkittämiseen. 

Suomi, EU:n malliylioppilaana, ei voi olla sivussa Battle Grouppien toiminnasta. Harmi, että EU:n Battle Groupit ovat kuitenkin vain puuhastelua - tai oppimisrituaalia. Nykyinen EU-doktriini, tai oikeammin käytäntö, eivät suosi nopean toiminnan joukkoja ikinä käytettävän missään konfliktissa. Sellaista poliittista päätöstä EU-maat eivät ikinä saa aikaiseksi, jossa valtuutettaisiin Battle Group osallistumaan johonkin (mieleiseen) konfliktiin.  Jo siitäkin syystä, että päivystävään BG-porukkaan osallistuvat maat joutuvat itse maksamaan ihan kaiken. Yhteistä EU-kassasta tulevaa rahoitusta ei vaan ole. Ei ole mielekästä käskeä neljää valtiota maksamaan siitä hurjasta summasta, johon kaikki EU-maat haluavat mukaan ja lippuansa näyttämään.

Suomella on tällä hetkellä menossa rekry- ja valintavaihe kahteen "operaatioon". Tähän Oy Suomi-Finland Ab käyttää hirveästi taloudellisia ja henkilöstöllisiä resursseja. Merivoimien Esikunta ja reipasotteinen Utti puuhastelevat henkilöiden kanssa erilaisissa valintatesteissä ja myöhemmin koulutuksellisissa aspekteissa.  Myös porukoiden kansainväliset koulutukset ovat jo lyöty lukkoon. Ja kaikki tämä vaiva ihan turhaan.

Kokemuksesta jo tiedetään, ettei EU:n Battle Grouppeja ikinä lähetetä mihinkään tehtävään. Semminkin, suomalaisille rauhanturvaajille BG-puuhastelu antaa ainakin patkätyöpaikan vuodeksi. Työpaikka toimii vaikka väliaikaisena viihdykkeenä opiskelujen välissä tai antaa juuri irtisanotuille siviilimaailman osaajille mukavan sulan hattuun. Tottakai Puolustusvoimat "takaa" ulkomaan operaation normaalin kriha-rekryn kautta. Tosin kriha-tehtäviin voi päästä sukkelammin ilman bg-osallistumista.

Nopean toiminnan joukkojen käyttöön tulisi saada ensinnäkin todella väljä EU-valtuutus. Koskaan konflikteihin osallistuminen ei ole ollut kiinni sotilaiden hitaudesta. EU ei byrokratiassaan eroa juurikaan YK:sta tai Natosta, ellei päätöksentekoa EU:n tasolla korjata kiireesti.
← Edellinen 25 / 55 Seuraava →

Seuraavat artikkelit

  1. Osamaa pidetään hengissä kuvamanipulaation avulla
  2. Sudan Afrikan polttopisteessä
  3. Sotilasvallankaappaus!
  4. Laatua vai määrää
  5. Suomen on tuettava Afganistania tiellä kohti rauhaa

Viimeisimmät HOWtiset

  • Liikkumisvapauden turvaaminen keskeisessä roolissa Etelä-Libanonin kärjistyneessä tilanteessa
    Liikkumisvapauden turvaaminen keskeisessä roolissa Etelä-Libanonin kärjistyneessä tilanteessa
    Turvallisuustilanteen muutokset UNIFILin toiminta-alueella ovat haastaneet suoma…
    11.08.2026
  • Operaatiopäällikkö teki tarkastusmatkan Kosovoon
    Operaatiopäällikkö teki tarkastusmatkan Kosovoon
    Puolustusvoimien operaatiopäällikkö, kenraaliluutnantti Kari Nisula vieraili Nat…
    10.08.2026
  • Ajankohtaiskatsaus Kosovosta: Suomalaiset jatkavat työtä KFOR-operaatiossa
    Ajankohtaiskatsaus Kosovosta: Suomalaiset jatkavat työtä KFOR-operaatiossa
    Kosovo Force (KFOR) on YK:n valtuuttama monikansallinen Naton johtama rauhanturv…
    22.07.2026
  • Ranskalainen rauhanturvaaja kuoli Libanonissa
    Ranskalainen rauhanturvaaja kuoli Libanonissa
    Ranskalainen rauhanturvaaja kaatui ja kolme haavoittui tulitaistelussa Etelä-Lib…
    19.04.2026
  • Suomalaisille uusi komentaja Libanonissa
    Suomalaisille uusi komentaja Libanonissa
    Suomalaisen kriisinhallintajoukon komentajan vaihtotilaisuus järjestettiin 1. hu…
    10.04.2026
  • Rauhanturvaajat valvomaan itärajaa - sisäpiiritiedon mukaan hiutaleilla ei ole tähän operaatioon mitään asiaa
    Rauhanturvaajat valvomaan itärajaa - sisäpiiritiedon mukaan hiutaleilla ei ole tähän operaatioon mitään asiaa
    Viime päivinä tilanne Suomen itärajalla on muuttunut epävarmaksi. Ulkomaalaisia …
    01.04.2026
  • Rauhanturvaaja sai surmansa Libanonissa
    Rauhanturvaaja sai surmansa Libanonissa
    Yksi rauhanturvaaja kuoli ja toinen haavoittui vakavasti ammuksen räjähdettyä lä…
    30.03.2026
Valkoinen lilja
UN-logo