Keskusrikospoliisin esitutkinta on päättynyt ja lahjusrikosepäilyt siirtyvät nyt syyttäjälle syyteharkintaan. Poliisi epäilee kahta suomalaista rauhanturvaajaa törkeän lahjuksen ottamisesta ja toista lisäksi törkeästä petoksesta.
Keskusrikospoliisin tutkinnanjohtajan mukaan Afganistanissa kriisinhallintajoukoissa toimineet suomalaismiehet vaativat ja vastaanottivat lahjusrahaa paikallisilta rakennusurakoitsijoilta Afganistanin jälleenrakentamistöihin liittyvien urakkatarjouskilpailujen yhteydessä.
Epäillyt suomalaismiehet olivat siis luvanneet urakoita niille yrittäjille, jotka maksoivat heille rahaa. Poliisin mukaan lahjussummat olivat muutamia kymmeniä tuhansia Yhdysvaltain dollareita. Epäilyt koskevat vuosia 2004-2006.
Toinen epäillyistä miehistä toimi kriisinhallintajoukkojen tulkkina, toinen perinteisissä rauhanturvatehtävissä. Tulkkina toiminutta miestä epäillään lahjusten ottamisen lisäksi myös törkeästä petoksesta. Poliisin mukaan mies on ollut mukana vääristelemässä kauppahintoja, kun rauhanturvaosasto on tehnyt hankintoja afganistanilaisilta liikkeiltä.