Kosovon entinen pääministeri Ramush Haradinaj joutuu tänään kansainvälisen tuomioistuimen eteen. Haradinajia syytetään sotarikoksista ja rikoksista ihmisyyttä vastaan Kosovon sodan aikana 1998 ja 1999. Sodan aikainen UCK-päällikkö Haradinaj on pääministerinä harrastanut myös kummisetämaista toimintaa tukemalla mm. albaanimafian huume-, salakuljetus- ja ihmiskauppatoimintaa. Kosovo on Euroopan tärkeimpiä huumereittejä, joiden kautta esimerkiksi heroiini virtaa EU:n alueelle.
Haradinajin lisäksi syytettyinä on kaksi hänen läheistä avustajaansa. Miesten 37 kohdan syytelistassa on muun muassa syytteet murhista, raiskauksista, kidutuksista sekä vainosta.
Haradinajille luettiin syytteet Haagissa vuonna 2005. Hän sai tuolloin kuitenkin luvan odottaa oikeudenkäyntinsä alkamista vapaalla jalalla.