Libanoniin lähteville suomalaisjoukoille maksetaan ensi alkuun 40 euron suuruista päivärahaa. Pääesikunta ja puolustusministeriö päättivät päivärahoista perjantaina.
Ammattijärjestöjen näkemys oli, että päivärahan pitäisi olla ainakin alkuvaiheessa samaa tasoa kuin mitä nykyisellään maksetaan Afganistanissa. Siellä maksetaan suurinta päivärahaa, 52,75 euroa palvelusvuorokaudelta.
Päiväraha Libanonin Unifil-operaatiossa on 40 euroa neljän kuukauden ajan, jonka jälkeen määrä laskee kolmeksi kuukaudeksi 35 euroon. Operaation loppuajan päiväraha on 31,96 euroa.
Korotettua päivärahaa perustellaan paikallisilla palvelusoloilla kuten majoituksen tasolla. Summiin ollaan valmiita tekemään tarkistuksia, jos Libanonin turvallisuustilanne tai palvelusolot eivät kohene odotusten mukaisesti.
Pienimmillään kriisinhallintatehtävissä maksettava päiväraha on 27,75 euroa. Päivärahoihin arvioidaan kuluvan vuodessa noin 2,7 miljoonaa euroa. (STT, HOW)