Sotilasliitto Nato ottaa Itä-Afganistanissa toimivat amerikkalaisjoukot komentoonsa aiottua nopeammin. Asiasta päätettiin Nato-maiden neuvonpidossa tänään.
Päätöksestä keskusteltiin myös Portorozissa Sloveniassa, missä Nato-maiden puolustusministerit olivat koolla.
Naton komentoon Itä-Afganistanissa siirtyisi reilut 10 000 amerikkalaissotilasta, jotka ovat osa Afganistanin sodan jälkeen maahan jääneitä Yhdysvaltain joukkoja. Osa alueella operoivista amerikkalaissotilaista jää edelleen Yhdysvaltain komentoon jatkamaan ääri-islamilaisen Taleban-liikkeen taistelijoiden jahtia erillään Isaf-joukoista.
Naton johtamat Isaf-joukot ovat kohdanneet tiukkaa vastarintaa Etelä-Afganistanissa, ja sotilasliitto on joutunut myöntämään aliarvioineensa ääri-islamilaisen Taleban-liikkeen vahvuuden perinteisellä tukialueellaan. Nato-komentajat ovat vaatineet lisäjoukkoja Afganistaniin.
Saksan parlamentti päätti tänään jatkaa vuodella 2700-henkisen Isaf-joukkonsa mandaattia Afganistanissa. Puola on luvannut tuhat sotilasta ensi vuoden alkupuolella ja Romanialta odotetaan samansuuruista panosta. (STT, Reuters, HOW)