Slovenia on valinnut Patrian AMV -ajoneuvon armeijansa uudeksi
panssaroiduksi pyöräajoneuvoksi. Maan puolustusministeriö teki
päätöksen kesäkuun puolivälissä. Sopimusneuvottelut alkavat näinä
päivinä.
Aiemmin Patria on tehnyt yhteistyötä muun muassa puolalaisten kanssa.
Patrian toimitusjohtaja Jorma Wiitakorpi onnittelee Slovenian puolustusministeriötä hyvästä valinnasta yhtiön verkkosivuilla.
-
Olemme erittäin tyytyväisiä, että paras ajoneuvo valittiin. Slovenian
puolustusministeriö teki ammattitaitoisen ja nopean valinnan, joka
perustui sekä erinomaisiin tuloksiin Slovenian ja muiden maiden
kenttätesteissä että kilpailukykyiseen tarjoukseemme.
Toimitusjohtajan
mukaan kyseessä on teknisesti hyvä tuote, joka on jo sarjatuotannossa.
Lisäksi se luo mahdollisuuksia Slovenian teollisuudelle ja
paikallisille yhteistyökumppaneille.
Ajoneuvohankkeeseen kuuluu 136
panssaroitua pyöräajoneuvoa. Ne valmistetaan sekä Suomessa että
Sloveniassa yhteistyökumppaneiden kanssa. Ajoneuvot toimitetaan vuosina
2007 - 2011. AMV on Patrian nykyinen panssaroitu
miehistönkuljetusajoneuvo ja asejärjestelmien alusta, joka korvasi
vuonna 1983 esitellyn XA-180:n eli Pasin. Rauhanturvaajille tuttuja
Paseja ehdittiin valmistaa lähes puolitoista tuhatta kappaletta.
(Ruotuväki, HOW)