Suomi osallistuu Euroopan Unionin kriisinhallintaoperaatioon Kongon demokraattisessa tasavallassa. Suomen osaston vahvuus on 12 henkilöä. Tasavallan presidentti teki asiasta päätöksen 8. kesäkuuta.
Suomen osastoon on suunniteltu kuuluvaksi kolme esikuntaupseeria sekä yhdeksän lääkinnän ammattilaista. Kaksi esikuntaupseeria on sijoitettu operaation esikuntaan Potsdamiin Saksaan. Yksi esikuntaupseeri sijoittuu operaation paikalliseen esikuntaan Kongon demokraattisen tasavallan pääkaupunkiin Kinshasaan.
Toimialueelle lähetetään lisäksi lääkäreitä, sairaanhoitajia ja lääkintävälineistöstä vastaava asiantuntija. Suomalaisten rauhanturvaajien henkilökohtaisen materiaalin lisäksi Suomi asettaa operaation käyttöön kaksi
ensihoitoasemaa. Suomalainen lääkintähenkilöstö tukeutuu saksalaiseen kenttäsairaalaan. Operatiivisen tilanteen mukaisesti heitä voidaan käyttää lääkintätehtävissä ensihoitoasemilla tai liikkuvina lääkintäryhminä pääjoukon mukana. Lääkintähenkilöstöä rekrytoidaan paraikaa ja osaston tarkkaa lähtöajankohtaa ei vielä ole päätetty.
Suomalaiset rauhanturvaajat toimivat osana EU:n EUFOR RD Congo –operaatiota (European Union Force in the Democratic Republic of Congo). EU valmistautuu tukemaan YK:n MONUC -operaatiota Kongon demokraattisen tasavallan parlamenttivaalien aikana.
Operaation toimialue on Kongon demokraattinen tasavalta sekä Gabon. Operaation tehtävä on vaalien läpiviennin turvaaminen. Operaatio on tarkoitus käynnistää 12. kesäkuuta. Ensimmäinen vaalikierros järjestetään arvion mukaan 30. heinäkuuta 2006. (PE)