Balkanin turvallisuutta valvovat maat vaativat Kosovoa parantamaan serbivähemmistön oikeuksia ennen sopimusta maakunnan tulevasta asemasta. Yhdysvallat, Venäjä, Italia, Ranska, Saksa ja Britannia ovat antaneet Kosovolle listan 13 toimenpiteestä, joihin sen pitää ryhtyä puolen vuoden sisällä. Kosovoa vaaditaan takaamaan serbien oikeudet ja turvallisuus sekä edistämään serbipakolaisten paluuta. Käytännössä Kosovolta vaaditaan muun muassa uutta kielilakia ja lakia uskonnonvapaudesta, rahaa pakolaisten kotiinpalua varten sekä lisää poliisiasemia, jotka valvoisivat vähemmistöjen oikeuksia ja turvallisuutta. Kosovon pääministeri Agim Ceku sanoo, että muutoksia ollaan jo toteuttamassa.
Neuvottelut Kosovon asemasta on määrä saada päätökseen tämän vuoden aikana. Kosovo haluaa itsenäistyä Serbiasta, mutta Serbia on vastustanut ajatusta. Albaanienemmistöinen Kosovo on Serbian maakunta, mutta YK on hallinnoinut Kosovoa siitä lähtien, kun sotilasliitto Nato hääti vuoden 1999 ilmapommituksilla Serbian joukot alueelta. Tuolloin puolet Kosovon serbeistä pakeni, koska he pelkäsivät albaanien kostavan serbijoukkojen julmuudet. Maakunnan kahdesta miljoonasta asukkaasta serbejä on nyt noin 100 000. Pakolaisista on palannut vasta noin 12 000. Neuvottelut Kosovon asemasta alkoivat helmikuussa YK:ta edustavan Martti Ahtisaaren johdolla. (Reuters, AFP, YLE24)