Afganistanin pääkaupungin Kabulin asukkaat purkivat tänään
suuttumustaan kaduilla sen jälkeen kun useita ihmisiä oli kuollut
kolarissa Yhdysvaltain armeijan ajoneuvon kanssa. Useita
mielenosoittajia kuoli ja yli sata loukkaantui rajuissa mellakoissa,
jotka olivat pahimmat sitten Taleban-hallituksen kukistumisen vuonna
2001.
Afganistanin hallitus julisti Kabuliin yöllisen
ulkonaliikkumiskiellon mellakoiden jälkeen. Tämä on ensi kerta moniin
vuosiin, kun Kabulissa on voimassa ulkonaliikkumiskielto.
Kertomukset
mellakat aloittaneen kolarin jälkeisistä tapahtumista ovat
ristiriitaisia. Joidenkin tietojen mukaan jopa seitsemän ihmistä kuoli
Yhdysvaltain armeijan kuorma-auton törmättyä rajusti paikallisten
autoihin aamuruuhkassa. Toiset taas väittivät verenvuodatuksen
alkaneen, kun onnettomuuspaikalle kerääntynyt väki alkoi heitellä
sotilaita kivillä, ja sotilaat tai poliisit vastasivat luodein.
Yhdysvaltain
armeija kiisti ensin väitteet ammuskelusta, mutta sanoi myöhemmin, että
ainakin varoituslaukauksia ammuttiin. Presidentti Hamid Karzai vahvisti
viiden ihmisen kuolleen kolarissa. (STT, Kaleva)