HOW julkaisi keskiviikkona uutisen Helmand-maakunnan
Taliban-päällikkö Mohammad Kaseem Farouqi uhoamisesta briteille. Nyt
Yhdysvaltain joukot ilmoittivat surmanneensa Taleban-liikkeen johtavia
komentajia Etelä-Afganistanissa. Helmandin maakunnassa tehdyssä iskussa
kuoli viisi talebania, joiden joukossa oli amerikkalaisten mukaan myös
päälliköitä. Sotilaat eivät kertoneet, kuinka merkittäviä taistelijoita
tapetut olivat.
Armeijan lausunnossa sanottiin, ettei operaatiossa
kuollut tai haavoittunut siviilejä. Sotilaat löysivät hyökkäyksen
kohteena olleesta kylästä lisäksi asekätkön.
Talebanit näyttävät
vahvistaneen asemaansa viime viikkoina. Lähes 300 ihmistä on kuollut
taisteluissa, väijytyksissä ja pommituksissa. Lisäksi kolmisentuhatta
asukasta on paennut kodeistaan levottomalla Kandaharin alueella
Kaakkois-Afganistanissa. (STT, HOW)