Suomen Rauhanturvaajaliitto on valinnut vuoden 2023 rauhanturvaajaksi reservin vääpeli Riku Ruottisen.
Ruottinen on viime vuosina palvellut sotilaallisen kriisinhallinnan tehtävissä viisi kertaa yhteensä yli kolmen vuoden ajan. Palveluskokemusta hänellä on muun muassa Tshadista, Libanonista ja Somaliasta. Pääosa Ruottisen tehtävistä on liittynyt joukkojen koulutukseen.
Ruottinen on ollut kaikissa tehtävissään tunnollinen, huolellinen sekä oma-aloitteinen. Hän on useaan otteeseen joutunut toimimaan sotilasarvoaan vastuullisimmissa tehtävissä. Huolimatta asemastaan organisaatiossa hän on aina ymmärtänyt joukkonsa tehtävän laajemman merkityksen ja on ollut valmis etsimään ratkaisuja alati muuttuvissa olosuhteissa.
Oman kriisinhallintahistoriansa lisäksi Ruottinen on kehittänyt kriisinhallintakoulutusta kotimaassa toimimalla vuosien 2013-2022 aikana yhteensä yli 200 vuorokautta kouluttajana Porin prikaatin järjestämissä operaatioiden koulutus- ja valintatilaisuuksissa.
Luonteeltaan Ruottinen on sosiaalinen ja alaisena ehdottoman lojaali. Hän säilyttää toimintakykynsä vaativimmissakin tilanteissa.
Vääpeli Ruottisen erityisosaamisalueita ovat taistelukoulutus sekä ase- ja ampumakoulutus. Hyvän kenttäkokemuksensa ja erinomaisen englannin kielen taitonsa vuoksi hän kykenee toimimaan sujuvasti niin kansainvälisissä esikunnissa kuin yhteisoperaatioissakin.