skip to main content

Palautetta sivustosta voi antaa Facebookissa tai Kuso- Kulkee palstalla.

Ja sit hei, sun kandee liittyy jäseneksi. Muistat vaan valita paikallisyhdistykseksi Hölkkäri On Web.

Antti Hartikainen on valittu johtamaan Euroopan unionin neuvontaoperaatiota (EUAM) Ukrainassa. Hartikaisen kausi alkaa heinäkuun alussa ja kestää ensi vuoden kesäkuun loppuun.

Nimityspäätös tehtiin EU:n poliittisten ja turvallisuusasioiden komiteassa. Ukrainan neuvontaoperaation tehtävänä on tukea uudistuksia valtiollisissa elimissä, kuten poliisissa, muissa lainvalvontaviranomaisissa ja oikeusalalla, erityisesti syyttäjänvirastossa. Operaatio työllistää yli 300 ihmistä ja toimii Kiovassa, Lvivissa, Harkovassa ja Odessassa.

Hartikainen on toimiunut aiemmin Tullin pääjohtajana. Hän haki jatkokautta Tullin johdossa, mutta hän ei tullut valituksi. Hartikainen tuomittiin viime vuonna Helsingin käräjäoikeudessa sakkoihin virkavelvollisuuden rikkomisesta. Hartikainen on valittanut tuomiosta hovioikeuteen.

Hartikaisella on myös aiempaa kokemusta EU-tehtävistä. Hän on johtanut muun muassa EU:n EUBAM Libya -suunnitteluoperaatiota.

Asiasta uutisoivat muun muassa MTV3 ja Yle verkkosivuillaan.

Kuso Kulkee

In the service of peace