skip to main content

Palautetta sivustosta voi antaa Facebookissa tai Kuso- Kulkee palstalla.

Ja sit hei, sun kandee liittyy jäseneksi. Muistat vaan valita paikallisyhdistykseksi Hölkkäri On Web.

Neljä aseistautunutta hyökkääjää yritti maanantaina tunkeutua EU-operaation päämajana toimivaan hotelliin Malin pääkaupungissa Bamakossa. Hotellin vartijat vastasivat hyökkääjien tulitukseen ja hyökkääjät perääntyivät.

Malin turvallisuusministerin Salif Traoren mukaan kaksi epäiltyä on pidätetty.

EU-operaation henkilöstöä ei haavoittunut hyökkäysyrityksessä. Porin prikaatin tiedottaja Markus Malila kertoi STT:lle, että hyökkäyksen sattuessa paikalla ei ollut suomalaisia. Malilan mukaan koulutusoperaatioon osallistuu yhteensä 10 suomalaista.

EU-operaation tarkoituksena on kouluttaa Malin armeijaa, joka taistelee maassa toimivia jihadisti- ja rikollisryhmiä vastaan. Sillä on käytössään asiantuntijuutta 25 maasta sekä yli 600 ihmisen henkilöstö. Tällä hetkellä operaatio on saksalaisjohdossa.

EU-operaation päämajana toimivan hotellin lähellä sijaitseva Radisson Blu -hotelli joutui marraskuussa al-Qaidaan kytköksissä olevan ryhmän hyökkäyksen kohteeksi. Iskussa kuoli 20 ihmistä.

Suomessa asiasta uutisoi ensimmäisenä Kaleva verkkosivuillaan.

In the service of peace