skip to main content

Palautetta sivustosta voi antaa Facebookissa tai Kuso- Kulkee palstalla.

Ja sit hei, sun kandee liittyy jäseneksi. Muistat vaan valita paikallisyhdistykseksi Hölkkäri On Web.

Porin prikaatin Kriisinhallintakeskuksessa koulutetaan 22.–26. helmikuuta EU:n koulutusoperaatioon Maliin (EU Training Mission Mali) valmistautuvia virolaisia, liettualaisia ja latvialaisia sotilaita. Yhteensä noin 15 Baltian maista tulevaa sotilasta saa Säkylässä koulutuksen Malissa käytettävään koulutuskalustoon, aseistukseen sekä toimintatapoihin. 

Suomi on osallistunut EU:n johtamaan Malin koulutusoperaatioon kouluttaja- ja esikuntahenkilöstöllä maaliskuusta 2013 alkaen. Suomi johtaa operaatiossa pohjoismaalais-baltialaista kouluttajaryhmää, jonka osaksi nyt koulutettavat virolaiset, latvialaiset ja liettualaiset tulevat.

EUTM Mali -operaation lisäksi Suomi osallistuu Malissa YK:n johtamaan MINUSMA -operaatioon, johon Suomi on asettanut esikuntaupseereja yhteispohjoismaiseen esikuntaosastoon.

Katso lisää EUTM Mali -operaatiosta puolustusvoimien sivuilta.

Katso lisää MINUSMA -operaatiosta puolustusvoimien sivuilta.

In the service of peace