Perjantaina Eritreassa pidätetyt sotilastarkkailijat olivat normaalilla partioreitillä. Perjantaina 29 helmikuuta YK:n UNMEE-operaatiossa Etiopiassa kateissa olleen suomalaisen sotilastarkkailijan pidättäjät olivat tunnistamattoman eritrealaisen puolisotilaallisen joukon jäseniä.

He pysäyttivät suomalaisen ja itävaltalaisen sotilastarkkailijan paikallista aikaa klo 12.20 Etiopian ja Eritrean rajalla. Partio oli normaalireitillä Deda Lalan alueella ja puolisotilaalliset joukot estivät sotilastarkkailijoiden paluun asemalleen. Heidät vietiin kuulusteltaviksi läheiseen eritrealaiseen kylään. Siellä tarkkailijoilta vaadittiin selitystä, miksi he olivat käyneet UNMEE:n tyhjässä tukikohdassa, josta YK-joukot oli aiemmin vedetty pois.

Sotilastarkkailijat vapautettiin hyväkuntoisina paikallista aikaa klo 19.15 ja he palasivat asemalleen Etiopian puolelle klo 20.15.

Heinäkuussa 2000 alkaneessa UNMEE-operaatiossa toimii viisi suomalaista sotilastarkkailijaa Etiopian puolella. Operaation kokonaisvahvuus on noin 1 700 rauhanturvaajaa, joista 212 on aseistamattomia sotilastarkkailijoita.