Yhdysvalloissa toimiva Human Rights Watch kansalaisjärjestö vaatii, että YK lähettäisi tarkkailijoita valvomaan Sri Lankan taisteluja. Nykyinen pohjoismaiden valvontaoperaatio päättyy tammikuun 16. päivän kun Sri Lankan hallitus päätti vetäytyä solmitusta tulitaukosopimuksesta. Maan armeijan ja sitä vastaan taistelevien Tamili Tiikerien taisteluissa on kuollut useita tuhansia ihmisiä parin viimeisen vuoden aikana. Osapuolia on syytetty myös ihmisoikeus rikkomuksista. Pohjoismaiden johtama tarkkailuoperaatio SLMM perustettiin vuonna 2002. Tarkkailijoiden tehtävä oli tutkia tulitaukosopimusrikkomuksia. Taisteluiden laajennettua alueella ovat tarkkailijat kyenneet viime aikoina havainnoimaan vain isoimmat rikkomukset. Tarkkailuoperaation tiedottaja on kertonut, että operaation alasajo on alkanut ja saadaan päätökseen muutamassa päivässä.

Human Rights Watchin mukaan päättyvä operaatio oli epäonnistunut, mutta sen tarkkailijat vähensivät kuitenkin siviileihin kohdistuneita väärinkäytöksiä. Järjestö vaatii alueelle YK:n valvontaoperaatiota, joka olisi suurempi kuin koskaan. Yhdysvaltain hallitus on muiden maiden joukossa ilmaissut huolestumisensa tulitauon päättymisestä ja pelkää sen johtavan siihen että rauhan saavuttaminen on entistä vaikeampaa. Yhdysvaltain hallitus pyytää taistelevia osapuolia välttämään taisteluiden laajentamista, jotta siviiliuhreilta vältyttäisiin.