Serbia uhkaa EU-maita ja Yhdysvaltoja suhteiden kylmentämisellä Kosovon
mahdollisen itsenäisyysjulituksen alla. Serbian parlamentti hyväksyi
keskiviikkona lauselman, jonka mukaan Serbia voisi katkaista
diplomaattiset suhteet länsimaihin, mikäli nämä hyväksyvät Kosovon
itsenäisyyden.
Serbia jäädyttäisi myös neuvottelut EU-jäsenyydestä sekä päätöksen Nato-jäsenyydestä.
Lauselman mukaan Serbia ei voi allekirjoittaa minkäänlaisia sopimuksia, jotka ovat ristiriidassa Serbian itsemääräämisoikeuden ja alueellisen koskemattomuuden kanssa. Lauselman puolesta äänesti 220 kansanedustajaa ja 14 vastusti sitä.
Kosovon maakunnan odotetaan julistautuvan alkuvuonna yksipuolisesti itsenäiseksi emämaastaan Serbiasta, koska kansainväliset neuvottelut Serbian kanssa maakunnan asemasta eivät tuottaneet tulosta. Kosovo on ollut YK:n hallinnassa vuodesta 1999 asti.
EU-maat ja Yhdysvallat kannattavat Kosovon asteittaista, valvottua itsenäistymistä. Yhdysvallat ja suurin osa EU:n jäsenmaista ovat myös viestittäneet olevansa valmiita tunnustamaan Kosovon yksipuolisesti julistaman itsenäisyyden. Venäjä puolestaan tukee Kosovon itsenäistymistä vastustavaa Serbiaa.