YK:n ja AU:n rauhanturvaajien pitää olla valmiina taisteluihin aseellisia joukkoja vastaan suojatakseen pakolaisia Darfurissa, sanoo YK:n entinen avustuskoordinaattori Jan Egeland.  Alueella ei ole rauhaa jota turvata, joten siksi mandaatti pitää rakentaa sitä silmällä pitäen - eli rakentaa rauhaa ja suojata siviiliväestöä jämäkästi. Egelandin mukaan se tarkoittaa, että avustustyöntekijöiden tai pakolaisten kokemaa uhkaa vastaan YK:n ja AU:n hybridijoukon pitää olla valmiina suojaukseen, puolustukseen ja tarvittaessa ryhtyä taisteluihin.

Norjan kansainvälisten asioiden instituutin päämies Jan Egelundin mukaan rauhanturvajoukot eivät välttämättä joudu taisteluun, sillä aluella toimivat Janjaweed ja muut aseelliset joukot ovat hänen mukaansa pelkureita. Ne eivät hankkiudu taisteluun riittävän voimakkaan vastapuolen kanssa vaan kohdentavat toiminnan helppoihin maaleihin – esimerkiksi aseettomiin avustustyöntekijöihin, kylien polttamisiin tai syyllistyvät raiskauksiin.

AU:n olisi tarkoitus vastata kokonaisuudessaan operaation jalkaväkijoukoista ja vaikka se ei hyväksy länsimaisia joukkoja vahvistamaan kenttätyötä, Egelund uskoo silti, Norjan ja Ruotsin kaltaisten maiden saavan hyväksynnän osallistuakseen esimerkiksi pioneeritehtäviin.