skip to main content

Palautetta sivustosta voi antaa Facebookissa tai Kuso- Kulkee palstalla.

Ja sit hei, sun kandee liittyy jäseneksi. Muistat vaan valita paikallisyhdistykseksi Hölkkäri On Web.

Pitkät jutut

Valokuvakilpailu

Hölkkäri On Web on avannut huikean valokuvakilpailun!


Säännöt


Kilpailuun eivät saa osallistua kilpailun tuomaristo, HOW ry hallitus ja päätoimittaja.

Aihe: Suomalainen rauhanturvaaminen - kuva siis tulee olla otettu rt-missiolla ja kuvassa täytyy erottua suomalainen rauhanturvaaminen

Kuvissa tunnistettavasti esiintyviltä henkilöiltä tulee olla lupa valokukuvan julkaisuun. Osallistuja vastaa siitä että kuvan tekijänoikeudet on hänellä hallussaan.
 
Osallistuja luovuttaa täyden ja ajallisesti rajoittamattoman kuvan käyttöoikeuden Hölkkäri On Web ry:lle. HOW ry voi käyttää kuvaa omassa toiminnassaan missä tahansa yhteydessä, mutta ei voi luovuttaa/myydä kuvaa eteenpäin. Kilpailukuvia voidaan julkaista myös Rauhanturvaaja- lehdessä.


 Kilpailija voi osallistua enintään 2:lla kuvalla. Keksi kuvalle osuva nimi, ja lähetä 15.5.2009 mennessä osoitteeseen toimitus(@)holkkari.fi. Muista liittää mukaan omat yhteystietosi. Lähetetyt kuvat julkaistaan vasta määräpäivän umpeuduttua. Voittaja julkaistaan 24.5.2009

 Palkinnot

 1.sija: Lowepro Flipside 200 kamerareppu
 2.sija: Lowepro Nova Mini AW- kameralaukku
 3.sija: HOW-tuote

Lue lisää: Valokuvakilpailu

Tasavallan presidentin tervehdys rauhanturvaajille

Suomella on pitkät perinteet kansainvälissä kriisinhallinnassa. Rauhanturvaajiemme työ on luonut vankan tuen toiminnallemme inhimillisemmän ja oikeudenmukaisemman maailman puolesta. Kymmenettuhannet suomalaiset ovat toimineet vuosikymmenten kuluessa kriisinhallintatehtävissä rauhan, turvallisuuden, kehityksen sekä ihmisoikeuksien edistämiseksi.

Yhdistyneiden kansakuntien ihmisoikeusjulistus täytti 60 vuotta pari viikkoa sitten, 10. joulukuuta - samana päivänä, kun presidentti Ahtisaari vastaanotti Nobelin rauhanpalkinnon. Suomalaisina voimme olla ylpeitä siitä, että kansakuntamme on saanut arvokkaimman mahdollisen tunnustuksen maailman rauhan rakentamisessa. Yhtä lailla olemme ylpeitä siitä arvokkaasta työstä, jota te - sadat suomalaiset - tälläkin hetkellä teette sotilas- ja siviilikriisinhallintatehtävissä Euroopassa, Aasiassa, Lähi-idässä ja Afrikassa.

Suomen vahvuus kansainvälisessä kriisinhallinnassa on korkeatasoinen osaaminen. Tätä osoittaa myös teidän toimintanne kuluvan vuoden aikana kriisialueiden vakauttamiseksi. Työnne tuloksena moni perhe elää rauhallisempaa ja turvallisempaa arkea. Olette edustaneet maatamme kunnialla.

Te olette tottuneet kotimaassanne sukupuolten väliseen tasa-arvoon. Myös kriisinhallinnassa meidän on kiinnitettävä huomiota siihen. Syksyllä Suomi sai valmiiksi oman kansallisen toimintaohjelmansa YK:n turvallisuusneuvoston päätöslauselman ”Naiset, rauha ja turvallisuus” toteuttamiseksi. Ohjelman tavoitteet ovat käytännönläheisiä ja kuuluvat osana kriisinhallintatoimintaamme. Tällä hetkellä sotilaallisiin kriisinhallintaoperaatioihin osallistuvista on naisia noin kaksi prosenttia. Tämäkin on enemmän kuin asepalveluksessa olevien naisten määrä, joka on prosentin luokkaa. Siviilikriisinhallinnan alalla naisten osuus on kuitenkin lähes kolmannes. Tehtävissänne tapaamastanne paikallisväestöstä suurin osa on usein naisia ja lapsia. Mutta oli kyse miehestä tai naisesta tulee hänen kohdella muita sukupuolten välistä tasa-arvoa kunnioittaen.

Ensi vuoden aikana Suomien kriisinhallinnan painopisteinä säilyvät Kosovo ja Afganistan. Lisäksi valmistaudumme jatkamaan Tshadissa lähivuosien ajan.

Monimutkaiset kriisit vaativat kokonaisvaltaista lähestymistä ja pitkäjänteistä sitoutumista kriisinhallintaan. Tilanne Balkanilla on tästä hyvä esimerkki. Pitkäkestoisen, sotilaallista voimaa vaatineen toiminnan jälkeen turvallisuustilanne on merkittävästi parantunut. Nyt auttamisessa voidaan siirtyä seuraavaan vaiheeseen eli yhteiskunnan rakentamiseen. Kansainvälisen yhteisön läsnäolo on edelleen tarpeen, mutta toiminnan luonne ja painopiste on muuttumassa sotilaallisesta suojaamisesta ja siviilitoimijoiden tukemisesta selkeämmin siviilikriisinhallinnaksi. Myös Suomi lisää siviiliasiantuntijoiden määrää Balkanilla. Kriisinhallinnan kokonaisvaltaisen lähestymistavan myötä myös kansallinen poikkihallinnollinen yhteistyö on tiivistynyt.

Kuluvan vuoden aikana Suomi osallistui toisen kerran Euroopan unionin taisteluosaston päivystysvuoroon. Puolen vuoden ajan noin 150 miestä ja naista oli viiden päivän lähtövalmiudessa. Joukkoja ei tarvinnut käyttää, mutta olette olleet merkittävällä tavalla kehittämässä Suomen kriisinhallintaosaamista ja samalla kansallista puolustuskykyä.

* * *

Joulun keskeinen sanoma on rauha ja hyvä tahto. Te jaatte tätä sanomaa työssänne vuoden jokaisena päivänä. Monet teistä ovat tälläkin hetkellä suorittamassa palvelustehtäväänne. Joulunne on erilainen, mutta varmasti mieleenpainuva.

Kiitän lämpimästi teitä kaikkia vuoden aikana tekemästänne vaativasta ja tärkeästä rauhantyöstä. Haluan samalla kiittää myös kotimaassa toimivia taustajoukkoja arvokkaasta tuestanne kansainvälisissä tehtävissä toimiville henkilöille.

Toivotan teille ja läheisillenne levollista joulua sekä onnellista uutta vuotta 2009.

Mikä ratkaisuksi Afganistanin ongelmaan?

Odoteltaessa Yhdysvaltojen presidentinvaihdosta ovat spekulaatiot kiihtyneet myös Afganistanin tulevaisuudesta. Barack Obama on luvannut tehostaa siellä toimintaa ja tarvittaessa laajentaa asevoiman käyttöä myös naapurimaan eli Pakistanin alueelle. Käytännössä tämä tarkoittaisi lähinnä joukkojen lisäystä ja uusia ilmahyökkäyksiä.

Afganistanin sotatilanne on jatkuvasti kärjistynyt. Kansainvälisten ISAF-joukkojen ja Yhdysvaltojen sotilaita on siellä yhteensä noin 65 000, ja heistä on kuollut virallisen tiedon mukaan 1 022. Suhteellisesti pahimmat tappiot on kärsinyt Kanada, jonka sotilaita on kuollut jo 100. Yhdysvaltojen osuus on 628.

Afganistanin ongelmat ovat osa laajempaa kehitystä, jonka puitteissa Aasia voimistuu ja ”lännen” suhteellinen voima heikkenee. Laajemmin taustoitettu kirjoitus on luettavissa Laskuvarjojääkärikillan lehden Keskuslukko joulukuun numerossa.


Yhdysvaltojen suunnitelmat

Yhdysvaltojen hallitus kertoi äskettäin suunnitelmasta lähettää nopeasti 3 500 merijalkaväen sotilasta Afganistaniin maassa jo olevien 32 000 sotilaan amerikkalaisjoukkojen vahvistukseksi. Tammikuussa 2009 lisäjoukkoa menisi prikaatin verran eli 5 000 maavoimien sotilasta raskaalla tykistö- ja helikopteriaseistuksella tuettuna. Suunnitteilla on edelleen kolmen prikaatin lähettäminen ensi vuoden kuluessa. Amerikkalaiset ovat ottaneet myös sotatoimien kokonaisjohtamisen selkeästi hallintaansa, joten Natolle on jäänyt alihankkijan rooli.

Lisäjoukot on tarkoitus saada vähentämällä joukkoja Irakissa. Ei ole kuitenkaan varmaa, että suunnitelmasta voitaisiin pitää kiinni, sillä Irakin sota on kuluttanut pahasti sekä henkilöstöä että kalustoa. Siksi Yhdysvaltojen poliittinen ja sotilasjohto on jälleen lisännyt painostusta liittolaisiaan kohtaan lisävoimien saamiseksi. Pulaa on erityisesti taistelujoukoista ja helikoptereista.

Suuria toiveita on asetettu Afganistanin oman armeijan kouluttamiseen ja varustamiseen. Se onkin kohentunut selvästi, ja laajennus nykyisestä 80 000 sotilaan vahvuudesta 132 000 sotilaaseen on valmisteilla. Poliisivoimissa on 70 000 henkeä, jotka ovat heikosti koulutettuja ja muutenkin suurissa vaikeuksissa muun muassa korruption ja kapinallisten uhkailujen vuoksi.

Erilaisista vastarintaryhmistä käytetään turhan yleistävää ”talibanien” nimitystä. Näitä on nimittäin arvioitu olevan sisseinä vain 7 000 – 11 000, ja toiminta-alue on rajoittunut lähinnä maan itäosiin. Potentiaalia vastarinnalla on kuitenkin selvästi enemmän, ja todella luotettavia länsimaiden tukijoita on yhä vähentyvässä määrin.

Monet Nato-maat ovat asettaneet tiukkoja rajoituksia joukkojensa käytölle. Saksa ei ole suostunut osallistumaan aktiivisesti taisteluihin Afganistanin etelä- ja itäosissa, ja myös Ranskalla on ollut varaa sanella ehtoja osallistumiselleen. Kaikilla on pulmana jatkuvasti kasvavat vaatimukset joukkojen suojan, tulivoiman ja kuljetuskapasiteetin lisäämiseksi.

Paineet yhä kalliimman ja raskaamman varustuksen lähettämiseksi koskevat myös ISAF-joukkoja, jotka toimivat rauhallisemmilla alueilla. Viimeksi Ruotsissa syntyi ankara kiista, kun puolustusministeriö ei aluksi suostunut toimittamaan joukkojen tueksi panssarivaunuja. Niillä oli kyllä jonkin verran suomalaisperäisiä pyöräajoneuvoja (Sisu/Patria), mutta vaadittiin tela-alustaisia ja tykillä varustettuja panssarikalustoja. On selvää, että tällä linjalla myös kustannukset kasvavat rajusti ja eron pitäminen rauhanturvaamisen ja taistelujen välillä käy mahdottomaksi.

Viime aikoina Yhdysvaltojen ja Naton korkeat sotilaskomentajat ovat alkaneet toistella mielipidettä, että Afganistanin tilanteeseen ei ole saatavissa ”sotilaallista ratkaisua”. Silti joukkoja vaaditaan lisää, jotta mahdollistettaisiin joskus kunniallinen vetäytyminen.

Uutta on nyt se, että jopa Afganistanin hallitus on vaatinut Irakin hallituksen tapaan selkeän takarajan määrittämistä länsimaiden asevoimien poistumiselle. Kysymys on lähinnä sisäpolitiikasta, sillä presidentti Hamid Karzain kansanuosio on olematon, eikä hän luota henkivartijoinakaan muihin kuin ulkomaalaisiin palkkasotilaisiin.

Odotettavissa länsimaiden vetäytyminen

Lähi-idän ja Aasian konfliktien tuntemuksen veteraani Robert Fisk kirjoitti englantilaisessa The Independent -lehdessä tuoreista vaikutelmistaan Kabulissa. Hän vertasi käyntiään siellä 29 vuoden takaiseen vierailuun Neuvostoliiton miehityksen alkuvaiheissa. Päällimmäisin vaikutelma oli, ettei miehittäjillä ole paljon eroa. Neuvostoliitto käytti suunnilleen samoja perusteluja ”edistyksen ja demokratian” viemisestä, ja sen toimintamenetelmätkin olivat suunnillen samoja. Silloinen nukkehallitsija oli Babrak Karmal ja nykyisin jo edellä mainittu Hamid Karzai.

Vastarintaliike syntyi melko pian, radikalisoitui ja terrorisoi aluksi maaseudun kyliä, mutta saatuaan lisää aseistusta Yhdysvalloista, Saudia-Arabiasta ja Pakistanista se ryhtyi 1980-luvun puolivälissä laajentamaan toimintaansa miehitysjoukkoja vastaan. Neuvostoliitto käytti silloin päätukikohtanaan Bagramin lentokenttää, mutta nyt siellä ovat amerikkalaiset. Kesti kuitenkin kahdeksan vuotta, ennen kuin neuvostohallitus tunnusti tappionsa. Nyt Yhdysvaltojen hyökkäyksestä Afganistaniin ja talibanien hallinnon kaatamisesta on kulunut jo seitsemän vuotta, eikä ratkaisua ole näkyvillä.

Sissien strategia oli silloin kuten nykyisinkin perustaltaan yksinkertainen: ”Meillä on aikaa, teillä ei. Me kestämme tappioita, mutta te ette kestä. Me siis voitamme ajan myötä sodan.” Tärkeimpänä erona on nyt se, ettei ole kylmän sodan asetelmaa, joten sissit eivät saa yhtä voimakasta tukea. Nykyisin Venäjä, Kiina ja Intia eivät suinkaan tue radikaaleja islamisteja vaan niiden tukahduttamiseen tähtäävää toimintaa, joskaan eivät suoranaisesti ota osaa sotatoimiin. Tämän tuen säilyttäminen on myös tärkeä syy siihen, miksi Yhdysvallat ja Nato ovat varoneet asettumasta Venäjää vastaan.

Toisaalta nykyisillä miehitysjoukoilla tai muilla kriisinhallintaa toteuttavilla ei motivaatio pitkitetyn sodan käymiseen ole välttämättä entisiä yrittäjiä parempi. Onkin syytä varautua siihen, että Afganistanin tilanteessa voi tapahtua nopeita käänteitä, jotka vaarantavat koko läntisen intervention jatkamisen.

Tilanteen muutokseen viittaavat monet läntisten poliittisten ja sotilaallisten johtajien vihjailut, ettei enää tavoitella talibanien täydellistä kukistamista eikä Afganistanin yhteiskunnan länsimaistamista. Realismin nimissä aletaan jo tunnustaa, ettei 30 miljoonan asukkaan karua maata, joka koostuu hajanaisista heimoista ja klaaneista, voida saada hallintaan läntisille valtioille tyypillisillä periaatteilla. Uudenlainen ajattelu ”Aasia aasialaisille” on orastaa muutenkin, joten ratkaisun avaimet ovat siellä.

Suomen omaksuma varovainen linja rauhanturvatehtävien määrityksessä on oikeutettu, koska kotimainen kannatuspohja säilyy siten parempana. Ehkä Ruotsikin joutuu vielä tarkistamaan suuria lupauksiaan joukkojen ja tulivoimaisen sotavarustuksen lisäämisestä Afganistaniin. Se näyttää olevan pohjoismaille liian kaukainen ja vaativa tehtäväkenttä.

 

Rauhanturvaa ja YK-päivää Niinisalossa

Niinisalossa järjestettiin perinteinen Rauhanturva-seminaari jo kahdeksatta kertaa. Seminaarin aiheet ja luennoitsijat olivat lähes standardin omaisesti tietysti huippuluokkaa. Aihepiireinä olivat Afrikka, Kosovon itsenäistyminen, USCENTCOM jne jne

Juhlaillallisella jaettiin Nobel-ristejä KanSRT:n jäsenistölleSeminaarin keskellä lauantai-iltana kokoonnuttiin Niinisalon upseerikerholle viettämään YK-päivää. Iltajuhla oli yhteinen niin seminaariin osallistuneille kuin Kankaanpään Seudun Rauhanturvaajillekin. Osallistujia illassa oli lähes 80. Alkusanoina yhdistyksen puheenjohtaja, kurssin johtaja ja Suomen Rauhanturvaajaliiton varapuheenjohtaja Hannele Toivonen toivotti kaikki osallistujat tervetulleiksi muutamin sanoin kunnes nostimme maljan YK:lle.

Illan juhlapuhuja oli Liiton PR-päällikkö Kimmo Wirén. Puheessaan hän piirsi Rauhanturvaajaliittoa tänään ja ajatuksia tuleviksi vuosiksi. Liiton Veteraanituki ja siihen liittyvät seikat olivat hänen puheessaan päällimmäisinä.

Kankaanpään Rauhanturvaajien puheenjohtaja Hannele Toivonen ojensi yhdistyksen standaarin Kimmo WirénilleAjoittain herkistävänkin juhlapuheen jälkeen jaettiin Nobel-muistoristit saajilleen. Lisäksi tilaisuudessa jaettiin niin SRTL:n kuin KanSRT:n myöntämät huomionosoitukset. Kankaanpääläiset antoivat yhdistyksen standaarit mm. aktiiviluennoitsija Pekka Visurille ja Kimmo Wirénille.

Iltaa viihdytti Satakunnan Sotilassoittokunta ja parastaan pöytään oli pannut myös Upseerikerhon keittiö. Näillä antimilla oli hyvä jatkaa moninaisia keskusteluja sotilaallisesta kriisinhallinnasta vielä pitkään. 
Seminaarista ja sen aiheista voi lukea lisää viimeisestä Sinibaretti-nimellä ilmestyvästä jäsenlehdestä joulukuussa.

Veteraanituki koulutuksen painoalueena

Hennalassa 27.9.2008 järjestetyn SRTL:n koulutustilaisuuden pääaihe oli veteraanituki. Käsite kattaa sekä sotiemme veteraaneille, että K&K – toimintaan suunnatun tuen. Useiden vuosien puurtamisen jälkeen on päästy tilanteeseen, missä toiminnan sisältö, tehtäväjaot, koulutus, toimijat jne. ovat löytäneet paikkansa kokonaisuudessa. Kohennusta tarvitaan edelleen rahoitusjärjestelyissä ja odotuksiin voi listata myös vapaaehtoistekijöiden määrän kasvun. Veteraanituki on asetettu Liiton toiminnassa ensi vuodelle erääksi tärkeimmistä alueista.

Koulutustilaisuuden muut aiheet olivat myös erittäin kiinnostavia; järjestöasiat sekä Sinibaretti –lehden tilanne ja tulevaisuus. Hennalassa olivat edustettuina lähes kaikki liiton jäsenyhdistykset. Koulutuspäivän lopuksi osallistujat vierailivat myös Turvallisuus ja Puolustus –messuilla.



Heimo Purhonen
SRTL:n hallituksen jäsen Heimo Purhonen selvitti ja esitteli kuulijoille sotiemme veteraaneille suunnattuja tukitoimia

Kuso Kulkee

In the service of peace