skip to main content

Palautetta sivustosta voi antaa Facebookissa tai Kuso- Kulkee palstalla.

Ja sit hei, sun kandee liittyy jäseneksi. Muistat vaan valita paikallisyhdistykseksi Hölkkäri On Web.

Pitkät jutut

Kokonaisvaltaista Kriisinhallintaa Kuopiossa 07.-13.06.2014

Puolustusvoimien kansainvälinen Keskus (FINCENT) ja Crisis Management Centre, Finland (CMC Finland) johtivat jo 12. kerran Kokonaisvaltaisen Kriisinhallinta-kurssin (ICM: Integrated Crisis Management), tällä kertaa Kuopiossa.


Kurssi on tarkoitettu kokeneille eri alojen asiantuntijoille. Käsitteellisesti puhutaan 5D:n (Dimensions: humanitääri-, kehitysyhteistyö-, siviili-, poliisi- ja sotilasyhteistyöstä) kurssissta. Samansisältöinen kurssi on järjestetty yhteensä viisi kertaa Itäisen Afrikan maissa,  Sudanissa, Keniassa 2 x, Seychelleillä ja Etiopiassa. Päätös kurssittamisesta perustuu Pohjoismaisen puolustusyhteistyöelimen (NORDEFCO), ministeritason päätökseen, jossa  sovittiin koulutuksellisesta tuesta Itäisen Afrikan maille.


Kuopion kurssille osallistui 12 maasta yhteensä 32 osallistujaa. Osallistujamaat: Georgia, Norsunluurannikko, Viro, Suomi, Kreikka, Namibia, Portugali, Serbia, Alankomaat, Italia, Kenia ja Espanja. Sotilaita 10, siviilejä 11 ja poliiseja 11 osallistujaa. Naisia kurssilaisista oli 11.


Kurssi pidetään YK kontekstissa, mutta myös alueellisten organisaatioiden , kuten EU:n, NATO:n ja AU:n tuntemus kasvaa kurssilla. Kurssin luentojen lisänä oppimismahdollisuuksina käytetään haastavia keskusteluita ja syndikaattitöitä.


Kurssin painopiste on YK:n kokonaisvaltaisessa lähestymistavassa, (UN Integrated Approach), jota käytetään mallinnettuna kaikissa YK operaatioissa  Afrikan kriisipesäkkeissä. YK käyttää mallinnuksesta käsitettä UN Integrated Mission Concept, jossa operaation johtoesikunnassa eri komponentit (CIV,MIL, POL) kykenevät yhdessä kriisin halllintaan ja yhteisen tietovuon käsittelemiseen ja hyödyntämiseen kriisipesäkkeessä jo vaikuttavan UN Country Teamin kanssa. Kokonaisvaltaisuuden ( UN Integrated Approach tai Comprehensive Approach) ymmärtäminen ja hyväksyminen vaatii yksilöiltä, organisaatiorakenteelta ja johtamiselta uudenlaista  asennoitumista (mindset).


Osallistujen erikoisosaaminen asettaa kurssin henkilökunnalle omat vaateensa, vaikkakin on todettava, että osallistujat itse tekevät kurssin, jossa oppiminen tapahtuu sisältäkäsin, toinen toisiltaan oppien ja kokemuksia verraten. Kurssin opettajat ovat eri Pohjoismaista ja eritys osaajat eri organisaatioista.


ICM kurssikuva, josta tarkkanäköinen poimii tuttuja, kokeneita, kriisinhallintaveteraaneja niin opettajien kuin osallistujienkin puolelta. Esim; Kalle Liesinen, Rolf Kullberg, Kari Mäkinen, Jarmo Jaakkola, Sakari Martimo, Kari Sainio, Jouni Vainio, V-P Parkatti, A-P Laukkanen, Jukka Heiskanen, Kari Melanen, Dan Wilén, Ilpo Kleemola, Juhani Stick, Aimo Jokela, Leena Schmidt, Mikko Harjulehto, Marika Sihto.


Kiinnostuneille: FINCENT ja CMC Finland ilmoittavat kotisivuillaan järjestettävistä kursseista.


Lämpimiä kelejä toivottaa kurssin pääopettaja


Late


Lauri Sipari

Vertaistukiryhmä Vaikeasti Korvattavat ry

Hämeenlinnan Aulangolla perjantaina 7.2.2014 oli meidän rauhanturva – ja kriisinhallintajoukoissa siipeemme saaneiden ensimmäinen virallinen vuosikokous, rekisteröitynä yhdistyksenä.

Nimi: Vertaistukiryhmä Vaikeasti Korvattavat ry

Yhdistyksen tarkoituksena on auttaa ja tukea rauhanturva – ja kriisinhallintatehtävissä loukkaantuneita, haavoittuneita, vammautuneita ja sairastuneita sekä heidän tukijoukkojaan selviytymään tapahtuman jälkeisestä kriisistä. Perustuen ryhmän henkilökohtaisiin kokemuksiin.

Jäseneksi ei valitettavasti pääse sen helpomman tien kautta, ehkä hyvä niin. Sen sijaan arvostettuun kannatusjäsenryhmään on mahdollista päästä kivuttomalla kymmenellä eurolla, 10 EURO. Jos siltä tuntuu.

Kannatusjäsen kannattaa yhdistyksen toimintaa. Kannatusjäsenellä ei ole velvoitteita, eikä vastuuta yhdistyksessä. Kannatusjäsen ei voi tulla valituksi hallitukseen. Kannatusjäseneksi liitytään maksamalla jäsenmaksu.

Asia on hyvin tärkeä, sen tietää vasta kun osuu kohdalle. Arvostetussa kannatusjäsenryhmässämme on suuri määrä hienoja ihmisiä. Nöyrät kiitokset antamastanne panoksesta!

Vertaistukiryhmä Vaikeasti Korvattavat ry

Jos vastaus myönteinen:

Tilinumeromme: FI38 5740 92200851 74

Tekstikenttään: Nimesi ja yhteystietosi

Kiitoksia ja turvallista matkaa, kivuttomuus on iloinen asia :) . Taipuu vaan ei katkea, koskaan!

Yhdistyksemme vaakunalogon ”Haavoitettu Leijona” on suunnitellut heraldiikan ammattilainen graafikko Antti U. Kuusisto.

 

Hölkkärin väki kokousteli ja risteili

Syyskokous 2013 Syyskuun viimeisenä lauantai-iltapäivänä kokoontui Hölkkäri On Web ry:n jäsenistöä Helsingissä sijaitsevaan Ravintola Vltavan kabinettiin. Kokousporukan tunnelma oli iloinen ja janon torjumiseksi saatiin nauttia yhdistyksen tarjoamia virvokkeita. Pienen viiveen jälkeen päästiin aloittamaan itse kokous, jossa edettiin esityslistan mukaan. Keskustelua herätti mm. tulevat tapahtumat kuten osallistuminen vuoden 2014 Falling plates -ammuntoihin ja Golf-turnauksen järjestely.

Uudeksi yhdistyksen puheenjohtajaksi valittiin Pasi Soikkeli, sekä hallituksen jäseniksi Mikko Palosvirta ja Tom Streng.

Ristely

Kokouksen päätyttyä alkoi suurin  kokousväestä siirtyä Länsisatamaan, jossa oli alkamassa perinteinen Doboj’n epätieteellisen seuran ja Hölkkäri On Web ry:n rauhanturvaajaristeily.

Laivan kokoustilassa Otto Soini ja Jari “Pelkkä” Halonen toivottivat risteilijät tervetulleiksi ja tämän jälkeen väki hajaantui pieniin osastoihin viettämään vapaamuotoista risteilyä.  Illan aikana trubaduuri Risto “Hämis” Hämäläinen onnistui sopimaan laivan oman soittajan kanssa että Hämis heittää oman session sunnuntaina ja samassa yhteydessä Hämis soitti jo pari lämmitelybiisiä.

Sunnuntaina iltapäivällä alkoi sitten rauhanturvaajaveteraaneja kokoontua laivan baariin ja Hämis aloitti keikkansa. Tunnelma oli loistava. Pöydissä käytiin paljon keskusteluja eri aiheista kuten vanhoista missioista, tulevista operaatioista, jääkiekko-otteluista ja kyläkoulujen lakkauttamisista jne… Laivan saavuttua satamaan rauhanturvaajaväki vaikutti tyytyväiseltä reissusta ja oli aika hyvästien. Vuonna 2014 risteily järjestetään jälleen kunhan vielä viilataan hieman paremmaksi ilmoittautumiskuvioita.

YK:n rauhanturvajoukot - faktoja

Monusco CommanderYK:lla on tällä hetkellä 91 216 sotilasta ja poliisia rauhanturvaoperaatioissa eri puolilla maailmaa. Joukkoja on 114 eri jäsenvaltiosta.

YK on lähettänyt sotilaita rauhanturvatehtäviin vuodesta 1948 lähtien, jolloin ensimmäiset sotilastarkkailijat saapuivat Lähi-idän UNTSO-operaatioon. Nyt käynnissä on 16 eri rauhanturvaoperaatiota: kaksi Euroopassa, kolme Lähi-idässä, kaksi Aasiassa, yksi Väli-Amerikassa ja kahdeksan Afrikassa.

Operaatioista suurin on Kongossa toimiva MONUSCO, jonka vahvuus on yli 20 000 sotilasta. Darfurissa on reilut 19 000 ja Norsunluurannikolla 10 000 sinibarettia. Libanonissa on 10 600 rauhanturvaajaa ja Kyproksella 927. Kosovossakin on vielä 16 UNMIK-poliisia ja neuvonantajaa.  UNTSO:n vahvuus on 152 sotilastarkkailijaa ja Pakistanin ja Intian rajalla UNMOGIP:issa on 38 tarkkailijaa.

Eniten tappioita on tullut vuosikymmeniä kestäneissä Libanonin ja Kyproksen operaatioissa. Tällä hetkellä vaarallisin operaatioalue on Kongossa, missä kolmen vuoden aikana on kaatunut 55 rauhanturvaajaa.

Vihamieliset naapurit suurimpia joukkojen tuottajia

YK:n rauhanturvatoiminnan painopiste on nykyisin Afrikassa. Maailmanjärjestön rauhanturvaaminen on nykyisin ns. kolmannen maailman maiden heiniä, länsimaiden keskittyessä enemmänkin Nato-operaatioihin.

Kesäkuun YK:n tilastojen mukaan rauhanturvaamisen nykyinen supervalta on Pakistan, jolla on ulkona 8230 rauhanturvaajaa. Pakistan on lähettänyt suuria osastoja Kongoon, Liberiaan ja Norsunluurannikolle. Sitä seuraavat melkein 8000 sinibaretilla Bangladesh ja Intia. Etiopialla on 6502 rauhanturvaajaa. Myös neljän ja puolen tuhannen sinibaretin vahvuuksilla loistavat Ruanda, Nigeria ja Nepal voidaan laskea rauhanturvaamisen supervalloiksi. Brasilia mahtuu kahdenkymmenen kärkimaan sakkiin 1713 sinibaretillaan, samoin kuin Kiina, jolla on 1782 sínibarettia.

Euroopan suurin rauhanturvavaltio YK:n lipun alla on Italia 1128 sotilaallaan ja poliisillaan. Lähes kaikki heistä palvelevat Libanonin UNIFIL-operaatiossa, jos kohta yksittäisiä rauhanturvaajia Italialla on seitsemässä muussa operaatiossa. Ranskalla on 954 rauhanturvaajaa, lähes kaikki Libanonissa.

Suomi keskikastia

Entinen rauhanturvaamisen suurvalta Suomi on harmaata keskikastia 200 rauhanturvaajallaan. Suomen listasijoitus on 49. sijoittuen Paraguayn ja Djiboutin väliin. Suomalaisia on UNIFIL:issa 175, UNTSO:ssa 15 ja loput kymmenen neljässä muussa eri operaatiossa.

Yhdysvallat ja Venäjä ovat lähettäneet maailmanjärjestön sotilaallisiin ja poliisitehtäviin sata edustajaa kumpikin. Ruotsi lukeutuu tätä nykyä kääpiövaltioiden kastiin 54 sinibaretin joukollaan. Virosta löytyy tasan yksi sinibaretti.

Suurimmat YK-poliisivaltiot ovat Bangladesh ja Jordania, joilla on 1870 ja 1645 poliisia YK-tehtävissä. Suomen saldo on kaksi.

YK haluaa lisää naisia

Vuoden 2012 lopulla 3,8 % sinibareteista oli naisia. Naisten määrän lisääminen operaatioissa on eräs YK:n rauhanturvatoiminnan tärkeimmistä tavoitteista.

Sinibaretit tarkkailevat kiistanalaisia rajoja, seuraavat ja raportoivat konfliktin jälkeisten rauhanprosessien etenemistä, varmistavat turvallisuutta konfliktialueilla, suojaavat siviileitä, avustavat kriisivaltioiden viranomaisia sekä kouluttavat sotilaita ja poliiseita sekä avustavat taisteluihin osallistuneita osapuolia rauhansopimusten ehtojen täyttämisessä.

Tyypillisimmillään YK:n rauhanturvaaja on edelleenkin kevyesti aseistettu jalkaväkisotilas. Erikoistehtävien määrä on lisääntymässä. Tällaisia ovat esimerkiksi pioneerit, jotka auttavat Haitia jälleenrakennuksessa ja rakentavat teitä Sudaniin. Japani on erikoistunut maanjäristysten jälkien korjaamiseen ja se on lähettänyt 190 alaan erikoistunutta pioneeria Haitiin. Myös miinanraivaajia tarvitaan paljon. Eräänä maailman miinoitetuimmista maista tunnettu Kamputsea tarjoaa nykyisin raivausosaamistaan myös YK:n käyttöön ja kamputsealaisia miinanraivaajia on muun muassa Sudanissa. Muita paljon tarvittuja erikoistehtäviä on kuljetuksessa, viestialalla ja lääkinnässä.

Suomen Nato-jäsenyydestä ei haittaa olisi

SuomiAreena 2013MTV3:n perinteisessä SuomiAreenassa keskusteltiin myös Suomen turvallisuuspolitiikasta, uhkakuvistamme ja Nato-jäsenyydestä.

Asiantuntijoina lauteilla olivat kansainvälisen politiikan professori Tuomas Forsberg, Ulkopoliittisen instituutin USA-tuntija Mika Aaltola, dosentti Pekka Visuri ja tutkija Katri Pynnöniemi UPI:sta. Puheita johti instituutin johtaja Teija Tiilikainen.

Lämmittelypuheenvuoroissa lähdettiin liikkeelle Suomen uhkakuvista. Niitähän pitää olla.

- Uhkakuvamme eivät ole ajantasalla. On kiva nojata perinteisiin ja turvallisiin uhkakuviin, kun ei olla huomattu, että muu maailma on mennyt eteenpäin, Mika Aaltola täräytti.

- Meillä on kovin naivistinen näkemys itsestämme ja muusta maailmasta. Kiperin uhka tulee kyberturvallisuudesta ja siinä USA on ylivertainen, sillä heillä on kaikki teknologia osaamisineen ja hallinnoimisineen hanskassa. He pyörittävät kybermaailmaa. Microsoft, Google, Amazon ja Apple kaikki ovat Yhdysvaltain maaperällä. Kaikki bitit menevät USA:an. Typerää kuvitella, että Suomi olisi turvassa - semminkin kun meidänkin dataliikenne menee suoraa kaapelia pitkin Ruotsiin, jonka lainsäädäntö sallii urkinnat, Aaltola taustoitti.

Uskottavaa kotimaan puolustusta

Mantraa uskottavasta puolustuksesta on hoettu viimeiset kymmenvuotta. Suomi itsekö sen uskottavuuden määrittelee ja toreilla huutaa? Ei, vaan muut uskottavuuden määrittelee.

- Jos kuvitellaan, että Suomi joutuisi talvisodan kaltaiseen tilanteeseen nyt suurvalta-Venäjää vastaan niin huonostihan siinä kävisi. Tärkeintä on hoitaa leiviskämme niin, ettei sellaiseen tilanteeseen enää jouduttaisi, Pekka Visuri asiantuntijoi.

- Sen sijaan meidän pitää osoittaa, ettei mikään (alueellinen) kriisi houkuttelisi käyttämään Suomea väliasemanaan ja tällä hetkellä sitä skenariota silmällä pitäen puolustuskykymme on uskottava, dosentti jatkoi.

Puolustusliitto Naton vai Pohjoismaiden kanssa

Ajatusmaailma Pohjoismaiden sotilaallisesta yhteistyöstä pulpahtelee pintaan aina aika ajoin. Viimeksi ihan kuukausi sitten saimme asiasta lukea tiedosvälineiden sivuilta. Raati näki tässä asiassa monta puolta. Jokaisella Pohjolan maalla on omat intressinsä: Tanskalla ja Norjalla on ihan erilainen geopoliittinen asema kuin Suomella. Ruotsilla taasen täysin oma naapurimaista poikkeava asema.

- Suomalaiset vastustavat Nato-jäsenyyttä ja suhtautuvat myönteisesti Pohjoismaiseen sotilaalliseen yhteistyöhön tietämättä edes mitä kannattavat tai vastustavat, Aaltola piirsi.

- Materiaalihankinnoissa yhteistyötä kyllä voitaisiin tehdä, mutta siihen se taitaakin jäädä. Nato-jäsenyydestämme ei suurta haittaa olisi, hän jatkoi.

Venäjä-asiantuntija Katri Pynnöniemi toi keskusteluun mukaan itäisen näkemyksen ja mielipiteen. 

- Venäjän pelko on turhaa, sillä Venäjä ei koe Natoa nykyisellään millään muotoa uhkana. Toki Venäjän ääni kuuluu poliittisessa retoriikassa asiasta puhuttaessa, mutta Venäjän sotilaallispoliittiset uhat ovat etelässä ja Kiinassa. Venäjä puhuu kahdella tasolla ja kaksikielisesti, UPI-Katri kertoi.

- Suomalaisten Nato-pelkäämisessä ei ole kyse Venäjästä vaan Yhdysvalloista. Pelkäämme, että joutuisimme vasten tahtoamme osallistumaan sellaisiin operaatiohin joihin emme tahdo käsiämme tuhria, Aaltola jatkoi.

- Suomen Natomieli muuttuu Tukholman kautta. Katsomme mitä Ruotsi tekee ja ehkä taas seuraamme ketterästi mukana, professori Forsberg muistutti.

Nykyisessä verkottuneessa maailmassa Nato olisi kyllä ratkaisu. Esimerkiksi Itämeren turvallisuutta ja omaa huoltovarmuuttamme ajatellen.

- Suomi voisi olla aloitteellisempi Itämeren turvallisuusasioissa. Siinä tekemistä kyllä riittäisi, Pekka Visuri sanoi.

SuomiAreenan keskustelussa käsiteltiin myös suomalaista asevelvollisuutta ja EU:n asemaa sotilaallisena tekijänä.

Kuso Kulkee

In the service of peace