Hölkkärin konepyöräporukka "MCc Hölkkärin" on YK/EU/Nato -tehtävissä olleiden rauhanturvaajien löyhästä ajeluporukasta koostuva sekalainen harrasteluryhmä. Ajelukerholla ei ole kerhotilaa/tallia, emmekä ole minkään erityisen prätkämerkin tai -tyylin kannattajia eikä kuutiotilavuuksien rajoittaja. Mukaantulossa ei ole sen erityisempää jäsenhyväksyntäprosessia tai initaatiorituaaleja, senkun tulet mukaan ja se on siinä.
Tuttu Ajokauden avausteema oli edelleen; reissu ajetaan satoi tai paistoi. Lähtöaamuna todettiin, että Ruotsin puolelta ei ole tullut mitään hyvää, mutta nyt tuli joku lounaanpuoleinen lämpimän ilman työntäys. Eikä nytkään, sillä lämpöisen viikon päivistä juuri tänä päivänä piti sadella. Motoristille sää ei ole este, vaan varustautumiskysymys. Kesäisen mukava lukema +15 ⁰C lämpötila veti suuta hevosenkengälle. Tapaamispaikalle saapui turvaajia eri puolilta Suomea kaksirattaisella mootorikulkineella.
Mukavaa ja kuivaa ajokeliä olikin ollut tarjolla kaikille, niin pohjoisen, etelän kuin idänsuunnalta saapuville. Todettiin pääosan motoristeista saapuneen taas Suomi-neidon uuman yläpuolelta.
Keskisen Suomen osasto ajeli jälleen tuota Suomen lyhyintä valtatietä, jota myös Suomen lyhyimmäksi moottoritieksi kutsutaan. Tämä on Keminmaan ja Tornion välinen VT 29 pätkä, jolla on pituutta vajaat 13 kilometriä. Osa taas saapui maan pisintä yhtenäistä viitoitusosuutta pitkin eli Tornio-Kilpisjärvi länsirajan tietä. Tällä valtatie 21:llä on jännä pohjoinen ulottuvuus eli ”Lapin lisä”; Suomen valtateistä se kohtaa toisen valtatien vain yhdessä paikassa! Kaikilla muilla valtateillä kohtaamisia on vähintään kaksi. Valtatie 21 näet haarautuu Torniossa valtatiestä 29:stä. Tie kohtaa matkallaan kantatiet 98 Övertorneåån Ruotsiin, 83 Rovaniemelle, 80 Kittilään ja Sodankylään, 79 Rovaniemelle ja 83 Enontekiön Hetan kautta Norjaan. Tällä VT 21 osuudella on sitten pituutta hulppeat 459 kilometriä.
Valvottava tartuntatauti (covid-19) yhdellä vakiomotoristilla ja parin muun työesteet rajoittivat tällä kertaa osallistujamäärän seitsemään. Point of contact eli POC:iin saapui Aprillia, Kawasaki, 3 x Harley Davidson, BMW ja Suzuki. Suomen suurin vapaa koski, Kukkolankoski on tuttu paikka meille ja muille esimerkiksi äreän TV-kokki Gordon Ramsayn vierailusta jokunen vuosi sitten. Kiroilevalla brittikokilla ei onnistuneet lippoamishommat TV:ssä. Viime vuonnahan me saimme alan opastusta Kukkolankosken koskenvarren asioista tietävältä oppaalta, Esa Laurilta. Tänä vuonna ei lipottu, vaan tyydyttiin varmoihin sivulaukkusaaliisiin ja ruodottomaan grillimakkaraan.
Kukkolankosken jäät olivat lähtenee noin viikko sitten ja ilma oli koleahko väylänvarressa. Ensin paikalle saapuva oli tehnyt kynsitulet valmiiksi laavulle. Kuten tapana on. Nuotion lämpö grillimakkaroineen ja termoskahveineen olikin kohdillaan ja maistui ajorupeaman jälkeen. Tulisteltiin Kukkolankosken laavulla ja keskusteltiin moottoripyöräilystä.
Muisteltiin rauhanturvaamista yleensä vapaamuotoisesti ja runsaasti. Osa paikallaolijoista totesi olleensa mukana NATO-operaatioissa jo reilut parikymmentä vuotta sitten, joten Suomen keväinen NATO:n liittyminen ei ollut ihmeellinen asia.
Suunniteltiin tulevaa kesäkohdetta ja syksyn 2023 ajokauden kesä- ja lopetustapaamisesta. Ajankohtina karkeasti heinä-/elokuu ja syyskuun puoliväli. Kesän 2023 tapahtumat infotaan erikseen niiden lähestyessä.
Aurinko hymyili hetken lähtöhetkellä kaikille. Suoritettiin yhdistetty paraati- ja letka-ajo Tornioon, josta joukko haarautui kuka mihinkin päin. Paluumatkalla oli tienvarsimittarin mukaan +17 ⁰C lämmintä.
Kokonaisajomatka yhteensä oli 1638 kilometriä. Nykyisillä bensanhinnoilla (2,049€) ja siitä huolimatta ajokauden avaus saa jatkoa, sillä ensi vuonna tullaan uudestaan. Merkkaa jo MCc Hölkkärin Ajokauden avaus samaan paikkaan 11.5.2024 kalenteriisi.
Kiitos kaikille tapahtumaan osallistuneille ja mukana olleille rt-henkisille motoristeille. Harvinaista herkkua on harvoin tarjolla. Voisihan se keväinen lauantaipäivä ja kahdeksan keväistä tuntia huonomminkin mennä?
Illalla oli Oulusa ajopäivän päälle tarjolla tuttuun tapaan American Car Show, joten moottorihenkinen tapahtumapäivä päättyi mukavasti hienoja jenkkiautoja ja moottoripyöriä katsellen.
El Presidente