skip to main content

Palautetta sivustosta voi antaa Facebookissa tai Kuso- Kulkee palstalla.

Ja sit hei, sun kandee liittyy jäseneksi. Muistat vaan valita paikallisyhdistykseksi Hölkkäri On Web.

Elokuun ensimmäisen viikonlopun ja syyskesän pikatapaamisen MC Hölkkäri järjesti "CoVuo20" -teemalla ja nyt suunnistaen Vuokattiin koordinaattien perusteella. Paikkahan on yllättävän lähellä ja mahtaviin vaaramaisemiin on helppo tulla monesta suuntaa. Ajosää oli suomalaisittain vaihtelevan tyypillinen; hieman koleaa, auringonpaistetta ja vesisadetta.

 

Majoituspaikaksi valikoitui siisti vuokramajoitus Jäähelmi, ihan Nuasjärven rannassa. Tarkempi katuosoite oli Jäätiöntiellä. Vuokramökkipalvelun tarjosi joku-loma-rengas kohtuullista korvausta vastaan. HK-blöötä, metukkaa ja ruisleipää ei tarvinnut kenenkään motoristin rahdata perjantaina turhana ajopainona, sillä ruokakauppa sijaitsi kävelymatkan päässä. Kello 19:15 saapui paikalle viimeinenkin konepyörätankoilija ihan ennakkoaikataulussaan.

 

Pääasiallisen henkilökohtaisen ajokaluston vaihtoa (merkki tai malli) ei ollut tapahtunut sitten viime näkemän. Yhdelle oli tullut kalustomäärän lisäys ja sen uuteen genreen perehtyminen hankintatyyliin: "vanhenin, koeajoin ja ostin". Edelleen jokainen kuljettaja luotti tuttuihin ja hyväksi havaittuihin menopelikonsepteihin aakkosjärjestyksessä; Aprilia, BMW, 2xHD, Honda ja 2xSuzuki.

Lauantain reilun 80 km pituinen yhteispäivälenkki ajettiin kuivassa kelissä. Ajelukohteeksi suuntautui ensin läheinen vaaranlaki ja sieltä suunnistettiin kolmen jiin Kajjjaanin ytimeen. Yksi motorisoitu kulkine ja kuljettaja ei lähtenyt teknisistä syistä ajelulenkille. Se pakollinen yhteispotretti otettiin sitten ylösajaneista osallistujista Vuokatinvaaraan laella sitten ilman häntä.

 

Turvallisuus- ja lakiasiatkin huomioitiin. Mitattiin halukkailta ajoneuvon pakoputken päästä äänenpaineen desibelit virallisella Limit 7000 -mittarilla jylhissä vaaramaisemissa. Tyhjäkäynti arvot oli yleisesti sallituilla tasoilla. Suurin yksittäinen meluarvopiikki löytyi eräästä amerikkalaisvalmisteisesta kulkineesta 119 dB/A. Knoppitietona kipukynnys on 125 dB:stä alkaen.

 

Kajaanissa yksityisen henkilön harrastama ja pitämä "Kajaanin Ase- ja Varusmuseo" oli lauantaina 1.8.2020 viimeistä kertaa auki Lönnrotinkadulla. Kriha-yhteydellä saatiin pääsymaksusta 37% alennusta/kävijä. Repertuaaria ja mil-esineistöä tarkastettiin tarkoin ja hartaasti. Eräistä esineistä oli jotain nostalgisia muisteluja itse kullakin. Näyttelyn esineistöä oli myös vapaasti myytävänä. Joitain ostotarjouksiakin tehtiin. 

 

Sattumalta parkkialueella oli samaan aikaan avoin rompetori ja peräkontti-/vilttikirppis sekä HD-harrastajia tarjoilemassa hernesoppaa ja grillimaggaraa. Joten silmäkarkkia riitti kaikille silmille ja vatsoille ulkonakin.

 

Tämän militaria- ja moottorikierroksen jälkeen päiväohjelmassa oli takaisin ajelua majoitukseen. Talvivaaran bioliotuskasoja ei käyty tarkistamassa. Päivö-myrskytuhojen ihmettelyä riitti tienvarsien varrella sekä suoritettiin paikallisostoksien täydennystä. 

 

Keskusteltiin ruuanlaiton yhteydessä moottoripyöräilystä kotimaassa ja rt-tehtävissä. Muisteltiin löylyjen välissä ja varsinkin niiden jälkeen rauhanturvaamista vapaamuotoisesti mutta runsaasti.

 

CorVuo20-statiikkaa

Osallistujia: 7 motoristia erilaisilla rauhan- ja kriisinhallintataustoilla

Pisin päivämatka, pe: 595 km

Pisin meno-paluumatka: 1032 km

 

Osallistuneiden yhteenlaskettu ajokilometrimäärä: 4762 km

 

 

Maine on meillä kaikilla yhteinen. Mopoontumishomma saa jatkoa, sillä ensi vuonna kokoonnutaan uudestaan 15. juhlakerran merkeissä. Päätettiin aloittaa jonkinmoiset ennakkovalmistelut. Kiitos kaikille tapahtumaan osallistuneille rt-henkisille motoristeille ja varsinkin viimehetken osallistujalle mukaantulosta. Hyvä reissu, parempi mieli!

 

Sunnuntaiaamuna oli vuorossa enää kotimatkalle lähtö. Välitankkauksissa havaittiin polttoaineen hinnan pompsahtaminen hallituksen ilmastotoimenpiteiden johdosta vuosisadan suurimmalla korotuksella. Sadekuurot kastelivat tasapuolisesti niin etelän, lännen kuin pohjoisen suunnan kotiinpalaajat.

 

 

The President