Reilu parikymmentä entistä rauhanturvaajaa osallistui Suomen Rauhanturvaajaliiton koulutustilaisuuteen viime viikonloppuna Tikkakoskella. Koulutuksen tarkoituksena oli evästää vapaaehtoisia toimimaan Rauhanturvaajaliiton Veteraanituen ylläpitämässä tukipuhelinpäivystyksessä ja Säkylässä pidettävissä kotiutuvien rauhanturvaajien palautetilaisuuksissa keskusteluryhmien vetäjänä.
Suomalaisia rauhanturvaajia on palvellut maailman kriisipesäkkeissä jo yli viisikymmentä vuotta - ensimmäiset lähtivät Suezille outoihin oloihin jo vuonna 1956. Nyt suomalaisia sotilaita on palvellut kansainvälisissä tehtävissä jo yli 38 000. Vasta viime aikoina on todettu ja panostettu ulkomailla palvelleiden sotilaiden henkiseen hyvinvointiin palveluksensa jälkeen.
Vieraat olot, kotoa pois oleminen, uhkaavat tilanteet ja kotiinpaluu saattavat aiheuttaa joillekin liian voimakkaan stressireaktion johon pitää puuttua, sanoo pääkouluttaja Hannu Piispanen Suomen Rauhanturvaajaliitosta.
Lisäksi luennoitsijoina toimivat mm. kenttärovasti Jukka Helin Merivoimien Esikunnasta ja professori Jukka Leskinen Maanpuolustuskorkeakoulun Käyttäytymistieteiden laitokselta.


Puolustusvoimat tuen järjestäjänä

Työnantajana Puolustusvoimat on tunnustanut, että sotilaallisista kriisinhallintatehtävistä palaavien jälkihoitoa ei aiemmin ole ollut lainkaan. Muissa Pohjoismaissa jälkihoidossa ollaan valovuosia edellä. Nyt Suomessakin on järjestelmä, jolla Suomeen palaavat rauhanturvaajat saavat halutessaan tukea. Muutamissa suuntaa-antavissa tutkimuksissa on todettu, että suomalaisista rauhanturvaajista hyvin pieni osa, noin prosentti, oirehtii huolestuttavasti palveluksensa jälkeen. Ruotsissa ja Norjassa vastaava luku on noin 5 %. Osatekijänä pieneen avuntarvitsijoiden määrään selittyy tehtävään hakeutuvien rauhanturvaajien seikkaperäisellä seulonnalla ja koulutuksella.
Puolustusvoimat ja Suomen Rauhanturvaajaliitto (SRTL) solmivat joulun alla yhteistyösopimuksen, jossa määritellään Rauhanturvaajaliiton osuus psykososiaalisen tuen järjestämisestä rauhanturvaajille.


Rauhanturvaajat pitävät huolta toisistaan

Rauhanturvaajaliitolla on valmiudet antaa vertaistukea sitä kaipaaville ja auttaa myös rauhanturvaajien läheisiä. SRTL koulutti Tikkakoskella yli kaksikymmentä uutta vapaaehtoista tähän työhön. Rauhanturvaajaliitolla on käytössään tukipuhelin, johon voi soittaa erinäköisissä mieltä askarruttavissa asioissa. Reilu vuosi sitten avattu tukipuhelin on osoittautunut tarpeelliseksi.   Puhelimeen vastaajat ovat tehtävään koulutettuja entisiä rauhanturvaajia. Lisäksi koulutetut henkilöt osallistuvat Säkylässä järjestettäviin palautetilaisuuksiin.
Avainsana on ennalta ehkäisy. Rauhanturvaajille kerrotaan mitä sudenkuoppia kannattaa tunnistaa kotiinpaluun yhteydessä, jotta niistä ei muodostuisi möykkyjä aivolohkoon, Rauhanturvaajaliiton tiedotuspäällikkö Kimmo Wirén valaisee.


Suomen Rauhanturvaajaliiton valtakunnallinen tukipuhelin: 020 769 8111
Rauhanturvaaja voi soittaa kun ikävä vaivaa, asiat huolettavat, kaipaa vertaistukea tai läheisesi kaipaa talkooapua pieneen tehtävään. Lisäksi numero vastaanottaa sotiemme veteraanien toiveet pieniin askareihin.
www.rauhanturvaajaliitto.fi

In the service of peace