skip to main content

Palautetta sivustosta voi antaa Facebookissa tai Kuso- Kulkee palstalla.

Ja sit hei, sun kandee liittyy jäseneksi. Muistat vaan valita paikallisyhdistykseksi Hölkkäri On Web.

Hölkkärin vuotuinen Tarton rauha –matka, ( 15.- 17.8.08 ) sisälsi muistokiven luovutuksen Viron vapaustaistelun museolle. Samalla sinne istutettiin tammen taimi lukuisten aiemmin istutettujen lisäksi. Museolla vierailijoiden joukossa on ollut runsaasti suomalaisia maanpuolustus- ja reserviläisjärjestöjä ja näiden joukkoon sopii mainiosti HOWry.

Toteutettu TR08 sujui huolellisesti suoritettujen valmistelujen vuoksi erinomaisesti. Tartto on säilyttänyt asemansa viihtyisänä vierailukohteena. Sopivasti viikonvaihteen matkaan osui paikallinen kansanjuhla monine tapahtumineen. Raekoja plats oli mm. perjantai-iltana ääriään myöten täynnä rentoa juhlakansaa. Joistakin suomalaisista kansanjuhlatapahtumista poiketen väki käyttäytyi rauhallisesti, vaikka oluthanat virtasivat vuolaasti.

Lauantaina puolestaan Jõgiparaad karisti rähmän rippeet silmänurkista, sen verran erikoisia vesikulkuneuvoja osallistui mittavaan esittelyyn.
Omaehtoisten tutustumiskohteiden ohella kokoontuivat osallistujat myös Judanssin masinoimiin yhteisiin tilaisuuksiin.
Kaiseliik
Viron vapaaehtoinen maanpuolustusjärjestö Kaitseliit esittelemässä kalustoa joen rannalla.
Esittelijöissä oli myös entisiä fasuja. Kuva: Sami Seppänen

Ensi vuoden matka on jo suunnittelupöydällä

-Lekuri-

Kuso Kulkee

In the service of peace