skip to main content

Palautetta sivustosta voi antaa Facebookissa tai Kuso- Kulkee palstalla.

Ja sit hei, sun kandee liittyy jäseneksi. Muistat vaan valita paikallisyhdistykseksi Hölkkäri On Web.

Pääkirjoitukset

Tappaako sosiaalinen media Hölkkärin?

Näinä päivinä ja vuosina kohkataan sosiaalisesta mediasta ilman että kukaan on ikinä edes määritellyt mitä termi "sosiaalinen media" tarkoittaa. Kenties tuo termi tarkoittaa sitä, että tietokoneilla ja internet-yhteydellä varustetut ihmiset ovat nyt löytäneet facebookin ja twitterin. Tai että nämä mainitut palvelut ovat nyt tehty niin yksinkertaisiksi, että jopa "tavis" osaa niitä käyttää.

Oma pohdintansa on se, että onko sosiaalinen media sosiaalinen ollenkaan vai onko se itseasiassa epäsosiaalinen. Internetin voittokulkua on siivittänyt sekin, että saa nimettömänä huudella puskista ties mitä - osin tämä näkyy kaiken maailman idioottien huuteluna mihin tahansa asiaan.

Sosiaalinen media ei ole uusi keksintö. Vain terminä se on uusi. Muinaiset news groupit olivat sosiaalista mediaa mitä suurimmassa määrin.
Suomalaisessa internet-keskeisessä "sosiaalisessa mediassa" Hölkkäri On Web on ollut mukana ihan alusta asti. HOW teki rauhanturvaamisesta sosiaalista mediaa, muun muassa uutisoinneillaan, kommentointimahdollisuuksillaan ja keskustelufoorumeillaan. HOW oli kenties ensimmäinen suomalainen nettisosiaalinen hässäkkä, ja se keskittyi rauhanturvaamiseen.

Hölkkärin ympärillä toimii myös yhdistys, jonka nimi on on Hölkkäri On Web ry. Yhdistyksen tehtävä on koota kaikkia rauhanturvaajia yhteen tavalla tai toisella. Päätapa on hölistä ja pölistä verkkosivustolla Hölkkäri On Web - nimellä tai nimimerkillä.
Sosiaaliset mediat, niinkuin me tänään termin tunnemme, eivät tapa Hölkkäriä - päinvastoin. Keräämme kaikki internet-orientoituneet rauhanturvaajat yhteen; tähän Hölkkäriin.

Jäädäkö vai ei

Pari viikkoa sitten saimme murheellisen tiedon; rauhanturvaajaveljemme oli menehtynyt tienvarsipommi-iskussa Afganistanissa. Vaikka tieto mahdollisista tappioista on ollut tiedossa, se on aina yhtä pysäyttävä uutinen.

Lähes välittömästi tiedon julkistamisen jälkeen media ryhtyi pommittamaan poliitikkoja heidän kannastaan ISAF-operaation jatkon suhteen. Eduskuntavaalien läheisyyden takia vastaukset olivat vähintäänkin kierteleviä, vaikka muutama suoraselkäisempi poliitikko uskalsi astua mediamyllyyn todetakseen, että Suomi jatkaa operaatiossa, tappiosta huolimatta.

Tällaisten uutisten jälkeen sitä tulee väkisinkin miettineeksi, mikä mahtaa olla se raja, jolla Suomi vetäytyisi ISAFista? Erään tutkimuksen mukaan suomalaisten poliitikkojen ehdoton raja on viisi samaan aikaan menehtynyttä rauhanturvaajaa. Sen jälkeen poliittinen paine kasvaisi liian suureksi ja Suomen osalta ISAF-operaatio olisi taputeltu.

Millä tavoin tämä viisi kuolonuhria eroaa yhdestä kuolonuhrista? Yksikin menehtynyt rauhanturvaaja on liikaa.

Operaatioiden jatkoa ei saisi miettiä sen mukaan mitä toimialueella tapahtuu, vaan pitäisi ajatella kokonaisuutta. Toki, mikäli esimerkiksi Afganistanin pohjoisosa, jossa suomalaiset toimivat, muuttuisi yhtä väkivaltaiseksi kuin maan eteläosa, jatkoa olisi syytä miettiä. Ei yksittäisten tapausten, vaan koko suomalaisen rauhanturvaajajoukon turvallisuuden takia.

Nykyisten olosuhteiden vallitessa Suomen pitää ehdottomasti jatkaa operaatiossa. Siihen on kaksikin syytä.

1. Tällä hetkellä suomalaisten alueella pystytään toimimaan suhteellisen turvallisesti, vaikka väkivallan uhka on aina olemassa. Suomalaisilla on myös huippuluokan varusteet ja koulutus tukenaan.

2. Jos Suomi vetäytyisi Afganistanista, meillä ei olisi montaakaan rauhanturvaajaa toimialueilla. Vain yksittäisiä henkilöitä eri operaatioissa.

(Pekka Söderlund)

Puolustusvoimat oppi propagoimaan

Puolustusvoimat oppi propagoimaan

Viisitoista vuotta sitten Hölkkäri On Web aloitti rauhanturvatiedottamisen internetissä. Aiemmin rauhanturva-asioista (sittemmin sotilaallisesta kriisinhallinnasta) ei ollut juuri muuta tietoa saatavilla kuin se, että "YK-sotilaat hakevat sieltä mersuja". Internetin yleistyessä 90-luvun lopulla Hölkkäri aloitti uudenlaisen tiedottamisen, ja on sittemmin muuttanut rauhanturvaamiseen liittyviä näkökulmia. Hölkkäri uutisoi asioista ja nosti tarkoituksella esiin myös puheenaiheita, joista ei haluttu puhua.

Sittemmin myös Suomen Puolustusvoimat hoksasi ottaa asiasta onkeensa ja aloitti tiedotustoiminnan.

Propaganda tai tiedottaminen on taiteenlaji sinänsä. Se ei ole helppoa, mutta ei se kovin vaikeaakaan ole.

Yhdysvallat osaa sotilaallisen tiedottamisen ja propagandan parhaiten. Näin ollen muutkin pyrkivät osaamaan,  tai ainakin oppimaan. Suomi ja muut maat ovat varmasti käyneet kursseja ja tutkailleet USA:n tuottamaa materiaalia tarkkaan.

Propaganda-sanalla on tämän päivän retoriikassa varsin kielteinen sävy. Nykyaikainen käsitys propagandasta periytyy ensimmäisestä maailmansodasta ja ajan myötä termi on latautunut kielteisillä sävyillä. Lähes poikkeuksetta propaganda nykymuodossaan viittaa nimenomaan väärään tai ainakin vääristeltyyn tietoon, jonka tarkoituksena on valheen ja hämmennyksen luomisen kautta vaikuttaa mielipiteen muodostamiseen.

Kuitenkin propaganda on tietoa ja vaikutelmia, joita levitetään tarkoituksena muokata kohteen mielipidettä. Se saattaa olla valheellista, tosipohjaista, tai jotain siltä väliltä, mutta se on lähtökohtaisesti yksipuolista ja painottaa sen tuottajalle hyödyllisiä puolia asioista. Itse sana perustuu Paavi Gregorius XV:n vuonna 1622 lanseeramaan Propaganda Fide:en, jossa pyrkimyksenä oli levittää katolisen kirkon sanomaa tarpeellisiin paikkoihin ja maihin.

Mainonta on tyypillistä propagandaa, ja tiedottaminenkin on usein propagandaa. Kaikilla itseään kunnioittavilla organisaatioilla tai tahoilla on ymmärretty "viestinnän" merkitys. Niin yrityksissä, yhdistyksissä, Rauhanturvaajaliitossa kuin Puolustusvoimissakin viestintä on yhä tärkeämpi osa toimintaa. Kaikissa instansseissa on viestintäjohtaja/tiedotuspäällikkö tai vastaava, joka nimenomaan miettii asioita näiltä pohjilta.
Puolustusvoimien varuskunnissa, esikunnissa ja kriisinhallintaoperaatioissa on pestejä henkilöille, jotka nimenomaan työskentelevät aiheen parissa. Ja nyt tuleekin se kiitos: Puolustusvoimat on oppinut propagoimaan, vaikka kauan se on kestänytkin.

Itse asian keskiössä työskenneellenä ja asioita seuraavana "tilannepäivystäjänä" suhtaudun myötämielisesti esimerkiksi SKJA:n itse tuottamaan blogiin ja PV:n YouTube-kanavan sisältöön. Ammattimies kun olen, niin välillä naurattaa, mutta hyvin tehtyä ja kohderyhmä mielessä pitäen tehdyn materiaalin saavutuksia voi vain ylistää. Suomalaisittain siis.  

Puolustusvoimat otti käyttöönsä videopalvelun YouTube ja suoltaa sinne mukavia, lyhyitä videoita harjoituksista ja nyt myös ATALANTA-operaatiosta. Hienoa. Olisi kuitenkin tarpeellista pohtia  kuinka paljon itse asiaa kuvataan tai siitä ylipäätänsä kerrotaan. Siinä tullaankin nimenomaan propagannan perusytimeen eli "mielipidemuokkaukseen hyvässä tarkoituksessa".  Puolustusvoimien videoissa ei kuitenkaan nähdä koskaan niitä rähmäkäpäliä resuisissa vaatteissaan eikä haastatella umpityhmiä sotilaita vähine sanoineen - vaikka niitäkin riittää liiaksi asti.

Kolmen kopla

Olipa kerran kolme rauhanturvaajaveteraania. Ensimmäinen oli vanhan liiton sinibaretti. Palvellut Namibiassa ja Libanonissa 1980-luvun lopulla ja 1990-luvun alussa. Toinen faitteri oli puolestaan palvellut 2000-luvun alussa Bosniassa ja Kosovossa. Kolmas fasu kotiutui Afgoista pari vuotta sitten.
Kolmikko asteli yksin askelin saunan lauteille. Normaalissa tapauksessa hylsyt lentäisivät jo ennen saunan ovea, mutta ei nyt. Vanhin fasuista kiroaa saunaseuraansa. Ei yhtään sinibarettia. "Kirotut valmarit" pohtii hän.
Keskimmäinen barettiveljistä kiroaa saunaseuraansa. "Vanha sinibaretti ja afgojen veteraani. Mitäs tässäkin nyt puhuisi", pohtii hän.
Kolmas on hiljaa ja kiroaa saunaseuraansa. "Jestas mitä turisteja täällä on", miettii hän.
Saunassa hylsyt eivät lennä. Jokainen faitteri istuu hiljaa ja miettii omiaan. Ei kehtaa avata suutaan.

Edellä ollut lyhyt tarina kuvastaa nykyistä rauhanturvaajayhteisöä. Olemme jakaantuneet kolmeen leiriin. Uusimpana leirinä on tullut Afgoissa palvelleet fasut.

Itse kuulun tuohon keskimmäiseen kastiin, vaikka en valmiusjoukoissa olekaan armeijaani käynyt. Omakohtaiset kokemukset jakautumisesta on melko selvät. Vanhat faitterit sinisine baretteineen hyväksyvät meidät nuoremmat pitkin hampain. Afgoissa palvelleet pitävät meitä muita supaukkoina, joita kieltämättä olemmekin verrattuna heidän toimiinsa ja kokemuksiinsa.

Tulevina vuosina meillä on isot haasteet edessä. Ei vain liittotasolla mutta myös yhdistystasolla. Miten saamme Afganistanin faitterit kiinnostumaan yhdistystoiminnasta?
Siinä iso kysymys, johon ei ole oikeaa vastausta olemassa.

Toivottavasti liittotasolla ymmärretään tilanne, eikä rekrytointitilaisuuksiin roudata yhtään Libanonin tai Kosovon -veteraania, heitä lainkaan väheksymättä. Afgojen faitterit saadaan yhdistysten ja liiton piirin vain, jos heille puhuu Afgoissa palvellut faitteri.

Purjehdimmeko suotuisissa vesissä

Suomalaisen rauhanturvaamisen 65-vuotisessa historiassa kääntyi uusi lehti tammikuussa 2011. Historiaa lähdettiin kirjoittamaan joulukuussa vuonna 1956, kun ensimmäinen valvontajoukko lähti Suezille rauhaa turvaamaan. Historiaa kirjoitetaan nyt siksi, että ensi kertaa Merivoimamme osallistuu sotilaalliseen kriisinhallintatehtävään suomalaisella alusyksiköllä miehistöineen. Liielmäti ottamatta kantaa siihen, kuinka rekrytointi suoritettiin ja millä perusteilla, niin alus on kuitenkin nyt matkalla kohti toimialuetta.
Kansalaista varmaan ihmetyttää, että miksi Pohjanmaa-paatille palkattu vakituinen henkilökunta ei halunnut tehtävään lähteä, vaan tilalle piti palkata reserviläisiä. Miten kävisi mahdollisessa kotimaan puolustustilanteessa? Kieltäytyykö silloinkin tehtävään palkattu väki vedoten lomaoikeuksiin tai mihin tahansa?
Rauhanmieheltä Pekka Haavistolta kysyttiin YLE:n Ykkösaamu-ohjelmassa, että "onko Pohjanmaa nyt pois Suomen puolustuksesta Afrikan keikan takia". Ilmeisesti rauhanmies ei osannut tai halunnut vastata, sillä miinalaivan kalenterissa tämä aika on aina varattu aluksen huoltamiseen ja henkilöstön lomien pitämiseen. Siksi se oli niin helppo irrottaa kansainvälisiin tehtäviin.  Eli ei ole pois kotimaan puolustuksesta, koska se muuten olisi laiturissa.

Miinalaiva Pohjanmaa on vain yksi pieni kaarnalaiva suuressa mittakaavassa. Operaatio EU NAVFOR Somalia on vain yksi pieni vivahde tuolla sinänsä isolla alueella. Julmetun kokoisella merialueella toimii sekä EU että Nato, molemmat omissa operaatioissaan. Lisäksi paikalla on sotalaivoja Yhdysvalloista, Japanista ja Kiinasta valvomassa omia intressejään - vain joitain maita mainitakseni.
Pohjanmaa viettää alueella vain muutaman kuukauden ja palaa sieltä kotiin kesäksi. Tokko kovin paljon valmiimpaa tai turvallisempaa Afrikan salmea on odotettavissa tämän vierailun jälkeen.

Suomi hyötyy tästä operaatiosta, sanotaan. Miksi ei hyötyisi, sillä laivan lähetys EU:n YK-tehtäviin on mitä suurimmassa määrin poliittisia pisteitä keräävä missio. Jos siitä saadaan jotain hyötyä kotimaamme puolustamiseen, niin tehtävä on mitä onnistunein. Sotilaallista hyötyä Suomelle arvioivat jo heinäkuussa tutkijat Jarno Limnéll ja Charly Salonius-Pasternak kirjoituksellaan Helsingin Sanomissa tyyliin "hyöty on rajallinen".
Suomi on osallistunut aina kansainvälisiin toimiin samalla hokemalla:  "Saamme sieltä paljon oppia ja kokemusta". Sopisi toivoa, että joku poliittinen ja/tai sotilaallinen taho tulisi jälkeenpäin kertomaan, että mitä kaikkea opimmekaan ja koimme. Lisäksi saisi paljastaa, kuinka tämä oppi ja kokemus on käännetty kotimaamme puolustuksen hyväksi.

Veikkaan, että ensi heinäkuussa Helsingin Sanomat julkaisevat herrojen Limnéll ja Salonius-Pasternakin kirjoituksen oppimastamme risteilystä Afrikkaan ja takaisin. He kun tietävät ja uskaltavat.
Aika näyttää purjehdimmeko suotuisissa vesissä ja saammeko tuliaisina jotain hyvää tai hyödyllistä.

Kuso Kulkee

In the service of peace