Reserviläisliiton tuore jäsenkysely on melkoisen tylyä luettavaa Natoon liittymisestä haaveileville. Kyselyn mukaan 29,7 prosenttia reserviläisistä kannattaa Natoon liittymistä. Viisi vuotta sitten luku oli vielä 39,1 prosenttia. Suurin osa kuitenkin jättäisi Nato-oven vielä hiukan raolleen.

Pohjoismainen yhteistyökään ei reserviläisiä innosta, sillä vain muutama prosentti on innostunut nykyistä tiiviimmästä puolustusyhteistyöstä Ruotsin kanssa. Tämä ei hämmästytä, kun tiedossa on, kuinka ohueksi Ruotsin puolustusvoimat on nykyisellään nipistetty - jopa oman komentajansa mukaan. Yhteistyö Ruotsin kanssa sinänsä nähtiin kannatettavana asiana, mutta pelkästään siihen ei reserviläisten mielestä pitäisi luottaa.

Sitä vastoin 81 prosenttia kyselyyn vastanneista kohottaisi Suomen omaa puolustusbudjettia. Reserviläiset haluaisivat siis edelleen luottaa omaan voimaan, eikä vieraan apuun. Mikäli säästöjä pitäisi jostain etsiä, puolet reserviläisistä nipistäisi kansainvälisestä toiminnasta, mitä pidetään nykyään turhan kalliina siihen saatavaan koulutukselliseen hyötyyn verrattuna.

Reserviläisliiton kysely on melkoinen epäluottamuslause nykyiselle puolustuspolitiikalle, joka ajaa ankaria säästöjä kotimaan puolustukseen, virittelee verkkoja kansainväliseen yhteistyöhön ja lähettää pieniä, mutta hintavia kriisinhallintaosastoja kaukaisille seuduille, joiden merkitystä Suomen turvallisuuteen ihmisten on vaikea käsittää. Siinä saattaa heijastua myös pettymys sen vuoksi, että monet reserviläiset kokevat olevansa tarpeetonta painolastia nykymenossa. Kertausharjoituksia ei ole, reserviläistoiminta on hieman lässähtänyttä verrattuna virkeimpiin vuosiinsa ja päälle päätteeksi valtio vielä sulkee varuskuntia ja ampumaratoja minkä ehtii ja yrittää kerätä kansalta aseet pois.

Vuosi sitten Hölkkäri on Webin lukijoilleen teettämä kysely antoi samansuuntaisia vastauksia. Noin kolmannes Hölkkärin lukijoista olisi liittämässä Suomea Natoon ja neljä viidestä on huolissaan puolustusvoimien säästötoimista. Kovimmin ne ovat iskeneet materiaalihankintoihin, varuskuntiin ja kertausharjoituksiin, jotka ovat lähes nollassa.

Sopivia säästökohteita ei kyselty, mutta siinä HOW:n lukijat olisivat varmaankin olleet vähän eri mieltä kuin Reserviläisliiton jäsenet, ja paremmalla tiedolla. Meillä ei nimittäin ole varaa nipistää kriisinhallintajoukkojen määristä, ne kun ovat olleet pieniä jo pitkään. Kriisit ovat - onneksi - kaukana, joten ne ovat kalliita pitkien huoltoyhteyksien vuoksi. Kuluista on vaikea karsia, sillä viimeisen päälle olevat varusteet ovat nykyisissä operaatioissa välttämättömiä.

Meillä on nykyisin ulkona noin 400 sotilasta, joihin kuluu 120 miljoonaa euroa vuodessa. Siitä säästäessä ei paljoa kerry, kun puolustusvoimien kokonaismenot ovat pitkälti kolmatta miljardia. Tuosta summasta 1,77 miljardia palaa toimintamenoihin, jotka kasvavat vuosi vuodelta. Vaikka väkeä vähennetään, palkat nousevat selvästi enemmän kuin mitä meidän inflaatiovauhtimme väitetään olevan. Kun vielä tiedetään, että Suomen sotilaallisen kriisinhallinnan menot jakaantuvat fifty-fifty ulko- ja puolustusministeriöiden kesken, niin kriisinhallinnan säästöistä ei ole apua puolustusvoimien toimintaan sentin vertaa.

Kun tiedossa on, että rahasta on pulaa ja siitä tulee olemaan vielä isompi pula tulevaisuudessa ja elämme valtiona velaksi kuin siat pellossa, niin jostain pitää kuitenkin nipistää. Mitenkäs olisi palkat? Nehän muodostavat leijonanosan menoista. Olisiko paikallaan, että valtion palkollisetkin osallistuisivat säästötalkoisiin, esimerkiksi nipistämällä kymmenyksen palkastaan? Se on jo ihan arkipäivää siviilielämässä. Kun ei kertakaikkiaan ole varaa maksaa.