Nato-kysymyksen on jo pitkään arveltu muodostuvan presidentinvaalien kuumaksi kysymykseksi. Näin ei ole tapahtunut – eikä tapahdu.

Lopullisen jännitteen Nato-kysymyksen nousemisesta vaalien parrasvaloihin hiljensi nykyinen presidentti, jonka viimeisessä uudenvuodenpuheessa ei Natoa mainittu sanallakaan. Puheen turvallisuuspoliittiset kohdat keskittyivät käsittelemään YK:ta. Presidentti Ahtisaaren virkakauden lopulla tilanne oli toinen, kun Ahtisaari kehotti hakemaan Nato-jäsenyyttä. Vaaleihin syntyi säpinää.

Moni on odottanut Niinistön kompastuvan Nato-myönteisen puolueen ehdokkaana juuri kysymykseen Suomen sotilaallisesta liittoutumisesta. Niinistö on tiedostanut Naton alhaiset kannatuslukemat ja ollut kieli hyvin keskellä suuta Naton suhteen. Uusimmassa Ulkopolitiikka-lehdessä Niinistö esittää ratkaisuksi kansanäänestyksen järjestämistä – jos jäsenyyttä hänen presidenttikaudella haluttaisiin hakea. Vastaus tuntuu suomalaisia tyydyttävän.

Kaikki ehdokkaat korostavat yhteistyön merkityksellisyyttä Naton kanssa. Mutta siis vain yhteistyön, ilman jäsenyyttä. Lähes kaikki ehdokkaat haluavat pitää jäsenyyden oven auki, mikä mahdollisuutena lienee sanomattakin selvää. Vain ehdokas Väyrynen toteaa selkeäsanaisesti, että Suomen pitäisi säilyttää asemansa sotilaallisesti liittoutumattomana maana. Myös ehdokas Arhinmäki on ilmoittanut, ettei presidenttinä tukisi Nato-jäsenyyttä, vaikka hallitus niin esittäisi.

Presidentin vaihtuminen ei siten tule muuttamaan Suomen nykyistä Nato-linjausta. Suomi ei ole hakemassa tulevan presidentin virkakauden aikana Nato-jäsenyyttä. Jotkut tästä pitävät, toiset eivät.

Mikä sitten voisi muuttaa Mäntyniemen tulevan emännän tai isännän näkemystä Nato-jäsenyyden hakemisesta? Tähän näen olevan kolme, toisiinsa yhdistyvää, vastausta: 1) Jos suomalaisten suhtautuminen Natoon muuttuisi, ja enemmistö suomalaisista kannattaisi Nato-jäsenyyttä. 2) Jos maailmanpoliittinen tilanne kiristyisi ja sotilaallisen uhkan todennäköisyys Suomea kohtaan lisääntyisi. 3) Jos selkeä enemmistö eduskuntapuolueista asettuisi Nato-jäsenyyden kannalle.

Nato-suhde kuuluu presidentin valtaoikeuksien keskeisimpiin kysymyksiin. Tuleva presidenttimme näyttää Nato-kannassaan olevan vahvasti kiinni suomalaisten mielipiteessä. Sekä ennen vaaleja, ja myös vaalien jälkeen. Hyvä niin.

Yksi Natoon liittyvä, ja presidentin vaalien aikana esille noussut, keskustelunaihe on vielä otettava erikseen esille. Kyse on Nato-jäsenyyden ja asevelvollisuuden asettamisesta vastakkain, mistä kirjoitti muun muassa Helsingin Sanomien ulkomaantoimittaja kolumnissaan uudenvuodenaattona. Tällaiset vastakkainasettelut ovat virheellisiä – ja tarpeettomia.

Jäsenenä tai ei, vastaamme jatkossakin itse oman maamme puolustamisesta, ja pääasiassa omin voimin. Koko maan puolustamiseen ei ole ainakaan toistaiseksi esitetty muuta realistista vaihtoehtoa kuin reserviläisarmeija, ja suhteellisen suuri sellainen. Suurin "uhka" Nato-jäsenyydessä onkin, että ajattelemme maanpuolustuksemme jäsenyyden myötä ulkoistetuksi ja oman vastuumme vähäisemmäksi. "Kyllä Nato hoitaa" -ajattelu on vaarallista. Eikä tämän todetessa ole edes tarvetta ottaa kantaa varsinaiseen jäsenyyteen.

Jarno Limnéll
Sotatieteiden tohtori