Hölkkäri On Web

  • Etusivu
  • HOWtiset
  • Artikkelit
    • Pääkirjoitukset
    • HOWSTORIIKKI
    • NarinaNurkka
    • Kommentti
    • Luoti lentää
    • Pitkät jutut
  • Yhdistys
    • Liity jäseneksi
    • Info
  • RT-wiki
Liity jäseneksi

Uutiset

Visuri: Rauhanturvaajia ei voi pakottaa

Uutiset
06 joulukuu 2009

Suomalaisen rauhanturvaajan motivointi ei voi perustua pakkoon eikä myöskään taloudellisten etujen kasvattamiseen. Parasta on määrittää sellaisia tehtäviä, jotka koetaan Suomen turvallisuuspolitiikan kannalta tärkeiksi, ja huolehtia kaikista ulkomaille lähtevien normaaleihin työsopimuksiin kuuluvista asioista, sanoo VTT Pekka Visuri Rauhanturvaaja-lehden kolumnissaan.

- On äärimmäisen tärkeää, että Suomen turvallisuuspolitiikan ja puolustusjärjestelmän erityispiirteet otetaan huomioon rauhanturvatehtäviä määritettäessä ja joukkoja koottaessa. Se on poliittisen johdon vastuulla, ja kansalaiset valvovat ratkaisuja viime kädessä eduskunnan välityksellä. Poliittisen ja sotilasjohdon tehtävänä on taata rauhanturvaajille asianmukaiset työolot, kuten kaikille muillekin ulkomaankomennuksille lähteville. Kysymys on työsuhteesta, joten sopimuksia tulee noudattaa molemminpuolisesti, Visuri summaa pian ilmestyvässä Rauhanturvaajassa.

  • Facebook
  • X
← Edellinen 982 / 2078 Seuraava →

Seuraavat artikkelit

  1. Visuri: Rauhanturvaajia ei voi pakottaa
  2. Puheloinen: Rauhanturvaajat palvelevat myös Suomen turvallisuutta
  3. Ministeri Häkämies uunottaa presidenttiä
  4. Puolustusministeri viettää Itsenäisyyspäivää mieluummin Afganistanissa
  5. Taisteluosastoja ei olla keventämässä

Viimeisimmät HOWtiset

  • Ranskalainen rauhanturvaaja kuoli Libanonissa
    Ranskalainen rauhanturvaaja kuoli Libanonissa
    Ranskalainen rauhanturvaaja kaatui ja kolme haavoittui tulitaistelussa Etelä-Lib…
    19.04.2026
  • Suomalaisille uusi komentaja Libanonissa
    Suomalaisille uusi komentaja Libanonissa
    Suomalaisen kriisinhallintajoukon komentajan vaihtotilaisuus järjestettiin 1. hu…
    10.04.2026
  • Rauhanturvaajat valvomaan itärajaa - sisäpiiritiedon mukaan hiutaleilla ei ole tähän operaatioon mitään asiaa
    Rauhanturvaajat valvomaan itärajaa - sisäpiiritiedon mukaan hiutaleilla ei ole tähän operaatioon mitään asiaa
    Viime päivinä tilanne Suomen itärajalla on muuttunut epävarmaksi. Ulkomaalaisia …
    01.04.2026
  • Rauhanturvaaja sai surmansa Libanonissa
    Rauhanturvaaja sai surmansa Libanonissa
    Yksi rauhanturvaaja kuoli ja toinen haavoittui vakavasti ammuksen räjähdettyä lä…
    30.03.2026
  • Suomalaisia kohti tulitettiin Libanonissa
    Suomalaisia kohti tulitettiin Libanonissa
    Unifil-operaatioon osallistuvia rauhanturvaajia kohti ammuttiin sunnuntaina. Päi…
    15.03.2026
  • Suomalaiset rauhanturvaajat jatkavat työtään Etelä-Libanonissa
    Suomalaiset rauhanturvaajat jatkavat työtään Etelä-Libanonissa
    Turvallisuustilanne Libanonissa ja UNIFILin operaatioalueella on heikentynyt vii…
    14.03.2026
  • Mediat: Suomalaisia joukkoja ei olla vetämässä pois Libanonista
    Mediat: Suomalaisia joukkoja ei olla vetämässä pois Libanonista
    Israelin maahyökkäys ja Iranin sodan leviäminen Libanoniin ei Suomen puolustusmi…
    05.03.2026
Valkoinen lilja
UN-logo