Hölkkäri On Web

  • Etusivu
  • HOWtiset
  • Artikkelit
    • Pääkirjoitukset
    • HOWSTORIIKKI
    • NarinaNurkka
    • Kommentti
    • Luoti lentää
    • Pitkät jutut
  • Yhdistys
    • Liity jäseneksi
    • Info
  • RT-wiki
Liity jäseneksi

Uutiset

Utva linjaa ISAF-osallistumista

Uutiset
18 tammikuu 2010
Suomi valmistautuu päättämään avustuspanoksensa merkittävästä lisäämisestä, jopa tuplaamisesta, Afganistanin ISAF-operaatiossa. Samaan aikaan olosuhteet suomalaisjoukkojen toiminta-alueella ovat muuttumassa. Muutoksen syynä on uusien yhdysvaltalaisten sotilaiden tulo Pohjois-Afganistaniin, jossa on entuudestaan suomalaisten lisäksi kriisinhallintajoukkoja muun muassa Norjasta, Ruotsista ja Saksasta.

Suomen ulkopolitiikan johto arvioi mahdollisuutta lisätä Afganistanissa joukkojen lisäksi kouluttajien, siviiliasiantuntijoiden ja kehitysavun määrää. Yhden muotoilun mukaan tavoitteena on "lisätä Suomen avun vaikuttavuutta".

Linjauksia on tarkoitus tehdä presidentin ja hallituksen kesken ulko- ja turvallisuuspoliittisessa valiokunnassa eli utvassa ensi perjantaina, jotta niistä voisi ilmoittaa kansainvälisessä Afganistan-kokouksessa Lontoossa seuraavalla viikolla.

Utvan kokouksesta odotetaan muitakin linjauksia sotilaallista kriisinhallintaa koskien.
  • Facebook
  • X
← Edellinen 963 / 2078 Seuraava →

Seuraavat artikkelit

  1. Utva linjaa ISAF-osallistumista
  2. Kansainväliset tehtävät kiinnostavat valmareita
  3. Suomalainen osaaminen taas kysyttyä
  4. Presidentti: YK-joukot pois Kongosta
  5. Israel varoitti Makedoniaa: Jihadit tulloo!

Viimeisimmät HOWtiset

  • Ranskalainen rauhanturvaaja kuoli Libanonissa
    Ranskalainen rauhanturvaaja kuoli Libanonissa
    Ranskalainen rauhanturvaaja kaatui ja kolme haavoittui tulitaistelussa Etelä-Lib…
    19.04.2026
  • Suomalaisille uusi komentaja Libanonissa
    Suomalaisille uusi komentaja Libanonissa
    Suomalaisen kriisinhallintajoukon komentajan vaihtotilaisuus järjestettiin 1. hu…
    10.04.2026
  • Rauhanturvaajat valvomaan itärajaa - sisäpiiritiedon mukaan hiutaleilla ei ole tähän operaatioon mitään asiaa
    Rauhanturvaajat valvomaan itärajaa - sisäpiiritiedon mukaan hiutaleilla ei ole tähän operaatioon mitään asiaa
    Viime päivinä tilanne Suomen itärajalla on muuttunut epävarmaksi. Ulkomaalaisia …
    01.04.2026
  • Rauhanturvaaja sai surmansa Libanonissa
    Rauhanturvaaja sai surmansa Libanonissa
    Yksi rauhanturvaaja kuoli ja toinen haavoittui vakavasti ammuksen räjähdettyä lä…
    30.03.2026
  • Suomalaisia kohti tulitettiin Libanonissa
    Suomalaisia kohti tulitettiin Libanonissa
    Unifil-operaatioon osallistuvia rauhanturvaajia kohti ammuttiin sunnuntaina. Päi…
    15.03.2026
  • Suomalaiset rauhanturvaajat jatkavat työtään Etelä-Libanonissa
    Suomalaiset rauhanturvaajat jatkavat työtään Etelä-Libanonissa
    Turvallisuustilanne Libanonissa ja UNIFILin operaatioalueella on heikentynyt vii…
    14.03.2026
  • Mediat: Suomalaisia joukkoja ei olla vetämässä pois Libanonista
    Mediat: Suomalaisia joukkoja ei olla vetämässä pois Libanonista
    Israelin maahyökkäys ja Iranin sodan leviäminen Libanoniin ei Suomen puolustusmi…
    05.03.2026
Valkoinen lilja
UN-logo