Hölkkäri On Web

  • Etusivu
  • HOWtiset
  • Artikkelit
    • Pääkirjoitukset
    • HOWSTORIIKKI
    • NarinaNurkka
    • Kommentti
    • Luoti lentää
    • Pitkät jutut
  • Yhdistys
    • Liity jäseneksi
    • Info
  • RT-wiki
Liity jäseneksi

Uutiset

Ulkoasiainvaliokunta puoltaa lisäjoukkoja Afganistaniin

Uutiset
25 maaliskuu 2010
Eduskunnan ulkoasiainvaliokunta ehdottaa mietinnössään, että eduskunta hyväksyisi suomalaisten joukkojen väliaikaisen vahventamisen Afganistanissa. Vain vasemmistoliitto tottakai vastusti ulkoasiainvaliokunnan ehdotusta joukkojen lisäyksestä.

Käytännössä toimet Afganistanissa painottuvat jatkossa yhteisoperaatioihin Afganistanin asevoimien ja poliisin kanssa, joka luo edellytyksiä vastuunsiirrolle maan omille turvallisuusviranomaisille, mietinnössä todetaan. Valiokunta haluaa kuitenkin valtioneuvostolta selvityksen joukkojen lopullisista tehtävistä ja sijoittumisesta.

Mietinnössä huomautetaan, että lisääntyvä yhteistoiminta Afganistanin omien paikallisviranomaisten kanssa voi osaltaan lisätä suomalaissotilaiden riskiä joutua iskujen kohteeksi. Toisaalta yhteisoperaatioita oli jo viime vuonna aiempaa enemmän, joten riskin ei uskota huomattavasti enää kasvavan.

Suomen rauhanturvaajien määrää Afganistanissa ollaan nostamassa ensi vuonna 121:stä enintään 195:een. Ulkoasiainvaliokunnan lisäksi joukkojen vahvistaminen on hyväksytty myös hallituksen ulko- ja turvallisuuspoliittisessa valiokunnassa.

Eduskunnan täysistunto käsittelee ulkoasiainvaliokunnan ehdotusta torstaina 8. huhtikuuta.
  • Facebook
  • X
← Edellinen 935 / 2078 Seuraava →

Seuraavat artikkelit

  1. Ulkoasiainvaliokunta puoltaa lisäjoukkoja Afganistaniin
  2. Rauhanturvaajien oikeudet voimankäyttöön selvitetään
  3. Serbien historiallinen monumentti Kosovon poliisivoimien haltuun
  4. Rauhanturvaajaliitto: Lisää naisia rauhanturvaajiksi
  5. Suomi kouluttamaan Somaleita Ugandaan

Viimeisimmät HOWtiset

  • Ranskalainen rauhanturvaaja kuoli Libanonissa
    Ranskalainen rauhanturvaaja kuoli Libanonissa
    Ranskalainen rauhanturvaaja kaatui ja kolme haavoittui tulitaistelussa Etelä-Lib…
    19.04.2026
  • Suomalaisille uusi komentaja Libanonissa
    Suomalaisille uusi komentaja Libanonissa
    Suomalaisen kriisinhallintajoukon komentajan vaihtotilaisuus järjestettiin 1. hu…
    10.04.2026
  • Rauhanturvaajat valvomaan itärajaa - sisäpiiritiedon mukaan hiutaleilla ei ole tähän operaatioon mitään asiaa
    Rauhanturvaajat valvomaan itärajaa - sisäpiiritiedon mukaan hiutaleilla ei ole tähän operaatioon mitään asiaa
    Viime päivinä tilanne Suomen itärajalla on muuttunut epävarmaksi. Ulkomaalaisia …
    01.04.2026
  • Rauhanturvaaja sai surmansa Libanonissa
    Rauhanturvaaja sai surmansa Libanonissa
    Yksi rauhanturvaaja kuoli ja toinen haavoittui vakavasti ammuksen räjähdettyä lä…
    30.03.2026
  • Suomalaisia kohti tulitettiin Libanonissa
    Suomalaisia kohti tulitettiin Libanonissa
    Unifil-operaatioon osallistuvia rauhanturvaajia kohti ammuttiin sunnuntaina. Päi…
    15.03.2026
  • Suomalaiset rauhanturvaajat jatkavat työtään Etelä-Libanonissa
    Suomalaiset rauhanturvaajat jatkavat työtään Etelä-Libanonissa
    Turvallisuustilanne Libanonissa ja UNIFILin operaatioalueella on heikentynyt vii…
    14.03.2026
  • Mediat: Suomalaisia joukkoja ei olla vetämässä pois Libanonista
    Mediat: Suomalaisia joukkoja ei olla vetämässä pois Libanonista
    Israelin maahyökkäys ja Iranin sodan leviäminen Libanoniin ei Suomen puolustusmi…
    05.03.2026
Valkoinen lilja
UN-logo