Hölkkäri On Web

  • Etusivu
  • HOWtiset
  • Artikkelit
    • Pääkirjoitukset
    • HOWSTORIIKKI
    • NarinaNurkka
    • Kommentti
    • Luoti lentää
    • Pitkät jutut
  • Yhdistys
    • Liity jäseneksi
    • Info
  • RT-wiki
Liity jäseneksi

Uutiset

Suomalaiset vetäytyvät Afganistanista ensi kesänä?

Uutiset
22 syyskuu 2010
Puolustusvaliokunnan puheenjohtaja Juha Korkeaoja arvioi, että Suomen ISAF-joukot voidaan kotiuttaa Afganistanista jopa ensi kesänä. Hänen mukaansa on hyvin mahdollista, että suomalaisten alueella Mazar-e-Sharifissa ollaan tuolloin tilanteessa, jossa vastuu voidaan siirtää paikallisille viranomaisille. Korkeaojan mukaan joukot pitää kotiuttaa, kun vastuu on siirretty.

- Joukkojen siirto uudelle, levottomammalle operaatioalueelle etelään ei mielestäni tule kyseeseen, Korkeaoja lausui Afganistanin tilannetta käsitelleessä paneelikeskustelussa eilen Helsingissä.

Paneelikeskustelu pidettiin tanskalaisen Armadillo-dokumentin julkaisutilaisuuden yhteydessä. Dokumentti kertoi tanskalaisten kriisinhallintajoukkojen arjesta levottomassa Helmandin maakunnassa eteläisessä Afganistanissa.
Paneeliin osallistui Korkeaojan lisäksi kansanedustajat Kimmo Sasi, Johannes Koskinen ja Pekka Haavisto. Panelisteista Koskinen ja Haavisto ovat Korkeaojan kanssa samoilla linjoilla.

- Uskaltaisin ottaa puolet pois (Stubbin) 3-6 vuoden arviosta. Sanoisin, että kotiuttaminen tapahtuu 1-3 vuoden kuluessa, ulkoasiainvaliokunnassa istuva Johannes Koskinen arvioi.

Pekka Haavisto puolestaan uskoo kotiuttamisvaiheen käynnistyvän ensi tai seuraavana vuonna. Sekä Haavisto että Koskinen kuuluvat eduskunnan ulkoasiainvaliokuntaan. Haavisto on myös puolustusvaliokunnan jäsen.
Kimmo Sasi oli arviossaan Alexander Stubbin kanssa samoilla linjoilla. Hänen mukaansa suomalaisia kriisinhallintajoukkoja tarvitaan Afganistanissa vuoteen 2015 tai 2016. Stubb esitti oman arvionsa joukkojen kotiuttamisesta Presidenttifoorumissa viime viikolla.

- Visioni on Afganistan vuonna 2015, jossa Suomella on ainoastaan jäljellä siviilitoimijoita ja kehitysapua, Stubb lausui tuolloin Ylelle.
  • Facebook
  • X
← Edellinen 866 / 2078 Seuraava →

Seuraavat artikkelit

  1. Suomalaiset vetäytyvät Afganistanista ensi kesänä?
  2. Afganistanissa kiihkeä viikonloppu
  3. Pohjanmaan rekrytointi ja varustelu alkavat
  4. Stubb: Afganistanista vetäydytään 3-6 vuodessa
  5. Pohjanmaa lähtee Somaliaan

Viimeisimmät HOWtiset

  • Ranskalainen rauhanturvaaja kuoli Libanonissa
    Ranskalainen rauhanturvaaja kuoli Libanonissa
    Ranskalainen rauhanturvaaja kaatui ja kolme haavoittui tulitaistelussa Etelä-Lib…
    19.04.2026
  • Suomalaisille uusi komentaja Libanonissa
    Suomalaisille uusi komentaja Libanonissa
    Suomalaisen kriisinhallintajoukon komentajan vaihtotilaisuus järjestettiin 1. hu…
    10.04.2026
  • Rauhanturvaajat valvomaan itärajaa - sisäpiiritiedon mukaan hiutaleilla ei ole tähän operaatioon mitään asiaa
    Rauhanturvaajat valvomaan itärajaa - sisäpiiritiedon mukaan hiutaleilla ei ole tähän operaatioon mitään asiaa
    Viime päivinä tilanne Suomen itärajalla on muuttunut epävarmaksi. Ulkomaalaisia …
    01.04.2026
  • Rauhanturvaaja sai surmansa Libanonissa
    Rauhanturvaaja sai surmansa Libanonissa
    Yksi rauhanturvaaja kuoli ja toinen haavoittui vakavasti ammuksen räjähdettyä lä…
    30.03.2026
  • Suomalaisia kohti tulitettiin Libanonissa
    Suomalaisia kohti tulitettiin Libanonissa
    Unifil-operaatioon osallistuvia rauhanturvaajia kohti ammuttiin sunnuntaina. Päi…
    15.03.2026
  • Suomalaiset rauhanturvaajat jatkavat työtään Etelä-Libanonissa
    Suomalaiset rauhanturvaajat jatkavat työtään Etelä-Libanonissa
    Turvallisuustilanne Libanonissa ja UNIFILin operaatioalueella on heikentynyt vii…
    14.03.2026
  • Mediat: Suomalaisia joukkoja ei olla vetämässä pois Libanonista
    Mediat: Suomalaisia joukkoja ei olla vetämässä pois Libanonista
    Israelin maahyökkäys ja Iranin sodan leviäminen Libanoniin ei Suomen puolustusmi…
    05.03.2026
Valkoinen lilja
UN-logo