Hölkkäri On Web

  • Etusivu
  • HOWtiset
  • Artikkelit
    • Pääkirjoitukset
    • HOWSTORIIKKI
    • NarinaNurkka
    • Kommentti
    • Luoti lentää
    • Pitkät jutut
  • Yhdistys
    • Liity jäseneksi
    • Info
  • RT-wiki
Liity jäseneksi

Uutiset

MPK voisi kouluttaa myös rauhanturvaajia

Uutiset
04 huhtikuu 2011

Maanpuolustuskulutusyhdistyksen puheenjohtaja Harri Kainulainen näkee, että MPK voisi jatkossa järjestää pitkälti räätälöityjä kursseja myös rauhanturvaajille. Kainulainen korostaa, että isolla osalla MPK:n yli 2 000-päisestä kouluttajapoolista on rauhanturvaajatausta.

- Yksi sellainen alue, jossa MPK voi antaa koulutusta myös rauhanturvaajiksi lähteville, on humanitäärinen lainsäädäntö. Tästä asiasta voisimme keskustella myös puolustusvoimien kanssa. Mahdollisuuksia on useita, mutta toteutus vaatii yhteistä selvitystyötä, johon ottaisin Rauhanturvaajaliiton ja MPK:n lisäksi mielelläni mukaan myös puolustusvoimien edustuksen, puheenjohtaja Kainulainen pohtii Rauhanturvaajalehden haastattelussa.


Maakuntajoukoista hyvä pohja kodinturvajoukoille
Mikäli Suomeen suunniteltu kodinturvajoukkokonsepti toteutuu tulevan puolustushallinnon uudistuksen yhteydessä, näkee MPK:n puheenjohtaja Harri Kainulainen nykyiset maakuntajoukot kodinturvan hyvänä runkona.

– Maakuntajoukot ovat hyvin koulutettua väkeä, jonka kouluttajana on osaltaan muun muassa MPK. Tällaisen joukon hyödyntäminen on kaikkien etu. Henkilökohtaisesti näen kodinturvajoukot mahdollisuutena sekä puolustusvoimille että vapaaehtoisen maanpuolustuksen kentälle, toteaa Kainulainen perjantaina ilmestyvässä Rauhanturvaajassa.

  • Facebook
  • X
← Edellinen 805 / 2078 Seuraava →

Seuraavat artikkelit

  1. MPK voisi kouluttaa myös rauhanturvaajia
  2. Afganistan kiinnostaa nettikävijöitä
  3. Unifil toimitti tietokoneita Libanonin armeijalle
  4. Hölkkäri sirkuttaa silmillesi
  5. Enemmistö ehdokkaista vetäisi joukkomme Afganistanista

Viimeisimmät HOWtiset

  • Ranskalainen rauhanturvaaja kuoli Libanonissa
    Ranskalainen rauhanturvaaja kuoli Libanonissa
    Ranskalainen rauhanturvaaja kaatui ja kolme haavoittui tulitaistelussa Etelä-Lib…
    19.04.2026
  • Suomalaisille uusi komentaja Libanonissa
    Suomalaisille uusi komentaja Libanonissa
    Suomalaisen kriisinhallintajoukon komentajan vaihtotilaisuus järjestettiin 1. hu…
    10.04.2026
  • Rauhanturvaajat valvomaan itärajaa - sisäpiiritiedon mukaan hiutaleilla ei ole tähän operaatioon mitään asiaa
    Rauhanturvaajat valvomaan itärajaa - sisäpiiritiedon mukaan hiutaleilla ei ole tähän operaatioon mitään asiaa
    Viime päivinä tilanne Suomen itärajalla on muuttunut epävarmaksi. Ulkomaalaisia …
    01.04.2026
  • Rauhanturvaaja sai surmansa Libanonissa
    Rauhanturvaaja sai surmansa Libanonissa
    Yksi rauhanturvaaja kuoli ja toinen haavoittui vakavasti ammuksen räjähdettyä lä…
    30.03.2026
  • Suomalaisia kohti tulitettiin Libanonissa
    Suomalaisia kohti tulitettiin Libanonissa
    Unifil-operaatioon osallistuvia rauhanturvaajia kohti ammuttiin sunnuntaina. Päi…
    15.03.2026
  • Suomalaiset rauhanturvaajat jatkavat työtään Etelä-Libanonissa
    Suomalaiset rauhanturvaajat jatkavat työtään Etelä-Libanonissa
    Turvallisuustilanne Libanonissa ja UNIFILin operaatioalueella on heikentynyt vii…
    14.03.2026
  • Mediat: Suomalaisia joukkoja ei olla vetämässä pois Libanonista
    Mediat: Suomalaisia joukkoja ei olla vetämässä pois Libanonista
    Israelin maahyökkäys ja Iranin sodan leviäminen Libanoniin ei Suomen puolustusmi…
    05.03.2026
Valkoinen lilja
UN-logo