Hölkkäri On Web

  • Etusivu
  • HOWtiset
  • Artikkelit
    • Pääkirjoitukset
    • HOWSTORIIKKI
    • NarinaNurkka
    • Kommentti
    • Luoti lentää
    • Pitkät jutut
  • Yhdistys
    • Liity jäseneksi
    • Info
  • RT-wiki
Liity jäseneksi

Uutiset

Häkämies ja Korkeaoja eri linjoilla Afganistania koskevasta arviosta

Uutiset
10 lokakuu 2009
Puolustusministeri Jyri Häkämies (kok) ja eduskunnan puolustusvaliokunnan puheenjohtaja Juha Korkeaoja (kesk) ovat eri linjoilla tarpeesta arvioida Afganistanin rauhanturvaamisoperaatio kansainvälisellä tasolla. Häkämies sanoo, että Afganistanissa on "sodanomaiset" olot, mutta katsoo, että YK:n aikanaan hyväksymä valtuutus riittää operaation jatkamiseen.

Korkeaoja sanoi perjantaina, että YK:n turvallisuusneuvoston yksimielinen päätös jatkaa ISAF:in mandaattia vahvistaa operaation oikeutusta. Kun alkuperäinen YK:n valtuutus on 2000-luvun alusta, eikä operaatio ole mennyt alkuperäisten arvioiden mukaan, Korkeaoja kuitenkin haluaa, että nykyisen Nato-johtoisen operaation sisältö ja tavoite arvioidaan kansainvälisellä tasolla.

Häkämiehen mukaan operaatiossa on edessä kaksi linjausta: tehtävä on muutettava enemmän afgaaneja suojelevaksi, ja sille pitää saada aikataulu. Häkämies toivoo, että kapinalliset saadaan yhteiskuntakelpoisiksi, vaikka ei onnistuttaisikaan tekemään suoranaisia rauhan- tai sovintosopimuksia.

Jos Suomi lisää Afganistanissa toimintaa, sen tulee Korkeaojan mukaan tapahtua siviilikriisinhallinnan suuntaan
  • Facebook
  • X
← Edellinen 1086 / 2078 Seuraava →

Seuraavat artikkelit

  1. Häkämies ja Korkeaoja eri linjoilla Afganistania koskevasta arviosta
  2. Suomalainen osasto tuki ruotsalaisia Afganistanin eilisessä iskussa
  3. Pohjanmaan merirosvojahtiin ei löydy rahaa
  4. Palvelussuhteen ehtoihin kiinnitettävä huomiota
  5. Miinalaivan lähtö Somaliaan ratkaistaan tänään

Viimeisimmät HOWtiset

  • Ranskalainen rauhanturvaaja kuoli Libanonissa
    Ranskalainen rauhanturvaaja kuoli Libanonissa
    Ranskalainen rauhanturvaaja kaatui ja kolme haavoittui tulitaistelussa Etelä-Lib…
    19.04.2026
  • Suomalaisille uusi komentaja Libanonissa
    Suomalaisille uusi komentaja Libanonissa
    Suomalaisen kriisinhallintajoukon komentajan vaihtotilaisuus järjestettiin 1. hu…
    10.04.2026
  • Rauhanturvaajat valvomaan itärajaa - sisäpiiritiedon mukaan hiutaleilla ei ole tähän operaatioon mitään asiaa
    Rauhanturvaajat valvomaan itärajaa - sisäpiiritiedon mukaan hiutaleilla ei ole tähän operaatioon mitään asiaa
    Viime päivinä tilanne Suomen itärajalla on muuttunut epävarmaksi. Ulkomaalaisia …
    01.04.2026
  • Rauhanturvaaja sai surmansa Libanonissa
    Rauhanturvaaja sai surmansa Libanonissa
    Yksi rauhanturvaaja kuoli ja toinen haavoittui vakavasti ammuksen räjähdettyä lä…
    30.03.2026
  • Suomalaisia kohti tulitettiin Libanonissa
    Suomalaisia kohti tulitettiin Libanonissa
    Unifil-operaatioon osallistuvia rauhanturvaajia kohti ammuttiin sunnuntaina. Päi…
    15.03.2026
  • Suomalaiset rauhanturvaajat jatkavat työtään Etelä-Libanonissa
    Suomalaiset rauhanturvaajat jatkavat työtään Etelä-Libanonissa
    Turvallisuustilanne Libanonissa ja UNIFILin operaatioalueella on heikentynyt vii…
    14.03.2026
  • Mediat: Suomalaisia joukkoja ei olla vetämässä pois Libanonista
    Mediat: Suomalaisia joukkoja ei olla vetämässä pois Libanonista
    Israelin maahyökkäys ja Iranin sodan leviäminen Libanoniin ei Suomen puolustusmi…
    05.03.2026
Valkoinen lilja
UN-logo