Hölkkäri On Web

  • Etusivu
  • HOWtiset
  • Artikkelit
    • Pääkirjoitukset
    • HOWSTORIIKKI
    • NarinaNurkka
    • Kommentti
    • Luoti lentää
    • Pitkät jutut
  • Yhdistys
    • Liity jäseneksi
    • Info
  • RT-wiki
Liity jäseneksi

Uutiset

Stubb: Afganistan-joukkojen jatkokin oli mahdollista

Uutiset
22 lokakuu 2009

Ulkoministeri Alexander Stubb kertoo olleensa tietoinen Afganistanissa olevien suomalaisten täydennysjoukkojen vetäytymisaikataulusta. Stubb sanoo vielä viikonloppuna pitäneensä yhtenä mahdollisuutena sitä, että suomalaisjoukot pysyisivät Afganistanissa myös vaalien toisen kierroksen ajan.

- Elättelin viikonloppuna vielä toivetta, ettei olisi tarvetta vetäytyä, mutta alkuviikosta kävi selväksi, että näin tehdään, Stubb kertoi YLE Uutisten haastattelussa.

Stubb korostaa, että Suomella olisi ollut poliittinen valmius pitää joukot maassa mutta tekninen valmius puuttui.

Stub muistuttaa myös että Nato-yhteistyössä jo aiemmin tehtyjen suunnitelmien mukaan ruotsalaisjoukkojen oli määrä korvata suomalaisjoukot vaalien ensimmäisen kierroksen jälkeen. Hän ei usko, että Suomea arvostellaan vetäytymisestä ulkomailla, sillä suomalais-ruotsalaista kompaniaa katsotaan kokonaisuutena.

Keskiviikkona kävi ilmi, että presidentti Tarja Halonen ei ollut saanut ajantasaista tietoa suomalaisten lisäjoukkojen vetäytymisestä Afganistanista ennen vaaleja. Stubb arvioi, että kyse oli matkan varrella sattuneista informaatiokatkoksista.

  • Facebook
  • X
← Edellinen 1060 / 2078 Seuraava →

Seuraavat artikkelit

  1. Stubb: Afganistan-joukkojen jatkokin oli mahdollista
  2. Heinäluoma moittii kompurointia Afganistan-päätöksenteossa
  3. Presidentti Halonen: Tietokatkos Afganistanin lisäjoukoista
  4. Australia haluaa joukkonsa pois Afganistanista
  5. Vahvistusjoukko palaa Afganistanista ennen toista kierrosta

Viimeisimmät HOWtiset

  • Ranskalainen rauhanturvaaja kuoli Libanonissa
    Ranskalainen rauhanturvaaja kuoli Libanonissa
    Ranskalainen rauhanturvaaja kaatui ja kolme haavoittui tulitaistelussa Etelä-Lib…
    19.04.2026
  • Suomalaisille uusi komentaja Libanonissa
    Suomalaisille uusi komentaja Libanonissa
    Suomalaisen kriisinhallintajoukon komentajan vaihtotilaisuus järjestettiin 1. hu…
    10.04.2026
  • Rauhanturvaajat valvomaan itärajaa - sisäpiiritiedon mukaan hiutaleilla ei ole tähän operaatioon mitään asiaa
    Rauhanturvaajat valvomaan itärajaa - sisäpiiritiedon mukaan hiutaleilla ei ole tähän operaatioon mitään asiaa
    Viime päivinä tilanne Suomen itärajalla on muuttunut epävarmaksi. Ulkomaalaisia …
    01.04.2026
  • Rauhanturvaaja sai surmansa Libanonissa
    Rauhanturvaaja sai surmansa Libanonissa
    Yksi rauhanturvaaja kuoli ja toinen haavoittui vakavasti ammuksen räjähdettyä lä…
    30.03.2026
  • Suomalaisia kohti tulitettiin Libanonissa
    Suomalaisia kohti tulitettiin Libanonissa
    Unifil-operaatioon osallistuvia rauhanturvaajia kohti ammuttiin sunnuntaina. Päi…
    15.03.2026
  • Suomalaiset rauhanturvaajat jatkavat työtään Etelä-Libanonissa
    Suomalaiset rauhanturvaajat jatkavat työtään Etelä-Libanonissa
    Turvallisuustilanne Libanonissa ja UNIFILin operaatioalueella on heikentynyt vii…
    14.03.2026
  • Mediat: Suomalaisia joukkoja ei olla vetämässä pois Libanonista
    Mediat: Suomalaisia joukkoja ei olla vetämässä pois Libanonista
    Israelin maahyökkäys ja Iranin sodan leviäminen Libanoniin ei Suomen puolustusmi…
    05.03.2026
Valkoinen lilja
UN-logo